Tämä arvio koskee hyvin erityislaatuista musiikkia, jossa kuulija kuuntelee ennen kaikkea itseään, omia reaktioitaan soivaan todellisuuteen. Siinä säveltäjä demonstroi meille entuudestaan tuntemattomia ominaisuuksia akustisessa ympäristössämme tuoden ne esimerkiksi elektroniikan keinoin kuuluville. Hoksaamisen riemua korostava lopputulos on kutkuttavasti lähellä tieteen ja taiteen rajapintaa, mutta vaikeatajuisiksi teoksia ei voi väittää. Säveltäjän ajatuksena on, että hänen sävellyksensä ovat helposti lähestyttäviä kaikenlaisista kulttuurieroista huolimatta – ne porautuvat ihmisen kuuloaistimuksen universaaliin ytimeen. Tätä kautta tämä äänten taide tarjoaa ennenkuulumatonta poetiikkaa, katarttisuutta ja avartavuutta, vaikka säveltäjä vältteleekin kaikenlaista oman persoonansa vaikutusta teoksiin ”liian säveltäjämäisenä” (”too composerly”). Tälle musiikille omistettu Kallion nykymusiikkipäivien sunnuntainen päätöskonsertti oli ainutlaatuisen taianomainen ilta pienelle, mutta silminnähden onnekkaalle yleisölleen.?? Read More →
Arvio: Konsertti minusta
Arvio: Viatonta hekumaa
Turangalîla-sinfonian ihanuus on sen paradoksaalisuudessa, utopistisuudessa ja suoranaisessa pähkähulluudessa. Itsekin keskitysleirille joutunut Olivier Messiaen (1908–1992) sävelsi tämän 80-minuuttisen orkesterijärkäleen heti toisen maailmansodan jälkeen, vuosina 1946–48. Kymmenenosaiseksi paisuneen teoksen tilasi Bostonin sinfoniaorkesteri ja kantaesityksen johti Leonard Bernstein. Maailmoja syleilevä, erittäin rikas mutta samalla veistosmainen teos imee vaikutteita monesta suunnasta: antiikkisten meksikolaisten monumenttien brutaaliudesta, kompleksista indonesialaisesta gamelan-musiikista, intialaisen musiikin rytmihierarkioista, niin kreikkalaisesta kuin hindulaisestakin numerologiasta, tonaalisuudesta, impressionismista, Stravinskyn blokkiajattelusta, varhaisesta sarjallisuudesta… jopa Wagnerista, tarkemmin Tristan ja Isolde -tarinasta. Read More →
Arvio: Vuoroin vieraissa
Helsingin kaupunginorkesterin keskiviikkokonsertissa supisuomalaisuus peilasi itseään raikastaviin vieraisiin vaikutteisiin, kun kaksi ulkomaiden lämmössä viihtyvää metsien miestä, säveltäjät Leevi Madetoja ja Eero Hämeenniemi saivat kumpikin oman konsertinpuolikkaansa sanottavalleen. Molempien säveltäjien musiikki osoittaa rehtiä ja rohkeaa suoraselkäisyyttä valita oma tiensä kotimaisen musiikkielämän oletusarvoisesti asettamista urista ja kyntömaista piittaamatta. Read More →
Arvio: Avaruutta ja avartavuutta kahdelta aikakaudelta
Klassinen sinfoniaorkesterikonsertti puolustaa paikkaansa mainiona ikkunana menneisyyteen. Museomaisuus on nähtävä voimavarana, sillä mikäpä olisi parempi perspektiiviä antava aikakone kuin inhimillisen toiminnan osa-alueista voimakkaimmin nonverbaaliseen, henkilökohtaiseen tunnemaailmaan ankkuroituva musiikki. Menneen aikakauden omanlaisuus korostuu parhaiten törmäyksessä oman aikamme musiikkiin, mikä onnistuu ketterästi saman illan aikana monivuosisataisen spektrin taitavan kokoonpanon käsivarsilla. Orkesteri on vakio yhtälössä, jonka muuttujina eri vuosikymmenet ja -sadat peilaavat itseään. Read More →
Arvio: Jorma Hynnisen komea joutsenlaulu
Jäähyväisnäyttelyn, tietoisesti viimeiseksi jäävän teoksen tai esityksen tunnelma on aivan erityinen. Jo antiikki nosti tärkeäksi metaforaksi ’joutsenlaulun’ – uskomuksen, että majesteettinen lintu laulaa sielukkaimmin juuri ennen kuolemaansa. Elävänä edessämme lavalla vielä tämän viimeisen, katoavan hetken esiintyvä taiteilija vie meidät olevaiset kouriintuntuvasti ja hieman nostalgisestikin olemattomuuden reunalle. Eipä siis ihme, että aikamme suomalaisen oopperan suurimman laulujoutsenen, eläkkeelle siirtyvän baritoni Jorma Hynnisen viimeiseksi jäävä rooli taidemaalari Akseli Gallen-Kallelana Suomalaisen Kamarioopperan tuottamassa Kimmo Hakolan Akseli-monologioopperassa myi yhdeksän Helsingin-esitystään nopeasti loppuun – minkä lisäksi liput Turun musiikkijuhlien elokuun jatkoesityksiin alkavat jo nyt käydä vähiin. Read More →