Amfion pro musica classica

Author Archives: Jaani Länsiö

Levyarvio: Somero onnistuu Bortkiewiczin parissa

Sergei Bortkiewicz: Piano Works vol. 7

Deux Morceaux op. 7 (ensilevytys), Trois Morceax pour Piano op.12
7 Préludes für Klavier op. 40, From Andersen’s Fairy Tails op. 30
Jouni Somero, piano
FC-Records

On ihailtava lähtökohdiltaan epäitsekästä musiikin tekemistä, jossa markkinahenkisyys ei nouse päällimmäiseksi tavoitteeksi, vaan antaudutaan arkistointi- ja sanansaattotehtäviin tuntemattomien suuruuksien puolesta. Tällaisessa asenteessa tosifanit, tutkijat ja laaja-alaista musiikin tuntemusta hamuavat kuluttajat ovat levy-yhtiötäkin suurempia voittajia. Pianisti Jouni Someron kokonaislevytysprojekti säveltäjä-pianisti Sergei Bortkiewiczin (1877?1952) tuotannosta käsittää myös ensilevytyksiä, eikä tätä ukrainalaissäveltäjää muutenkaan kuule ihan liiaksi asti.

Vankasti slaavilaissävyistä, ultrapompöösiä pianotekstuuria suosiva Bortkiewcz on samasta mahongista veistetty kuin Rahmaninov; raskasta ja hyvin täyteläistä, romanttista räminää pehmentävät melankoliset melodialinjat ja korkealta kimpoilevat kilahtelut. Chopininkin vaikutus kuuluu etenkin säyseimmissä kappaleissa. Siis karrikoidusti Bortkiewiczia voisi kuvailla ajastaan jääneeksi, mitä on monen muunkin kohdalla pidetty hyvänä syynä antaa palttua koko säveltäjän tuotannolle. Meidän aikanammehan ei näin suvaitsemattomia olla, eihän? Puolalaisesikuvalta on tarttunut enemmänkin vaikutteita, sillä levyllä kuultava fis-molli-poloneesi on peittelemättömästi muokattu Chopinin vastaavasta. Parhaat mahdolliset esikuvatkaan eivät siis takaa mainetta musiikin historiassa.

Jouni Somero tarttuu Bortkiewiczin muhkeisiin sointuihin täysin voimin. Hän on kuitenkin herkistänyt kosketustaan vuosien saatossa, eikä isoääninen superpianismi vaivaa kuin muutaman kerran, mainittavimmin juuri mahtailevassa fis-molli-poloneesissa. Preludeissa Somero kesyyntyy kauniisti keinuvien melodioiden ääressä aivan salonkikelpoiseksi kunnon pojaksi, vaikka esitteleekin hauista viimeisessä osassa, jossa rauhallisempi ote riittäisi Appassionato-merkinnästä huolimatta.

Kaksitoistaosainen ’Andersenin tarinoista’ on onnistunut sekä sävellyksenä että esityksenä. Somero löytää satumaailman tunnelmat vaivattomasti ja Bortkiewiczin teksti on kevyesti hengittävää ja aidosti mielenkiintoista. Kellon mystinen kumina voisi hyvinkin olla Debussyä, ja Ruma ankanpoikanen toimii metaforana Bortkiewiczin ideasta harmonian kauneudesta ja tarinana joukkoon kuulumattomuudesta. Dissonansseilla vaakkuva ankka hyväksytään lopulta porukkaan ja rauhaisat kolmisoinnut sinetöivät ryhmähengen. Voisiko Bortkiewiczkin päästä mukaan esitettävien säveltäjien kermaan?

Levyarvio: Newton herättää vanhat levyt henkiin

Brumel: Missa ’Et ecce terrae motus’, Sequentia ’Dies Irae’
Huelgas Ensemble, johtaa Paul van Nevel
Newton Classics

Vaikka levymyynnin käyrä osoittaa punaisena kaakkoon, on markkinoille silti tunkua, etenkin klassisella puolella. Newton Classics on melko uusi, vuonna 2009 perustettu levymerkki, jonka tuotanto perustuu kierrätykseen ja uudelleen lämmitykseen. Samaan tapaan toimivat mm. Apex, Brilliant Classics ja moni muu pienempi levyfirma, jotka tarjoavat lähinnä uuden kotelon vanhalle tuotteelle, jonka joku toinen on jo levyttänyt. Täten toiminta on helppo pitää laajana ja etenkin halpana. Sehän on tietysti vain hieno asia, että klassikkojulkaisut ja jo iäksi menetetyksi luullut suosikkitulkinnat löytyvät uudenveroisina uudesta pakkauksesta. Bulkkituotannosta pongahtaa väkisinkin helmiä silloin tällöin ja jokaiselle jotakin.

Esimerkkilevynä Newtonin toiminnasta olkoon alkujaan Sonyn tehtailta vuonna 1990 putkahtanut Antoine Brumelin (n.1460?n.1515) vokaalimusiikkia sisältävä julkaisu. Levyn ohjelmateksti on uusi, samoin kaikki kannet ja väritykset. Ainoastaan pienellä painettu paljastaa kiekon kulkevan jo uusintakierrosta.

Brumel ei ole niitä kaikkein tunnetuimpia renessanssimiehiä, eikä tuotannosta ole tarkkoja tietoja sen enempää kuin syntymäajastakaan, mutta muutama vokaaliteos on arkistoja penkomalla todennettu Brumelin tekosiksi. Kaksitoistaäänistä Maanjäristysmessua näkyy levytetyn jonkun verran, joten se lienee suosituin hänen teoksistaan. Pelkästään lauluääniä hyödyntävä ylistys käyttää kuoroa maltillisella ambituksella, ei käydä kovin matalalla eikä liioin korkealla. Kaltaiseni klassis-romanttis-nykkärin kuuntelija ei osaa erotella paljonkaan vaihtelua Brumelin messuosien välillä saati erottaa tekstin hienovaraista käsittelyä, mutta Huelgas Ensemblen herkät keuhkourut vellovat kauniisti, joskin yksipuolisesti.

Mielenkiintoisempiakin harmonioita on kuultu, eikä sävelarvoissakaan ole vaihtelua, mutta ne ovat Brumelin valintoja. Kansitekstissä erikoismaininnan saa Brumelin äänenkuljetuksen virheettömyys, mikä toki on saavutus sinänsä. Saa silti olla melko paatunut renessanssilaulun ystävä, että 45-minuuttinen rupeama taittuisi kelloa vilkuilematta. Vaimeana sisustuelementtinä tämä on kyllä mitä mainiointa musiikkia.

Onneksi lisänä on katkelma myös toisesta messusta. Dies Iraessa neljä pasuunaa tuulettavat välisoitoillaan harrasta luostari-ilmaa, ja vuorolaulut ja helposti tunnistettava cantus firmus (mm. elokuvasta Hohto) selkiyttävät rakennetta myös alaan vihkiytymättömille.

Levyarvio: Sedät jaksaa heilua

Liszt: Pianokonsertot 1 ja 2, Consolation n:o 3, Valse oublieé n:o 1
Daniel Barenboim, piano
Berliinin valtionorkesteri, johtaa Pierre Boulez
Deutsche Grammophon 2011

Liszt-juhlavuosi on takana ja siitä muistoksi jäi valtava pino levytyksiä ja monia upeita takaumia teemakonserteista. Vastaavaa liikehdintää eivät edes Chopin, Schumann eikä varsinkaan Mendelssohn saaneet viime vuosina aikaan, tai ehkä heidän musiikkinsa ei vain kaipaa virallisia viritelmiä tullakseen kuulluksi ja soitetuksi. Read More →

Arvio: Liekehtivä Tulilintu, leikittelevä Mustonen

Olli Mustosen esiintymiset herättävät samanlaista kihelmöintiä ja hytinää mielikuvituksessa kuin loton jättipottiarvonta. Etukäteen tietää, että tänään voi olla se päivä kun kaikki osuu, mutta pikkuvoitoistakaan ei voi olla pahoillaan. Jännitystä saa koko rahalla, etenkin Rahmaninovin toisessa pianokonsertossa, johon ei Mustosen uskoisi edes vilkaisevan. RSO:n perjantaisarjassa napsahti kuitenkin kuusi oikein ja lisänumero. Read More →

Arvio: Terveydenkin kustannuksella kovaa

Pianisti Henri Sigfridsson tunnetaan vaativista ohjelmistaan, joita yksikään pianisti ei voi pitää kevyinä tai helppoina. Tälläkään kertaa Sigfridsson ei päästänyt itseään helpolla. Diabelli-muunnelmia pidetään Beethovenin raskaimpana pianoteoksena ja Musorgskin Näyttelykuvissa tarvitaan muskelia ja pikkutarkkaa hienomotoriikkaa yli puolen tunnin verran. Read More →