Amfion pro musica classica

Author Archives: Jaani Länsiö

Levyarvio: Missä teema luuraa?

Paul Lewis, Diabelli-muunnelmat

Beethoven: Diabelli-muunnelmat
Paul Lewis, Piano
Harmonia Mundi, 2011

Beethoven ja muunnelmat kuuluvat yhteen kuin Bach ja fuugat. Tämä Bonnin suuri poika sai väännettyä lähes mistä tahansa lurituksesta tusinallisen ensiluokkaista ja vaihtelevaa musiikkia: teeman pimeimpiäkin kolkkia kolkuttelevia variaatioita, hauskoja oivalluksia ja jopa ahaa-elämyksellisiä riemun hetkiä kuulijoidensa iloksi. Kaikkea tätä ja vielä enemmän tarjoaa Beethovenin suurin ja mahtavin muunnelmailotulitus ’33 muunnelmaa Diabellin valssista’ op.120.

Teoksen lähtöyllyke oli säveltäjä Anton Diabellin uusi kustantamo, jonka mainostuotteeksi ja lippulaivaksi hän kaavaili paikallisten säveltäjien muunnelmista kerättyä kokoelmateosta, johon hän itse tarjoaisi teeman. Jokainen säveltäjä tekisi yhden muunnelman. Kutsukirjeen projektiin saivat mm. Franz Liszt ja Franz Schubert sekä tietenkin Beethoven, joka kuitenkin päätti pistää itse paremmaksi ja ylittää jopa Bachin Goldberg-muunnelmien 32 variaatiota yhdellä ylimääräisellä. Niinpä melkein tunnin verran muunnelmia päättyykin kepeään menuettiin eikä nopeaan, esittäjän virtuoosiseen itsekorostukseen, kuten 32. muunnelman fuuga antaisi olettaa.

Teos on moninaisuudessaan ja vaihtelevuudessaan sekä pianoteknisesti että emotionaalisesti säveltäjänsä haastavimpia kokonaisuuksia hallita. Ikään kuin kuuntelisi Picasson tulkintaa muotokuvasta: teema on pilkottu kubistisesti osiin, hajotettu pieniin teemasta irrotettuihin elementteihin, jotka putkahtelevat sieltä täältä mitä mielikuvituksellisimmissa muodoissa. Vakavana herrana kuvattu Beethoven lienee näiden muunnelmien parissa pistänyt ranttaliksi ja muovaillut teemasta sketsejä, joiden huumorin tarkoituksellisuus ei avaudu aivan ensi kuulemalta, jos koskaan. Samoin on teeman laita: sieltä se löytyy, kun oikein korviaan höristää.

Pianisti Paul Lewis on osoittanut olevansa varsinainen Beethoven-spesialisti, mistä ovat osoituksena erinomaiset ja palkitut sonaattien ja konserttojen kokonaislevytykset. Hänen motoriikkansa ja kokonaisuuksien hallintansa puhumattakaan kosketuksen väriskaalan laajuudesta tekevät hänestä yhden aikamme taitavimmista Beethoven-tulkeista. Hänen tulkintansa tuntuvat niin vakuuttavasti perustelluilta, että niiden oikeellisuudesta väittely tuntuisi ajan haaskaukselta.

Levyn kannessa on Lewisin vakavailmeiset kasvot, vieressä esille painettu Diabellin lapsellisuudessaan nerokas teema. Lewisin jäänsiniset silmät huokuvat itsevarmuutta ja täältä pesee -asennetta. Ja tosiaankin, Lewis aloittaa valssiteeman hyvin rivakasti, kuin tarttuakseen toimeen metsurin elkein, hihat käärittynä. Ote on kauttaaltaan voimakas ja eloisa, eikä se katkea ensimmäiseen marssimuunnelmaan tultaessa, vaan Lewis pitää nopeaa tempoa yllä, kuin korostaakseen, että vielä on metsää kaadettavana, turha on jokaista puuta syynätä kaikilta kanteilta. Tässä Lewisin näkemys on raikas ja jopa urheilullisen menevä: hän käsittelee teosta yhtenä kokonaisuutena tekemättä jokaisesta muunnelmasta numeroa, mikä saattaisi tukahduttaa tunnelman omalla kvasisyvällisyydellään.

Muunnelmat seuraavat katkeamattomana ketjuna toinen toistaan herkullisemmassa muodossa. Milloin vitsikkäänä, milloin parodioiden, itselleen nauraen, teeman huvittavuutta korostaen, murusiksi hajotettuna tai pompöösin uhmakkaana julistuksena. Lewis pitää uskomattoman helpon tuntuisella sormityöllään jatkuvaa imua yllä sellaisella intensiteetillä, että seuraavan muunnelman odottaminen muuttuu melkein mielenhallintaharjoitukseksi. Jokainen muunnelma on kuin kakku, jonka haluaisi ahmaista kerralla, mutta sitten se kaikki olisi ohi ihan liian äkkiä.

Kaiken huippuna ovat virtuoosiset muunnelmat, joissa Lewis heittää leikkisän minänsä vapaalle. Muunnelmat 16 ja 17 tuntuvat tekevän pilaa teemasta, mutta tyylikkäästi, vaivihkaa parodioiden, kun taas 22 ja 23 nauravat Mozartille ja etydimies Cramerille kuin sormella osoittaen. Lewisin tulkinta on alleviivaavan humoristista. Vivahteikasta kontrapunktin hallintaa Lewis osoittaa 24. muunnelmassa, joka soi herkän intiimisti kuin höyhenillä kelluen, kun taas 32. muunnelma takoo päättäväisesti muuttumatta koskaan sekavaksi pedaalisopaksi.

Pelléas et Mélisande -mykkäelokuva ensi-iltaan Kamarikesässä

Monia musiikki- ja näyttämöteoksia inspiroinut Maurice Maeterlinckin symbolistinen
näytelmä Pelléas et Mélisande saa uuden tulkinnan Helsingin Kamarikesä -festivaalilla.
Jean Sibeliuksen Pelléas och Mélisande -näytelmämusiikkiin erityisesti sovitettu
mykkäelokuva on Aalto-yliopiston Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen opiskelijan
Elina Oikarin ja Lauri Danskan käsialaa. Elokuva esitetään Dalia Stasevskan johtaman
Ritarikatu-ensemblen säestämänä Ritarihuoneella elokuun 5. päivänä.

Bachin Das Wohltemperierte Klavier, analyysiä ja tarinoita

Tällä sivulla on erinomainen infopaketti lähes jokaisesta Das Wohltemperierte Klavierin fuugasta. Valittuasi listasta haluamasi fuugan ruudulle ilmestyy nuotit ja pianisti David Korevaar soittaa sen taustalla. Teemoista tehtyyn havainnollistavaan kaavion ilmestyy myös animaatioita erityisen mielenkiintoisten tai toistuvien kuvioiden kohdalla. Tim Smith on analyysien lisäksi kirjoittanut kutakin fuugaa käsittelevän esseen. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen sivusto.

http://www2.nau.edu/tas3/wtc.html

Kansainvälinen Tsaikovski-kilpailu alkaa tänään

Yksi maailman suurimmista ja arvostetuimmista musiikkikilpailuista alkaa Moskovassa tänään. Yhteensä 122 kilpailijaa aloittaa kilvoittelun sellon, pianon, viulun tai laulun parissa. Kilpailijat on valittu pääkilpailuun DVD-karsintojen kautta.

Tänä vuonna kilpaillaan paitsi maineesta ja näkyvyydestä, myös pääpalkinnosta, joka on 20,000 euroa sekä kultamitali. Aiempiin palkittuihin kuuluvat mm. Grigori Sokolov, Gidon Kremer, Viktoria Mullova ja Arto Noras. Paitsi pääpalkinnon suuruus, myös tuomariston nimekkyys nostaa Tšaikovski-kilpailut arvostetuimpien musiikkikilpailujen joukkoon. Nimekkäissä tuomaristoissa istuvat mm. Nelson Freire, Vladimir Ashkenazy, Yuri Bashmet, Leonidas Kavakos, Krzysztof Penderecki, Martti Rousi ja Renata Scotto. Kilpailun puheenjohtajana toimii kapellimestari Valeri Gergiev.

Suomalaisittain suurin mielenkiinto kohdistuu Helsingin kaupunginorkesterin sellistiin Samuli Peltoseen, joka muistetaan myös Helsingissä järjestetyn Paulon sellokilpailun finaalista vuodelta 2007. Ykköspalkinnon Peltonen voitti kansainvälisessä Krzysztof Penderecki –kilpailussa Varsovassa vuonna 2008. Samuli Peltonen

Tämän vuoden erikoisuutena on se, että kilpailut näytetään suorana Internetissä. Katsoja voi valita seuraamansa kategorian vapaasti.

Kilpailun kotisivut

Internet-lähetys

Levyarvio: Schumannia viran puolesta

Robert Schumann, Complete Works for Piano Trio
EMI Classics 2011
Leif Ove Andsnes, piano; Christian Tetzlaff, viulu; Tanja Tetzlaff, sello

Robert Schumannin taiteesta ja saavutuksista puhuttaessa tukeudutaan turhankin usein anekdootteihin, aikalaiskertomuksiin, huhuihin ja taitaapa sekaan lipsahtaa muutama juorukin. Tätä romantiikan ajan musiikin erästä keskushahmoa onkin ehkä helpointa käsitellä juttujen avulla, niin hankalaa hänen musiikkinsa paikoin tuppaa olemaan.  Schumannin musiikin omaperäiset ideat onkin helppo kuitata tokaisemalla: ”noh, hänhän oli mielisairas.”  Hänen mielenterveytensä tila on kuitenkin enimmilläänkin vaikuttanut vain sävellysnopeuteen, teosten sisältöön tuskin sitäkään vähää.

Schumannin tuotannossa suosituimmaksi haaraksi ovat valikoituneet hänen moni-ilmeiset pianosarjansa, joita hän tehtaili uransa alkuvuosina ahkerasti ja joita hänen vaimonsa Clara sittemmin menestyksekkäästi esitti. Eipä kauas suosiossa jää hänen laulunsa, sinfoniansa ja kamarimusiikkinsa, etenkin hieno pianokvintetto ja tietenkin pianokvartetto. Vähemmälle huomiolle sen sijaan ovat jääneet pianotriot, jotka on kuitenkin nostettu hienosti esille viimeaikaisilla levytyksillä, joista EMI Classicsin tuore julkaisu kattaa myös varsinaisten triojen lisäksi op.88:n fantasiakappaleet ja op.56:n Sechs Studien für den pedalflügel -sovituksen.

Kun levyntekoon ryhtyvät sen tason soittajat kuin Leif Ove Andsnes, Christian Tetzlaff ja hänen sisarensa Tanja Tetzlaff, on lupa odottaa teknisesti taitavaa musisointia ja vaivattomuuden tuntua. Kolmikko soittaakin kuin sulautuneena yhdeksi, mutta tarpeen tullen antavat toistensa tehdä pieniä solistisia irtiottoja, joskin vain turvallisen etäisyyden päähän. Sointi on kaikin puolin tasapainoista ja korrektia, mutta jotenkin ryppyotsaisen byrokraattista suorittamista. Schumann kaipaisi myös trioissaan pientä huonotapaisuutta ja laitojen kolistelua, vaikka ne ovatkin hänen tuotannostaan sieltä sovinnaisemmasta päästä. Intohimoisimmillaan ollaan ensimmäisen, d-molli-trion parissa, mutta tunnelma ei aivan kestä loppuun asti huolimatta finaaliosan esitysmerkinnästä ’Mit Feuer’, tulisesti. Tarkkuutta ja soinnin kauneutta on sen sijaan ihailtava varauksetta.

Kolmikko onkin ehkä elementissään juuri virkamiesmäisempää otetta vaativissa op.56:n teoksissa, jotka onkin sattumoisin nimetty ’harjoituksiksi’ tai ’tutkielmiksi’. Alun perin jalkiopianolle sävelletty teos on kääntynyt niin uruille, kahdelle pianolle kuin yhdellekin pianolle, mutta Theodor Kirchnerin sovitus pianotriolle toimii vallan mainiosti ja tuo ehkä parhaiten esille äänten omia teitään kulkevia linjoja. Bachin jalanjälkiä tallaava Schumann sovittaa kenkänsä esikuvan tarjoamaan kontrapunktiseen muottiin, mutta lisää joukkoon oman värityksensä luoden juuri sen tunnistettavan Schumannin hengen.