Waltteri Torikka. Kuva © Mikkelin Musiikkijuhlat/Ville Hautakangas.
Mikkelin musiikkijuhlat keskiviikkona 7.8.2024 klo 19. Pitäjänkirkko. Ilon ja valon säveliä. Waltteri Torikka ja Mikkelin kaupunginorkesteri, konserttimestarina Elias Nyman
Waltteri Torikka on baritoni, jonka ääni ja lavakyvyt taipuvat mitä moninaisimpiin musiikkiteoksiin. Hän oli juuri laulanat sooloillan Savonlinnassa ja esiintynyt Don Giovannina. Ja eikö se ollut hän, joka taannoin esitti jopa Amfortasia Parsifalissa? Tai ehkä muistan väärin.
Mikkelin kaupunginorkesteri oli nyt hänen partnerinaan, ja täytyy sanoa, että jouset soivat erittäin puhtaasti ja myös rytminen tarkkuus on ihailtavaa. Varmaan Elias Nymanilla on siinä suuri ansionsa.
Laulun lomassa oli orkesterinumeroita tuomassa vaihtelua. Illan aloitti Carl Philip Emanuel Bachin Sinfonia jousille h-molli, Wq 182/5. Niin — sinfonia… eikä kuitenkaan vielä oikein sinfonia, sillä teos ajoittuu juuri noihin välivuosiin, jolloin korkea barokki vaihtuu klassiseksi tyyliksi.
Tätä seurasi isä-Bachin kantaattiaaria ”Schlummert ein, Ihr matten Augen” kantaatista Ich habe Genug, BWV 82. Torikalla on tietyllä tavalla metallinen ääni, ts. vähän vibratioa, mikä juuri onkin oikeaa bel cantoa, ts. jos sitä vertaisi soittimiin tulisi mieleen klarinetti tai fagotti. Se soi kauniisti ja värikkäästi kaikissa rekistereissä. Mitä tulkintaan tulee, ei tässäkään olla kaukana oopperasta.
Sitä linjaa jatkoi tietenkin yksi tämän illan ’hitti’ eli ”Ombra mai fu” Händelin Xerxes-oopperasta, ts. kuuluisa Largo. Ei ihme että Händelille huudettiin Italian teattereissa tuolloin: Viva il sassone! (Eläköön saksilainen). Sitä seurannut Händel-aaria ”Frondi tenere e belle” Orlandosta olikin jo repäisevämpi dramaattinen numero. Torikka ilmaisi myös kehonsa elekielellä, että oltiin oopperan maailmassa.
Väliajan jälkeen siirryttiin ’mummojen’ ohjelmaan, kaikella kunnioituksella, sillä nyt oli Oskar Merikannon harvemmin kuultuja vakavia lauluja, kuten ”Laulaja taivaan portilla” (Matti Lehtinen lauloi sitä aikoinaan), ”Rukous”, ”Marjatan kehtolaulu”, ”Suvi-illan vieno tuuli”, ”Yö”, ”Syyslaulu” ja ”Mummo”. Torikka tavoitti nämä herkät tunnelmat osuvasti ja liikuttavasti, ja tietenkin yleisöä ihastui päätösnumeroon ”Oi, muistatko vielä sen virren”. Se on aina vaikuttava. Mutta ei se ollutkaan ihan viimeinen: ylimääräisenä oli italialaista melodiaa, mikä, sitä en tiedä. Mutta tuntui se yleisöä riemastuttavan. Marko Hilpo oli laatinut kaikkien Merikanto-laulujen orkestraatiot alkuperäistä sävyä hienosti seuraten.
— Eero Tarasti