Author Archives: Anna Gebert

Christian Thielemannin johtama Brahmsin ensimmäinen sinfonia sai tunteet kuohumaan. Yleisöstä kuului niin buu- kuin bravo-huutojakin. Thielemann on perisaksalainen, erittäin dominoiva kapellimestari, huhut kiertävät hänen oikeistopolitiikastaan. Read More →

Wienin Filharmonikot on varmaan maailman ainoa orkesteri, jota Berliinin Filharmonikot arvostavat kaltaisenaan, vaikka orkestereilla on valtavat eronsa. Silmiin – tai tarkemmin sanottuna korviinpistävin – ero on Wieniläisten täysin erilainen ääni-ideaali, joka alkaa jo wieniliäisoboesta, jonka kaltaista ei ole missään muualla maailmalla. Jousten sointi on Wienissä kompaktimpi ja yhtenäisempi, mutta sillä ei ehkä ole berliiniläisten rikkautta ja värikkyyttä. Wienin Filharmonikoiden keskuudessa istuu nykyään neljä naista (Berliinissä naisia on sentään 120 jäsenestä jo 16), tosin vasta yksi heistä on saanut kunnian olla myös Musikvereinin jäsen ja saa myös maininnan konserttiohjelmassa. Jäseneksi voi hakea vasta viiden vuoden orkesterityön jälkeen eikä jäsenyys ole missään tapauksessa itsestäänselvää. Wienin Filharmonialla on tässä mielessä erikoinen rakenne. Orkesteri on virallisesti Wienin valtionoopperan orkesteri, jolta orkesteri myös saa oopperaorkesterin palkat. Wienin Filharmonian siitä teki vasta orkesterimuusikoiden kesken perustama Musikverein, yksityinen herrojen clubi, joka on vastuussa orkesterin valtavasta menestyksestä sinofoniaorkesterina. Ehkä tämä selittää miksi Wieniläiset tekevät melkein kaksi kertaa enemmän töitä (40-50 Dienstiä eli harjoitusta tai konserttia kuukaudessa) kuin Berliiniläiset.

Wieniläiset kävivät ennen pääsiäistä konserttivierailulla Berliinissä – Brucknerin yhdeksäs Sinfonia Thielemannin johdolla. Orkesterin matkustaessa sillä on tapana ottaa mukaan viulunrakentaja, joka ennen jokaista konserttia puhdistaa ja huoltaa kaikki jousisoittimet. Soittimet matkustavat erikoisissa matka-arkuissa. Kuhunkin arkkuun mahtuu 10 viulua tai 4 selloa. Kun koko orkesteri on jo lounastauolla tai nukkumassa päiväuniaan, orkesterin viulunrakentaja kiillottaa vielä jokaikisen soittimen.

Berliinin ja Wienin Filharmonikot tekevät myös yhteistyötä Salzburgissa. Salzburger Osterfestspiele on Berliinin Filharmonian valtakuntaa ja kesällä Salzburg kuuluu puolestaan Wieniläisille. Eilen loppuneessa ohjelmassa oli Simon Rattelin johtama Wagnerin Rheingold ja kolme sinfoniakonserttia, joista Beethovenin Missa Solemniksen johti Haitink. Seuraavien vuosien aikana festivaalilla esitetään koko Nibelungin Ring yhteistyössä Aix-en-Provence:n festivaalin kanssa, jossa orkesteri esiintyy viime vuodesta lähtien joka kesäkuussa. Festivaalin ehdoton kohokohta oli mielestäni Yefim Bronfmanin fantastisesti esittämä Rachmaninovin kolmas pianokonsertto. Hänen rinnallaan Lang Langin tulkinta Prokofievin kolmannesta konsertosta oli merkityksetön.

Berliinin Filharmonikot ovat olleet Salzburgissa vieraina jo varmasti yli 30 vuotta. Joka vuosi harjoitusten tauolla tavataan Café Niemetz:ssä, jossa jo Mozart kävi kahvilla ja jossa neekerinpusut ovatkin ruotsalaispommeja. Lounas syödään Hotelli Sinisessä Hanhessa, jonka tarjoaman Wiener Schnitzelin tai Tafelspitzin kaltaista pitäisi etsiä kaukaa, iltapäiväkahvit ja pakolliset käsintehdyt Mozart-Kugelit ja Bach-Würfelit nautitaan 1703 perustetussa Café Tomasellissa (samassa rakennuksessa asui jonkin aikaa Constanze Mozart, W.A. Mozartin vaimo) tai Café Fürst:ssä ja illalla ahtaudutaan kodikkaaseen ravintola Triangeliin Wiener Philharmoniker-kujalla, jossa on vakituisesti varattu aivan liian pieni ihailijoiden ympäröimä pöytä orkesterin muusikoille. Kuulostaa hienolta, mutta pitää myöntää, että melkein kolmen viikon festivaalin aikana miljonäärien ja turistien valtaama Salzburg alkoi jo ahdistaa. Jokainen katu on nimetty Mozartin perheenjäsenten tai Wienin Filharmonian historian mukaan, jokaisessa ikkunassa mainostetaan niitä ainoita aitoja Mozart-kuulia ja heti vieressä Lang Langin tai Rolando Villazonin levyjä eikä maitokahvia saa tilattua jollei muista että sen nimi onkin Mélange.

Berliini on tänään unelmieni täyttymys!

Olen tutkinut viime viikolla valtionooperassa näkemäni Parsifalin ohjausta vähän tarkemmin. Ohjaaja Bernd Eichinger onkin elokuvatuottaja! Hänen tuottamiaan elokuvia ovat esimerkiksi ”Resident Evil”, Tom Tykwerin elokuva ”Das Parfum” (johon Eichinger kirjoitti myös käsikirjoituksen ja Berliinin Filharmonia levytti elokuvamusiikin), Hitlerin viimeisistä päivistä kertova ”Der Untergang”, ”Fantastic Four”, ”Smilla’s sense of Snow” ja noin 60 muuta aika tuntemattomaksi jäänyttä elokuvaa.

Sunnuntaina 25. helmikuuta Berliinin Filharmonikot on lähdössä kiertueelle. Lontoo, Pariisi, Bryssel, Gran Canaria ja Teneriffa. Näin hienolle kiertueelle monet muusikot ottavat perheensä mukaan; matkustajia on tällä kertaa melkein 200. Lisäksi mukaan lähtee noin 60 soitin- ja frakkilaatikkoa. Tavallisesti kaikki mahtuvat yhteen charter-koneeseen, mutta Gran Canarian ja Teneriffan väliä lentävään Island Hopperissa ei ole tarpeeksi paikkoja – osa joutuu matkustamaan saarelta toiselle lautalla.

Tänään soitamme konsertissa toisen kiertueen kahdesta ohjelmasta: fantastinen Janacekin Sinfonietta, Dvorákin seitsemäs sinfonia ja Thomas Adèsin Berliinin Filharmonikoille tilauskappaleena säveltämä ”Tevót”. Toisena ohjelmana kiertueella soitamme Mahlerin toisen sinfonian mm. Soile Isokosken kanssa. Thomas Adès kertoi tänään kenraaliharjoituksessa teoksestaan. ”Tevót” on monikko heprean sanasta arkki ja tarkoittaa myös tahtia musiikissa. ”Tevót” kuvailee tulvaa ja pareittain arkkiin käveleviä eläimiä, tai tahteja, jotka niin kuin arkki, pelastavat nuotit kakofonian kaaoksesta musiikin järjestykseen.
Viime vuonna kiertueen ohjelmassa oli myös Thomas Adèsin säveltämä ”Asyla” (monikko englanninkielen sanasta ”asylum”), jonka Sir Simon Rattle johti ensimmäisessä konsertissaan Berliinin Filharmonikoiden taiteellisena johtajana.

Berliinin Filharmonikoiden uusi intendentti Pamela Rosenberg aloitti työnsä viime syksynä. Ennen Berliiniin tuloaan hän veti San Franciscon oopperataloa. Berliiniin hän yrittää tuoda enemmän kuria ja toisaalta enemmän amerikkalaista avoimuutta. Tässä kuussa lähtee käyntiin amerikkalaismallinen ”Volunteers for the Arts” -ohjelma. Siinä vapaaehtoiset työntekijät tarjoavat Filharmonian yleisölle erilaisia palveluita, ohjausta ja tukea. Palkkioksi työstään he saavat kuunnella orkesterin kenraaliharjoituksia ja joitakin konsertteja. Myös amerikkalainen turvallisuus on nyt standardina Berliinissäkin: Filharmonian taiteilijalämpiö on tähän asti ollut kaikille ystäville ja tutuille avoin, ja jopa täysin ulkopuoliset ovat voineet ongelmitta oleskella lämpiössä. Halpa kupppila onkin vetänyt yleisöä niin paljon, että konserttien väliajoilla lämpiössä on aina ollut kamala ruuhka. Nyt Rosenberg yrittää rajoittaa vierailijoiden määrää myös soitinten turvallisuuden takia. Kaikki sesongin konsertit luokitellan kolmeen kategoriaan. Esimerkiksi Seiji Ozawan johtamat konsertit, jotka levytetään Deutsche Grammophonille, ovat korkeimassa turvaluokassa, Kirill Petrenkon ja Ivan Fischerin johtamat konsertit ovat sen sijaan alimmassa luokassa. Jotta perheenjäsenet jatkossakin saisivat vierailla taiteilijalämpiössä, joutuvat kaikki orkesterimuusikot hankkimaan backstage-passeja, joita annetaan jokaiselle vain kaksi. Myös esiintyjät itse joutuvat todistamaan henkilöllisyytensä päästäkseen konserttiin.

Vaikka nämä varotoimet kuulostavatkin täysin asiallisilta ja ovat jo muissa maailman konserttisaleissa osa arkea, Berliinin Filharmonialle tämä on täysi shokki. Ylipäätään intendentin valtaan ei talossa olla totuttu. Berliinin Filharmonikot on ollut jo muutaman vuoden ilman intendenttiä Franz Xaver Ohnesorgin lähdettyä valtavan skandaalin saattelemana vuonna 2003. Orkesteria koskevat päätökset tehdään pääasiassa jäsenkokouksissa, joissa jokaisella jäsenellä on äänivalta – jos ei lavalla, niin ainakin sen ulkopuolella se on upeasti toimiva demokratia. Myös uusien jäsenten valinta tapahtuu demokraattisesti. Filharmonian isolla lavalla tapahtuvissa koesoitoissa on oltava paikalla vähintään 65% jäsenistä. Hakija tarvitsee 50% äänistä koesoiton voittaakseen ja 75% äänistä kahden vuoden koeajasta suoriutuakseen.

Viime viikolla Filharmonikot pitivät 2. pasuunan koesoiton. Virka on ollut vapaana jo yli kolme vuotta. Kukaan ei taaskaan saanut paikkaa, jopa Metropolitan Operan ja Chicago Symphony Orchestran pasunistit putosivat kisasta. Sama tilanne tutti-alttoviulun koesoitossa. Koesoitto keskeytettiin jo ensimmäisen erän jälkeen. Yli 30 hakijaa oli saapunut paikalle. Virka vapautui viime syksynä, kun edellisen koesoiton voittaja ei saanut orkesterin tukea kahden vuoden koeajan jälkeen. Selloryhmässä on muuten tammikuussa aloittanut työnsä orkesterin historian ensimmäinen naispuolinen sellisti, 24-vuotias Solène Kermarrec. Orkesterin ensimmäinen nainen oli Sabine Meyer, jonka Karajan kutsui palkkalistoille 1982. Orkesteri ei kuitenkaan hyväksynyt häntä (hänen äänensä ei kuulemma sopinut orkesteriin) ja äänesti 73 äänellä häntä vastaan. Vakituisesti orkesteri sai ensimmäisen naisjäsenensä 1984, kun sveitsiläinen viulisti Madeleine Carruzzo voitti koesoiton Mozartin konsertolla ja Bachin Chaconnella. Berliinin Filharmonian jousisoitinten koesoitoissa pakollisena teoksena on vain Mozartin konsertto, toinen teos on vapaasti valittavissa eikä sen ole oltava edes konsertto. Orkesteriteosten poimintoja kysytään vain puhaltajilta. Nykyään orkesterin 125 jäsenestä 17 on naisia.

Berliinin Staatsoper esitti eilen Wagnerin Parsifalin Daniel Barenboimin johdolla. Berliinin Filharmonian konserttimestari Guy Braunstein istui montussa vierailevana konserttimestarina. Bernd Eichingerin lavastus oli mukavan yllätyksetön, välillä jopa liian kirjaimellisen selkeä, yksiselitteinen. Berliinin oopperatalot kilpailevat kiihkeästi yleisön suosiosta – usein skandaalilavastus on ainoa yleisömagneetti. Eilinen esitys, yhdeksäs Parsifal sitten 2005 kevään ensi-illan, ei ollut lähellekään loppuunmyyty.

Eichingerin tulkinnassa Graalin maljaa symbolisoi Amfortasin sydän, jonka tämä verisesti repii rinnastaan ja uhraa graalin ritareiden pyhän veren himolle. Jokainen ritari leikkaa verta vuotavasta sydämestä viipaleen vapahtajaa ylistääkseen. René Pape on fantastinen Gurnemanzin roolissa, Michelle DeYoungin Kundry on täydellinen, Hanno-Müller Brachmann Amfortasin roolissa erinomainen – vain Staatsoopperan mieskuoro on pettymys.

Tauolla taiteilijoiden kuppilassa tapaavat Staatsoopperan ystävät: orkesteriakatemialaiset, orkesterimuusikoiden oppilaat, Barenboimin poika, viulisti Misha, talossa harjoittelevat opiskelijat, West Eastern Divan orkesterin lupaavimmat muusikot, joille Barenboim-Said- säätiö (BSF) maksaa opintomatkat Berliiniin.

Helmikuun 7. päivä oli pelottava Ramallah:ssa. Israelin puolustusvoimat (IDF ) räjäyttivät tuntemattoman lähteen mukaan halutun Palestiinalaisen miehen talon. Koko yön Ramallah:ssa kuului räjähdyksiä. Qarma, BSF:n uusi viulunopettaja, joka on tällä hetkellä yksin opettajien majoituksessa, soitti meille pelokkaana, odottaessaan räjähdysten loppuvan. Mahdotonta löytää mitään tietoa tapahtumasta. Uutiset ja sanomalehdet eivät kerro mitään, vaikka muutaman kadun etäisyydellä Muqatasta, Palestiinan hallituksen päämajasta, kuului ammuntaa ja räjähdyksiä. Miten voimattomia olemme tiedotusvälineiden valikoidessa uutislähetyksensä! Haaretz, BBC, Al-Jazeera – ei mitään! Heillä on valta tehdä tekemättömäksi tapahtumia, jotka vain silminnäkijät tulevat tietämään todeksi ja muistamaan, koska joku päätti ettei tapahtuma ollut uutisen arvoinen. Voimme vain arvailla mitä siellä tapahtui.

Douglasin ehdottama L’Histoire du Soldat- projekti toteutuu ehkä vihdoinkin, tosin pienempänä kuin hän olisi toivonut. Julien Salemkour, Barenboimin assistentti, joka koordinoi Barenboim-Said säätiön opetus- ja konserttitoimintaa Länsirannan Ramallah:ssa ja Nablusissa, kiinnostui projektista ja haluaa sen toteutettavaksi huhtikuussa ainakin yhdessä konsertissa mahdollisesti Barenboimin johdolla. Barenboim on tulossa Ramallah:aan harjoittamaan BSF:n Free International Music Schoolin oppilaista koostuvaa Palestiinan nuoriso-orkesteria. Se on ainoa tämän tyyppinen yhtye koko alueella. Douglasin toive oli viedä produktio Palestiinan ja Israelin kiertueelle. L’Histoire du Soldat:n ranskankielinen teksti käännettään arabian kielelle, ja sen esittää kertoja ja pantomiimikko.

Toivottavasti huhtikuun konsertilla saamme projektille julkisuutta ja rahoitusta, joka mahdollistaisi kiertueen lähitulevaisuudessa. Pätevän arabiankielisen kertojan ja pantomiimikon löytäminen, jolla on Länsirannan sekä Israelin laajuinen matkustuslupa saattaa olla projektin suurin haaste. Israelilaisten matkustaminen Länsirannan alueelle on laissa kielletty. Toisaalta Palestiinalaisten liikkuminen kotikaupunkiensa ulkopuolella, myös Länsirannan alueella, on erittäin rajoitettua. He tarvitsevat jokaista kaupunkia varten erikoisluvan. Vain ulkomaalaisilla on lupa matkustaa koko alueella, vaikka Israelilaiset yrittävätkin estää ketään matkustamasta Palestiinaan. Osittain kysymys on yksinkertaisesti turvallisuudesta, osittain syynä on Israelilaisten yritys estää ulkomaalaisia tekemästä yhteistyötä Palestiinalaisten kanssa.