Ihmelapsena aloittanut ja ihmenuorena jatkanut Kit Armstrong sai lähes täyden Tapiolasalin sulamaan edessään välittömällä olemuksellaan ja vienolla hymyllään. Sen ei kuitenkaan pidä antaa hämätä. Read More →
PianoEspoo: Nuori isäntä tarjoili herkullisia alkupaloja
Levyarvio: Makeimmat barokkisuosikit
Beauty of the Baroque
Danielle de Niese, sopraano
Andreas Scholl, kontratenori
The English Concert, Harry Picket
Decca, 2011
Kolmekymppinen Danielle de Niese on rakentanut laulajan uraansa vähän eri reittejä kuin klassisen maailman kollegat yleensä, ehkä vähän viihde- ja pop-maailman ehdoillakin on menty. Plakkarissa on muun muassa TV:n kykykilpailun voitto 9-vuotiaana. Ulkonäköäkin piisaa ja jo teininä de Niese maistoi julkisuuden mehukasta nektaria omalla TV-show’llaan. Niinpä hän on noussut jo hyvin nuorella iällä taituroimaan oopperamaailman huteralla ja jyrkällä reunuksella, toistaiseksi varsin menestyksekkäästi. Ja onhan hänellä ääntäkin.
Uudella levyllään de Niese tulkitsee karamelliväreihin upotettuja barokkihelmiä ihanan suloisella kujerruksellaan, joka kuitenkin kaikessa makeudessaan jättää paikoin pintapuolisen lurittelun jälkimaun. De Niese annostelee suuria linjoja, ääritunnelmia ja dramatisointia ronskilla mitalla. Kyllähän Händelin Let the bright Seraphim kajahtaa uskottavasti, leveällä äänellä ja paksun puhdikkaasti, mutta Dowland-osastossa siirappiset liiallisuudet jättävät jo pienen ähkyn. Herkemmät nyanssit ja kapeammin soiva ääni toisivat kaivattua arvokasta kepeyttä.
Vähän lisäpotkua ja ryhdikkyyttä levylle tuo Andreas Scholl kantavalla kontratenorillaan. Laulajien välinen dialogi tuntuu kannustavan toinen toistaan aina vain herkempään ja värikkäämpään ilmaisuun, jopa pientä kilpailullisuutta on kuultavissa Monteverdin Pur ti miro -lemmenduetossa. Bachin kanssa de Niesen suurieleisyys tuntuu luontevammalta. Suuret kaarrokset ja syvältä kumpuava äänentuotto sopivat hartaisiin ja vakavampiin tunnelmiin muita levyn teoksia paremmin.
Harry Picketin johtama The English Concert ei jää laulajien varjoon vain taustayhtyeenä, vaan luo periodisoittimillaan pehmeitä, barokin kauneimpia puolia korostavia ja linjakkaita taustamattoja värikkäine hapsuineen.
Levyarvio: Jättiläisten varjosta kajahtaa
Clementi Capriccios & Variations
Howard Shelley, piano
Hyperion, 2011
Muzio Clementi (1752–1832) oli aikansa arvostetuimpia pianisteja ja säveltäjiä, joka oli merkittävässä asemassa niin sonaattimuodon kehittäjänä kuin sormiteknisenä uudistajana. Kerrotaan hänen soittotaidoillaan nöyryyttäneen itse Mozartia iltamissa. Mutta niin vain jäivät hänenkin teoksensa jonnekin historian hämäriin. Read More →
LPO laajentaa repertuaariaan
London Philharmonic Orchestra, tuttavallisemmin LPO, on laajentanut osaamistaan videopelimusiikkiin. Uudella levyllä kuullaan orkesterisovituksia tunnettujen videopelien teemamusikeeista. Joukossa on suosittuja hittejä, kuten ”Super Mario” ja ”Call of Duty”. Myös suomalaisperäinen hittipeli ”Angry Birds” pääsi musiikillaan mukaan.
Levyarvio: Välimeren kuohuja Pariisista
De Falla: Noches en los jardines de España. Obras para piano.
Javier Perianes, piano
BBC Symphony Orchestra, Josep Pons
Harmonia Mundi, 2011
Manuel de Falla (1876–1946) oli lyhyen ammattiin tutustumisjaksonsa päätteeksi jyrkästi kiertuepianistin uraa vastaan, eikä vuoden 1915 jälkeen palannut pääsoittimensa ääreen kuin satunnaisin ponnistuksin. Niinpä Fallan taidokas pianotuotanto mahtuu yhdelle täydelle CD-levylle. Pienuudessaan hänen tuotantonsa on harvinaisen tasalaatuista ja miellyttävää, hyvin helppotajuista ja ongelmitta kurkusta alas sujahtavaa margaritaa, unohtamatta sitä pientä söpöä aurinkovarjoa lasin reunalla. Espanjan aurinko pilkahtaa rivien välistä tuon tuostakin.
Säveltäjänä Falla tuntuu olevan varsinainen hybridi, joka ihan rehellisesti lainailee materiaalia kavereilta ja kollegoilta, eikä voi olla huomaamatta Pariisin, hänen toisen kotikaupunkinsa, vaikutusta sointiin. Hatun noston saavat sekä Debussy, Dukas että Satie, jonka Gymnopediet siirtyvät näppärästi teokseen Canción. Eipä ihme, että Fallaa on usein verrattu Chopiniin, toiseen pariisilaistuneeseen pianisti-emigranttiin, joka on ilmiselvä esikuva teoksissa Nocturno ja Mazurka.
Espanjalainen Javier Perianes hivelee koskettimia milloin samettisesti, milloin metallisesti. Sävyissä on vivahteikkuutta, eikä virtuositeettikaan jää kysymyksen alaiseksi. Hurjien vyörytysten Fantasia Bætican Perianes kääntää runollisesti virtailevaksi puroksi, vaikka mahdollisuudet olisivat myös barbaarisiin mittasuhteisiin kohoavaan norsutanssitulkintaan.
Fallan suurenmoisin teos lienee kolmiosainen Noches en los jardines de España (Yöt Espanjan puutarhoissa) pianolle ja orkesterille. Tunnelmat lipuvat hämärästä aamunkoittoon ja kiehkuravartisista kaunokeista kaktuksiin. Impressionistiseen maalailuun on onneksi jäänyt muutamia piikkejäkin. BBC Symphony Orchestra Josep Ponsin johdolla saa aikaan elokuvallisia kohtauksia kuin suoraan valkokankaalta koettuna. Myöhäisromanttisen paksu orkesterimassa hengittää raikasta ilmaa tunnelmien melodramaattista luonnetta korostaen. Perianesin piano tanssahtelee solistina maltillisesti ja tyylikkään hillitysti tekemättä irtiottoja orkesterin ja solistin veljellisestä käsikynkästä.