Pyhä-hymnin enkelikuoro hyrisee ja lepattelee, hyytävän Golgata-näyn jälkeen ylösnousemus poukahtaa kuorosta miltei riehakkaana, ja lopun Dona nobis pace aaltoilee vedenpehmeänä. Loppukuoro on absoluuttisen puhdasta, jännitteetöntä, voisinpa sanoa täydellistä musiikkia – Bachia syvimmillään. Messu h-molli on kuin Kunst der Fuge eettereihin ja kolmanteen potenssiin kohotettuna: abstrakti, jättimäinen muototutkielma, jota Bach ei tarkoittanut esitettäväksi. Read More →
Arvio: Bachin Jumalainen näytelmä
Kuule, minä sävellän! -lastenprojekti alkaa Musiikkitalossa marraskuussa
Sibelius-Akatemia, Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kaupunginorkesteri sekä Suomen Kansallisooppera ja Musiikkitalo käynnistävät yhteistyöhankkeen New Yorkin filharmonisen orkesterin Credit Suisse Very Young Composers -koulutusohjelman kanssa marraskuussa 2011. Kuule, minä sävellän! -hankkeessa suomalaiset lapset ja nuoret säveltävät ammattisäveltäjien johdolla ammattiorkesterien soittajista kootulle orkesterille. Suomesta mukana ovat säveltäjät Olli Kortekangas, Jukka Linkola ja Jovanka Trbojevic. Orkesterissa on kaksi muusikkoa kustakin yhteistyöorkesterista.
Projekti alkaa Musiikkitalossa 7.-10. marraskuuta, ja ensimmäinen lasten sävellyskonsertti kuullaan orkesterimuusikoiden soittamana Kansallisoopperan päälämpiössä torstaina 10. marraskuuta klo 16. Ensimmäisen vaiheen nuoret säveltäjät tulevat Keski-Helsingin musiikkiopistosta, Espoon musiikkiopistosta ja Musiikkiopisto Juvenaliasta. Yhteistyöhankkeen toisessa vaiheessa keväällä 2012 mukaan liittyy lapsia eri kouluista.
Yhteistyö käynnistyi New Yorkin filharmonisen orkesterin yleisöyhteistyöosaston kiinnostuksesta suomalaista musiikkikasvatusta kohtaan. Orkesterin Credit Suisse Very Young Composers -projektia on toteutettu menestyksekkäästi New Yorkissa vuodesta 1995, ja se on tähän mennessä tavoittanut kymmeniä tuhansia musiikista kiinnostuneita lapsia ja kuulijoita. Koulutusohjelman isä on New Yorkin filharmonisen orkesterin entinen muusikko ja säveltäjä John Deak, joka myös toimii projektin pääohjaajana. Projekti tarjoaa lapsille ainutlaatuisen mahdollisuuden säveltää omaa musiikkia ja kuulla oma sävellys ammattiorkesterin esittämänä.
Arvio: Sankaruus on sisäisyyttä
Romanialaisen pianisti Radu Lupun konsertit ovat kohtalaisen harvinaista herkkua. Lupu on aiemmin vieraillut Suomessa vain muutamia kertoja, mutta nyt hän toteuttaa Jukka-Pekka Sarasteen ja Suomalaisen kamariorkesterin kanssa konserttisarjan, jossa kuullaan kaikki Beethovenin viisi pianokonserttoa. Read More →
Levyarvio: Menevää kuoroherkkua
Tüür: Ärkamine, Rändaja õhtulaul, Insula deserta
Viron filharmoninen kamarikuoro, Sinfonietta Riga, johtaa Daniel Reuss
Ondine, 2011
Erkki-Sven Tüür on vakiinnuttanut paikkansa Arvo Pärtin rinnalla Viron tärkeimpiin kuuluvana nykysäveltäjänä. Tüürin oma ääni on helppo erottaa Ondinen uudella Tüür-levyllä, joka esittelee kuoromusiikkiin painottaen säveltäjän orkesterituotantoa läpimurtoteos Insula desertasta tänä vuonna kantaesitettyyn teokseen Ärkamine (Herääminen) sekakuorolle ja kamariorkesterille. Read More →
Oleilua M-talossa
Kutsuttiin tänä aamuna keikalle Musiikkitaloon, kun renessanssitanssikurssin päätösmatinean tanssibändi kaipasi bassoa. Pääaulassa portaiden vieressä oli hyvä kuuluvuus, ja yleisöäkin kerääntyi paikalle sankka ja innostunut joukko. Tunnelma oli kuin italialaisella piazzalla joskus 1500-luvulla.
Ei ole yhdentekevää, että Sibelius-Akatemia majailee samassa rakennuksessa konserttisalin kanssa. Musiikkitalo ei ole vain konserttitila, johon tullaan iltaisin kuuntelemaan esityksiä ja jossa vaellellaan pikkukengissä skumppalasi kädessä. Vaikka Sibelius-Akatemian puoli on periaatteessa erotettu konserttisalin puolesta, tilat ovat sekoittuneet. Musiikkitalo muuntui heti kielessä M-taloksi, jossa opiskelijat juoksevat päivän aikana soittimet selässä ja lounastavat kanttiinissa. Yhteistyö näkyi konkreettisesti eilen maanantaina järjestetyssä kapupajassa, jossa kapellimestariopiskelijat johtivat RSO:ta konserttisalissa. Yleisölle oli tilaisuuteen vapaa pääsy, ja konserttisali teki sisään astumisen helpoksi – ei tarvinnut ajatella että tämä nyt on joku sisäpiirikurssi. M-talo elää koko ajan. Kansalaistorilta on matala kynnys pistäytyä sisään katselemaan Kirsi Kaulasen Kaiku-veistosta tai jännästi toisiinsa lomittuvia kerroksia.
Eikä kyse todellakaan ole vain uuden ihmettelemisestä: arki-iltapäivänä Musiikkitalon aula kuhisee elämää, aivan kuin sitä olisi ollut siellä aina. Ihmiset juovat kahvia ja lukevat. Turistit kulkevat pienissä ryhmissä. Äidit työntelevät lastenrattaita konserttisalin ympäri. Vietetään aikaa kuin torilla ikään. Alakerran lämpiössä kokousti Terveysministeriö. Pikkusaleissa tapahtuu aina jotakin. Nyt ilmaiseen opiskelijamatineaan Camerata-saliin suorastaan tunki yleisöä. Ihmiset haluavat poiketa sisään, käydä kuuntelemassa jotakin. Se on helppoa. Musiikkitalo kököttää keskeisellä paikalla ovet auki moneen suuntaan.
Juuri tällaisena Musiikkitalon parhaimmillaan näen: elävä musiikin talo, kohtaamispaikka, aukio, jossa sattuu ja tapahtuu monenlaista, kaikille. Monipuolinen tila kutsuu luovaan haltuunottoon. Itse voisin tehdä M-talosta uuden talvipuutarhani, johon voi vetäytyä tauolle talven viimoilta juomaan lämmintä ja istumaan. Poikkeaminen kannattaa; siellä saattaa törmätä vaikka samettipuvuissa pyörähteleviin hovineitoihin ja luutisteihin.