Helsingin kaupunginorkesteri 30.9.2022 Musiikkitalossa, Pekka Kuusisto, viulu ja Susanna Mälkki, kapellimestari: Magnus Lindbergin viulukonsertto;
Sipoon kamariorkesteri Temppeliaukion kirkossa 2.10. 2022 Tapio v. Boehmin johdolla, solistina Elias Nyman; Max Bruchin viulukonsertto.
Viulun ystäviä on nyt kyllä hemmoteltu Helsingin seudulla, sillä miltei peräkkäin kuultiin kaksi konserttorepertuaarin merkkiteosta: Max Bruchin ja Magnus Lindbergin teokset sijoittuivat molemmat luontevan ylväästi tähän genreen ja traditioon.
Bruch – mitä muistoja tulviikaan mieleen. Säestin sitä jo kouluaikana yliopiston juhlasalissa, kun nuori Pauli Nironen pyrki kaupunginorkesteriin, tuomaristossa ankara Pekka Kari. Onnistui! Tosin Nironen lähti sitten pian Sveitsiin. Mutta nyt Bruchia tulkitsi yhtälailla Sveitsissä, Zürichissa kuuluisan Gringoltsin johdolla opiskellut ja sieltä kaikin puolin valmistunut Elias Nyman.
Elias Nyman. Kuva © Akvile Sileikaite
”Hyvä soittaja!” oli Erik Tawaststjerna nuoremman kommentti heti esityksen jälkeen. Elias Nymanin soitto on teknisesti perfektiä ja tuntuu sisältävän vielä käyttämättömiä voimavarojakin huipennuksiin. Samalla viulu soi äärettömän ilmaisevasti alemmassa rekisterissä. Rytmisesti konsertto pysyi koossa myös oikullisesti hypähtelevässä finaalissa. Ja dramatiikkaa oli tarpeeksi jo heti alussa. Bruchin konsertto sinänsä sijoittuu jotenkin Brahmsin ja Louis Spohrin välimaastoon. Vaikka sitä kuulee melko harvoin, niin teos on ehdottomasti yksi noita suuria ja vaativia opuksia viulistin uralla. Elias Nymanin ura etenee hänen vankan ammattitaitonsa varassa. Hän edustaa seriöösiä tulkintataidetta, joka välittää teoksen sanoman puhtaasti ja alistaa tekniikan aina estetiikalle, jos näin voi sanoa. Häntä kuulisi mielellään pian myös esim. Helsingin kaupunginorkesterin ja Radion sinfoniaorkesterin solistina.
Oikeastaan vertailu Pekka Kuusistoon on aivan mahdotonta, koska nämä kaksi nuorta kaveria ovat niin tuiki erilaisia persoonia lavalla. Kuusiston musikaalisuus herättää joka kerta ihmetystä ja niin oli myös Lindbergin konsertossa. Se nykysäveltäjä saa olla onnelllinen, joka saa Kuusiston tulkikseen. Hän täyttää kaiken tuoreilla ja kekseliäillä sekä yllättävillä ideoillaan; oikeastaan hän noudattaa kautta linjan ranskalaisten periaatetta l’esthétique de l’imprevu. Lindbergin teos edustaa tasoittunutta Lindbergiä, kun muistaa hänenkin uransa kaikkia vaiheita: flyygelin sisään kyniä ja kumeja heittelevästä preparoidun pianon pikkupojasta Gunnar Hallhagenin kurssilla Sibelius-Akatemiassa (kauan sitten)… ja toiseksi Kraftin ensi-illassa yliopiston juhlasalissa, jota todisti mm. myös ranskalaisen avantgarden suuri filosofi ja guru Daniel Charles. Nyt viulukonsertossa on sibeliaanisia piirteitä, kuten on oikein todettu. Johtoaiheen tapainen suppea asteikkomotiivi, joka on kuin Sibeliuksen kuudennen sinfonian luonnoksista, nivoo teoksen yhteen. Siihen palataan, eli Orfeus katsoo sittenkin taakseen!
Kuusisto huvitti yleisöään vielä ylimääräisellä improvisaatiolla, joka alkoi jonkun onnettoman auki unohtaman kännykän soittoäänestä ja kehittyi kohti pelimannimusiikillisia aiheita. Susanna Mälkki oli taas tämän nykymusiikin loistava tulkki. Pekka Kuusisto oli kertonut hauskasti edeltävänä päivänä facebook-viestissään tädistään professori Irmeli Niemestä, siis Taneli Kuusiston tyttärestä, että tämä oli painanut Pekan mieleen neuvon: ”Pekka, mene aina kuulemaan, kun Mälkki johtaa!” Tähän voi yhtyä.
Tapio von Boehm. Kuva © Mari von Boehm
Jäljellä on tässä kaksoisarviossa Tapio von Boehmin keskeinen osuus Sipoon kamariorkesterin harjoittajana ja vankkana tukena Nymanin upealle Bruchille. Temppeliaukion konsertti huipentui Brahmsin neljänteen… joka musiikintutkijalle tuo aina mieleen Erkki Salmenhaaran klassiset analyysit Brahmsin sinfonioista.
Hämmästyttävää ja yllättävääkin oli Sipoon kamariorkesterin taso. Ei siitä tarvitse sanoa, kuten ohjelmassa, että ’puoliammattilainen’… tämä oli aivan ammattitasoista soittoa. En löytänyt orkesterista heikkoja kohtia, jouset soivat leveästi ja puhtaasti, vasket olivat soinniltaan varmat, samoin huilusoolo. Ennen kaikkea tässä soitossa loisti innostus asiaan ja se oli varmasti juuri nuoren kapellimestarin lavasäteilyn ja huolellisen harjoittamisen tulosta. Niin, ihmeellistä on se, että nyky-Suomessa voi mennä minne tahansa provinssiin, kuten sanotaan, ja kuulla sinfoniaorkesteria ja saada siitä aivan täysimittainen konserttinautinto.
V. Boehm on opiskellut mm. Panulalla ja Segerstamilla ja johtanut monia pienempiä orkestereita ja edesauttanut myös nykymusiikkia Tulevaisuuden musiikin seurallaan – eikä ihme sillä hänen veljensähän on säveltäjä Ilkka von Boehm; hän taas on tehnyt vaikuttavaa säveltäjän uraa mm. näyttämöprojekteilla. Tapion elekieli on bernsteinmaisen vilkasta, ja ponnekasta, hän saa orkesterista esiin mahtavan soinnin, mutta osaa myös hiljentää sen tarpeen vaatiessa; hän ikään kuin kutsuu soittajistaan esiin oikeita ilmaisuja ja sävyjä. Hän on joka hetki täysillä mukana musiikin dynaamisessa prosessissa ja näin sinfonian muoto hahmottuu varsinaisena kineettisenä energiana.
– Eero Tarasti