Festivaalin taiteellinen johtaja Anastasia Injushina on suunnitellut tänä vuonna neljättä kertaa järjestettävän tapahtuman, jossa pääkaupunkilaisia hemmotellaan nimekkäiden solistien esittämillä kamarimusiikkiohjelmiston merkkiteoksilla. Read More →
Arvio: Helsinki Spring Light Chamber music -festivaalin päätöskonsertti
Arvio: Jousikvartetit Musiikkitalossa
Uusi Helsinki -jousikvartetin maineikas sarja Jousikvartetit Ritarihuoneella on muuttanut Musiikkitaloon, kuten sarjan nimikin jo paljastaa. Mielenkiintoinen sarja yhdistettynä uuden talon hurmaan houkutti tälläkin kertaa salin täyteen kuulijoita. Read More →
Arvio: Schubertiadi Sellosalissa
Sellosalissa Espoossa on viikonloppuna 28.–29. 1. Schubertiadit säveltäjämestarin syntymäpäivän juhlistamiseksi. Kahden päivän aikana järjestetään neljä konserttia, joiden ohjelma rakentuu Schubertin vokaali- ja soitinteoksista. Esiintymässä ovat Soile Isokoski, Marita Viitasalo, Riitta Pesola, Tommi Hakala, Kristian Attila, Eeva Koskinen, Marjukka Tepponen, Anna-Maija Korsimaa,Tommi Aalto, Panu Pärssinen, Arttu Kataja ja Kiril Kozlovsky.
Lauantai-iltana Espoon Sellosalissa kuuli yleisön keskuudessa mainittavan, että Schubertin musiikkia jaksaa kuunnella vaikka kuinka paljon. Yleisöä oli paikalla lähes täysi sali. Espoossa ymmärretään siis hyvän päälle.
Trio Finladian täysromanttinen ote Schubertin B-duuri -trion alussa oli vakuuttavaa – toisaalta keveyttä ja ilmavuutta oli myös runsaasti tarjolla. Trion ilmaisuasteikko on näin ihailtavan laaja. Viitasalon herkkä, liedtyöskentelyssä hiotunut pianismi tuotti taitavien kumppaneiden kanssa läpikuultavaa ja erinomaisesti tasapainotettua sointia.
Riitta Pesolan sello lauloi erityisen kauniisti trion toisen osan Andante un poco meno mosso alussa. Espoon Sellosali soi herkästi myös hiljaisemmissa kohdissa. Toisen osan lopun kansanmusiikkilainaus sai myös nautittavan käsittelyn.
Kolmas osa tuntui ensin hieman vaisulta, mutta triotaitteen myötä esittäjien ajatus osasta kirkastui osoittautuen tarkoin harkituksi. Finaali oli todellista schubertiaanista iloittelua, missä Eeva Koskisen lämmin ja huumorintajuinen viulismi oli parhaimmillaan. Trion loppunousu kiihdytyksineen oli upea ja yleisö palkitsi esiintyjät lämpimin aplodein.
Tommi Hakala ja Kristian Attila esittivät väliajan jälkeen Schwanengesang-sarjan pitäen puolessa välissä vain pienen hengähdystauon. Olin siirtynyt väliajan jälkeen liian lähelle esiintymislavaa ja Hakalan muhkea baritoni tuntui suorastaan jylisevän korvissani. Siirryttyäni laulusarjasta puolessa välissä kuusi riviä taaemmaksi saatoin vasta nauttia tyydyttävästi tästä Schubertin kuoleman jälkeen kootusta kokonaisuudesta.
Tuon pienen tauon jälkeen Der Atlas ja Ihr Bild -lauluissa Attilan hienot soinnut alarekisterissä ja pianon pahaenteiset tremolot olivat hyvin vaikuttavia. Näitä seurannut kepeä Das Fischermädchen soi eloisasti ja antoi kuulijallekin hetken aikaa hengähtää. Die Stadt oli jälleen pelottavan dramaattista. Am Meer -laulussa Tommi Hakala sai esittää hienoa legatoaan. Der Doppelgänger ylimaallisine sointuineen muodostui teoksen kulminaatioksi. Sarjan viimeisen laulun Taubenpost sydämen kaipuun esiintyjät tulkitsivat levollisen kirkastuneesti. Innostuneet aplodit saivat esiintyjät toistamaan iki-ihanan Städchen-laulun, mikä tunnetaan myös Serenadina.
Sellosalissa oli kiinnitetty huomiota myös tyylikkääseen ylöspanoon. Schwanengesang-sarjan aikana oli esiintymislavan takaseinälle heijastettu osittain verhoihin oletettavasti jokin Schubertin kirje ja sen päälle videokameralla Hakalan kasvot. Konserttisaleissa voi modernin tekniikan ansiosta aivan hyvin käyttää tähän tapaan esitystä tukevaa kuvitusta.
Reportaasi: Pohjoismaiset solistit koolla Kööpenhaminassa – NordSol 2011
Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna kokoontuivat Pohjoismaiden solistiyhdistykset Tanskan pääkaupunkiin tarkoituksenaan tavata ja vaihtaa kokemuksia sekä tietysti kuulla toistensa esityksiä. Olin ensimmäistä kertaa mukana Suomen solistiyhdistyksen delegaatiossa ja tyytyväinen myös kokousten antiin. Pohjoismaiden yhteiskuntien samankaltaisuus ja kuitenkin erilaisuus antoivat kiintoisaa näkökulmaa esiintyvien taiteilijoiden kokemuksiin.
Tapahtuman julkiseen osuuteen kuului kaksi konserttia maanantaina 3.10, joista ensimmäinen oli iltapäivällä Tanskan Kuninkaallisessa konservatorion tunnelmallisessa salissa ohjelmassaan islantilaista ja norjalaista säveltaidetta. Toinen konsertti oli samana iltana Tanskan Kansallismuseon salissa.
Konsertin aloitti norjalainen pianisti Joachim Kwetzinsky Gunnar Andreas Kristinssonin (s.1976) teoksella Cycles pianolle vuodelta 2002. Teos kehittyi sirpaleisesti ja rytmikkäästi aksentoiden. Rytminen moottori kiihtyi, harveni, hajosi, ja kasvoi jälleen. Kappaleen päättyi yllättäen huumorilla.
Marcus Pausin (s.1979) sonaattiin sellolle ja pianolle vuodelta 2009 liittyi Kwetzinskyn pariksi lavalle Johannes Martens hienon Ceruti-sellonsa kanssa. Teoksen aloittivat pianon tummat harmoniat, sello lauloi alhaalta alkaen ja nousten kohti korkeata rekisteriä. Kappale suorastaan leikitteli eri kliseillä – oli serenadia, romantiikkaa ja nyyhkimistä. Toisena osana ollut eläväinen Scherzo eteni virtuoosisesti, maustettuna norjalaisella pelimannihengellä ja kääntyen yllättävään loppuun. Keskimmäisen Cadenza e Variazioni -osan aloitti sordinoitu sello pienistä katkelmista kohti Shostakovits-tyylisen valssin pyörteitä palatakseen osan lopussa sonaatin alussa kuultuihin tummiin sävyihin. Neljäs osa oli toinen Scherzo, mitä voisi kuvata vimmaisesti eteneväksi liikkujaksi, joka välillä vinksahtaa kierteellä johonkin aivan uuteen sointimaailmaan. Viimeinen osa koostui salaperäisistä huokauksista ja vaimeista huiluäänistä, joissa oli jälleen jotain tunnistettavan norjalaista sointia. Fantastinen teos ja loistokas esitys! Sonaattia soisi kuulevansa meilläkin.
Joachim Kwetzinsky ja Johannes Martens kuuluvat ohjelmatekstin mukaan nuorten norjalaisten taiteilijoiden parhaimmistoon. Kwetzinsky on esiintynyt jo yli 20 maassa. Martens soittaa Oslon filharmoonisessa orkesterissa ja on ollut useiden norjalaisten orkestereiden solistina. Duon ohjelmisto ulottuu Beethovenista tähän päivään. Esityksistä kuuli hyvin, että Joachim Kwetzinsky on erinomainen pianisti, jonka persoonalliset soittoasennot eivät haitanneet musiikin syntymistä joka hetkessä. Sellisti Johannes Martens ei osoittautunut aivan yhtä intensiiviseksi luonteeksi.
Väliajan jälkeen astuivat lavalle viulisti Sigrun Edvaldsdottir ja pianisti Selma Gudmundsdottir Islannista. Suvereeni ja temperamenttinen viulisti ja häntä tarkasti, mutta vaimeasti säestänyt pianisti esittivät kaksi 70-luvulla sävellettyä teosta eli vanhaa musiikkia. Esitykset kantoivat lähes pelkällä Sigrun Edvaldsdottirin hurjalla energialla. Hän laittoi vipinää Jorunn Vidarin (s.1918) muutoin varsin mielikuvituksettomaan sarjaan ja loihti siihen improvisatoorista tunnelmaa. Islantilainen sarja vaikutti teoksena miellyttävältä skandinaavisen säveltunnelmoinnin ja kansanmusiikillisen piiritanssin yhdistelmältä.
Schnittken yksinkertaisista aiheita rakentunut sarja vanhaan tyyliin muistutti huomattavasti Stravinskin Pulcinella-sarjaa, tosin ilman Stravinskin piikkejä. Schnittken käsitys vanhasta tyylistä ei tämän teoksen perusteella ollut kovin imarteleva, vaikka kappaleessa onkin taidokasta käsityötä, kuten suuri fuuga. Schnittken oma ääni kuului vasta teoksen loppupuolella yhtenä muutaman tahdin mittaisena viulun dissonanssina.
Tanskan kansallismuseon tyylikkäässä salissa pidetyssä itakonsertissa olivat esiintymässä suomalainen vanhan musiikin yhtye Baccano ja Den Danske Blæseroktet. Baccano soitti herkullisen ja huumorintajuisen ohjelmansa Tunes & Mascarade, joka koostui Purcellin, Jacob van Eyckin ja Mattheisin kappaleista. Yhtyeen jäsenet Hanna Haapamäki, nokkahuilu Eero Palviainen, kitara ja teorbi sekä Jussi Seppänen, sello, saivat lämpimät ja runsaat aplodit, jotka he palkitsivat hauskalla ylimääräisellä.
Konsertin päätti tanskalaisten esitys Mozartin Serenadista c-molli KV 388. Odotukset eivät aivan täyttyneet kovin perinteisen ja jähmeän tulkinnan myötä. Onneksi Mozartin ja c-mollin takuuvarma yhdistelmä kantoi konsertin sujuvasti loppuun saakka.
Arvio: Jerusalemin soiva tarina Savallin kertomana
Jordi Savall on nykyisin ehkä tunnetuin hahmo ns. vanhan musiikin eli länsimaisen renessanssin ja barokin ajan musiikin esittäjistä. Hän on sittemmin laajentanut ohjelmistoaan sekä ajallisesti että alueellisesti. Helsingin Juhlaviikot oli hankkinut Savallin ryhmineen esittämään kaksi ohjelmaa, Espoon Tapiolasalissa viime lauantaina esitetyn, pelkkää soitinmusiikkia sisältäneen Istanbul-ohjelman ja seuraavana päivänä Musiikkitalon konserttisalisssa suuremmalla esittäjistöllä Jerusalem-ohjelman. Molemmat konsertit olivat loppuunmyytyjä. Read More →