Kun muusikot ryhtyvät esityksen aikana kävelemään lavalla vetäen samalla kulisseista näyttämön halkaisevia nauhoja, syövät mandariineja, tai muuntautuvat seurapelejä harrastaviksi koketeeraaviksi ja ivallisiksi 1700-luvun pariisittariksi, tulee hakematta mieleen käsite kokeellinen musiikkiteatteri. Tarkoitan sitä tyylilajirypästä, jossa keskiössä on lavallisuus, visuaalisuus ja teatterilliset keinovarat, ja jossa puhtaasti musiikillinen sisältö on vain yksi osatekijä kokonaisuudessa. Read More →