Toinen mukava yllätys jonka Aspenin kapellimestariakatemia poiki oli kutsu avustamaan Zürichin maineikasta Tonhalle-orkesteria. Olin jo vuosi sitten käynyt Zürichissa kuuntelemassa Kurt Masurin harjoituksia hänen johtaessaan Mendelssohin Italialaisen ja Brucknerin neljännen sinfonian. Tällä kertaa halusin matkustaa seuraamaan, kuinka minua kesällä Aspenissa opettanut Tonhallen ylikapellimestari David Zinman orkesteriaan harjoittaa.
Kirjoitin Tonhallen toimistoon sähköpostia ja kysyin sopisiko heille, että tulen kuuntelemaan Zinmanin harjoituksia maaliskuun puolivälissä. Hämmästyksekseni minulle vastattiin, että itse asiassa tuolle viikolle tarvittaisiin assistenttia ja kysyttiin, olisinko valmis viipymään koko viikon ja avustamaan ylikapellimestaria harjoituksissa! Työn alla olisi Richard Straussin musiikkia, mutta varsin epätavallisissa puitteissa – kyseessä olisi nimittäin mykkäelokuvan säestäminen livenä!
Ruusuritari-elokuvamusiikki ei ole kovinkaan monelle tuttu, joten kerron hieman sen taustoista. Saksalainen elokuvaohjaaja Robert Wiene oli tehnyt vuonna 1925 Ruusuritarista elokuvaversion ja ylipuhunut Straussin muokkaamaan oopperansa partituurin elokuvan säestykseksi. Näin Strauss tekikin, mutta kierrätti uuteen partituuriin materiaalia myös muista teoksistaan, sekä sävelsi kokonaan uusia jaksoja. Musiikki valmistui vuonna 1926 ja siitä on säilynyt fragmentteja Straussin itsensä johtamana hiljattain julkaistulla CD:llä. Elokuva ja musiikki joutuivat kuitenkin hukkaan vuosikymmeniksi, ja vasta vuonna 2006 ne esitettiin uudestaan rekonstruoituna versiona. Viimeinen filmikela on valitettavasti tuhoutunut, joten elokuvan loppuminuutit esitetään still-kuvien avulla.
Tonhalle-orkesterin tarjous oli lähes liian hyvää ollakseen totta, joten aloin välittömästi tehdä matkajärjestelyjä. Matkustin paikalle hieman aikaisemmin jotta ehdin tavata Sir Mark Elderin, joka johti Zürichin oopperassa Straussin Ariadne auf Naxosin. Zürichin ooppera on muuten erittäin hyvässä vedossa, ja talon johdossa on tällä hetkellä Ranskan Kansallisorkesterin kapellimestari Daniele Gatti. Mielenkiintoista kyllä, Clevelandin orkesterin ylikapellimestari Franz Welser-Möst oli talon edellinen GMD ja hän on viime vuosina lennättänyt Zürichin produktioiden laulajia Yhdysvaltoihin esittämään samat teokset kanssaan Clevelandin orkesterin säestyksellä. Samalla viikolla kun Zinmanilla oli Rosenkavalier-projekti, hän muuten johti myös Hoffmannin kertomukset oopperassa – todella hieno produktio sekin!
Ensimmäinen työpäivä Tonhallessa oli sangen yksitoikkoinen – käytin neljä tuntia siihen, että merkitsin partituurin jokaisen harjoitusnumeron kohdalle, mistä vastaava kohta löytyy filmiltä. Harjoituksia varten meille oli annettu Frank Strobelin Dresdenin Semperoopperassa johtama esitys, joka ei aina ollut kovin hyvin synkronissa kuvan kanssa. Työnkuvani piti myös olla helppo – aina kun kapellimestari pyytää orkesteria aloittamaan tietystä kohtaa, on minun löydettävä sama paikka filmiltä. Minulle oli järjestetty oma pultti aivan kapellimestarin edestä, ja ohjasin videota kannettavalla tietokoneella joka oli liitetty kapellimestarin monitoriin.
Ensimmäisenä harjoituspäivänä työnkuvani kuitenkin muuttui yllättäen. Liu-uimme jatkuvasti pois synkronista filmin kanssa, ja harjoitustauolla maestro Zinman pyysikin, että vastaisuudessa viestittäisin hänelle milloin olemme jäljessä, milloin edellä kuvasta, sillä hän ei aina ehdi tarkkailemaan sekä kuvaa että partituuria yhtä aikaa. Tästä eteenpäin tehtäväni oli siis ”johtaa orkesterin johtajaa”! Mietin vähän itsekin kumpi oikeastaan on isompi meriitti, johtaa Tonhalle-orkesterin vaiko johtaa Tonhalle-orkesterin ylikapellimestaria!
Viimeinen yllätys tuli eteen viimeisessä harjoituksessa, kun filmiyhtiön edustaja kysyi harjoituksen jälkeen Zinmanilta, millaisen monitoroinnin hän haluaa konsertteja varten. Vastaus oli: ”Täsmälleen samanlaisen kuin harjoituksessakin – videomonitorit sekä kapellimestarille että apulaiskapellimestarille. En pysty tekemään tätä ilman häntä!” Olo oli hieman hölmistynyt kun tajusin että esiintyisin lavalla Tonhalle-orkesterin riveissä. Onneksi olin sattumalta ottanut mustaa vaatetta matkaan etten pistäisi silmään lavalla mustissa olevien muusikoiden joukosta.
Itse esitykset menivät loistavasti, ja suurimmaksi osaksi olimme paremmin yhdessä nauhan kanssa kuin Frank Strobelin alkuperäinen esitys (joka muuten löytyy Youtubesta). Orkesteri soitti tämän äärimmäisen raskaan (120 minuuttia tauotonta soittoa) ja virtuoosisen teoksen todella upeasti. Jotkut tempot olivat yli-inhimillisen nopeita, ja ehdotinkin filmiyhtiön edustajille, että joitakin välitekstejä voisi pitää näkyvissä vain sekunnin pari kauemmin, jotta orkesterilla ei olisi koko ajan niin kiire. Minulle kerrottiin että teos on itse asiassa edelleen työn alla, ja että pieniä muutoksia saatetaan hyvinkin tehdä.
Yleisö piti esityksistä, vaikka elokuva onkin vanhanaikaisuudessaan paikoin todella korni. Kannattaa katsoa itse Youtubesta. Musiikki oli joka tapauksessa niin hienoa, että olisi mukava johtaa teos jonkin suomalaisorkesterin kanssa, varsinkin kun teos tuli Zinmania avustaessa opiskeltua perin pohjin.
Viime aikoina Zinman on muuten ollut taas otsikoissa erottuaan odottamatta Aspenin musiikkifestivaalin johdosta. Viime kesän lopulla alkaneita erimielisyyksiä festivaalin pienentämisestä taloustilanteen huononemisen edessä ei siis ollut saatu sovittua, ja tilanne päättyi nolosti. Sääliksi käy erityisesti kapellimestariopiskelijoita jotka näin menettivät isähahmon joka David Zinman oli kapellimestariakatemialle ollut viimeiset kymmenen vuotta. On vaikea kuvitella mistä löytyisi yhtä korkean luokan kapellimestari joka samalla on hyvä pedagogi.