Herbie Hancock, Gustavo Dudamel ja LA Phil Lontoon Barbicanissa tiistaina. Kuva: Mark Allan / Barbican
Rajojen ylittäminen on haastavaa, olipa sitten kyse konkreettisista, henkisistä tai musiikillisista rajoista. Musiikin raja-aitojen murtamisen suhteen on tietenkin helppo olla kyyninen, kiitos monien crossover-viritelmien, joita markkinointitiimeissä kautta maailman on vuosien varrella kokoon kyhätty.
Tilanne on kuitenkin kovin toisenlainen Los Angelesin filharmonikoiden kaltaisella orkesterilla. Kalifornian rikas kultturiperinne kattaa niin Schönbergin, Stravinskyn kuin Hollywoodinkin, puhumattaan jazzista, popista ja lukemattomista kansanperinteistä. Niinpä monet perinteiset rajat ovatkin menettäneet merkityksensä Länsirannikon orkestereiden arjessa.
Osana vuoden 2019 Barbican-residenssiään LA Phil ja Gustavo Dudamel tarjosivat Lontoon-yleisölleen tuntumaa siihen, kuinka rajojen yli liikutaan ammattitaitoisen sulavasti ja vaikuttavasti. Tiistai-illan jälkimmäisellä puolikkaalla filharmonikot esiintyivät yhdessä orkesterin jazz-osaston johtajan, legendaarisen Herbie Hancockin ja tämän kvartetin kanssa. Orkesterikonsertin jatkoksi kuultiin vielä bändin oma setti.
Hancockin, LA Philin ja Dudamelin ohjelmassa oli kolme klassikkoa Chameleon (1973), Butterfly (1974) ja Rockit (1983), kaikki tuoreina sovituksina kvartetille ja orkesterille. Näistä taiten tehdyistä sovituksista antoisin oli ehdottomasti Rockit, jossa Hancockin bändi, orkesteri ja DJ fuusioitiin orgaaniseksi kokonaisuudeksi.
Särmikäs jousisatsi, puhallinten värikylläiset harmoniat ja oivalliset lyömäsoitintekstuurit tekivät Rockitin orkesteriosuudesta mukaansatempaavan kokonaisuuden. Vahvistuksen balanssi suhteessa kvartettiin ja DJ:n osuuteen toimi kauttaaltaan mainiosti mahdollistaen hienon elämyksen. Dudamelin ja Hancockin musiikinjohto pelasi hyvin yhteen, ja kumpikin vaikutti silminnähden nauttivan yhteistyöstä.
Chameleon ja Butterfly olivat kumpikin oivaltaen sovitettuja, jos kohta Rockitia perinteisemmällä otteella. Tätä älköön kuitenkaan tulkittako moitteeksi, sillä molemmat kappaleet olivat varsin nautittavia, varsinkin kun asialla oli huippumuusikoiden joukko. Miksauksen suhteen olisin kuitenkin toivonut Chameleonissa tarkempaa orkesterin fokusointia, varsinkin parin ensimmäisen minuutin aikana.
Butterflyn osalta äänisuunnittelu toimi alusta alkaen huomattavasti paremmin. Nyt orkesteri ja kvartetti soivat asianmukaisessa balanssissa.
Kaikkiaan on sanottava, että tämän hedelmällisen ja taidokkaan yhteistyön vaikuttavin ulottuvuus oli kenties sen molemminpuolinen luontevuus. Näin rajoja ylitetään omistautuneesti ja innostavasti.
Gustavo Dudamel ja LA Phil Barbicanissa. Kuva: Mark Allan / Barbican
Illan alkupuolella kuultiin kaksi Euroopan ensiesitystä. Paul Desennen Guasamacabra (2018) pohjautuu Venezuelan guasa-perinteeseen, missä hullunkurisia riimejä sommitellaan mitä yksinkertaisimpiin melodioihin, joihin tuo särmää oikukas viisijakoinen rytmi.
Kuten teoksen otsikko antaa ymmärtää, Desenne vie guasa-perinteen uudelle ilmaisun tasolle yhdistämällä leikkisyyden ja makaaberin. Tuloksena on tavallaan tämän päivän Latinalaisen Amerikan La Valse, katastrofin rajoilla tasapainoileva orkesterikuvaelma.
Guasamacabra alkaa viattoman leikkisästi, mutta sävyt tummenevat nopeasti. Musiikki vaeltaa valoisasta nostalgiasta armottomaan pahansuopuuteen käyden toistuvasti lähellä romahdusta. Toisin kuin Ravelin vuosina 1919-20 säveltämä koreografinen runoelma, Guasamacabra ei pääty itsetuhoon, vaan loppu on moniselitteisempi ja voimaannuttavampi.
Venezuelan lasten ja nuorten kamppailulle ja kärsimykselle omistettu Guasamacabra on vaikuttava orkesterifresko, jonka instrumentaatio on kerrassaan upeaa. Orkesteri ja Dudamel olivat kotonaan Desennen oikukkaan rytmiikan ja alati muotoaan muuttavan soivan kudoksen parissa. Tuloksena oli puhuttelevan teoksen menestyksekäs Europan kantaesitys ja hieno illan avaus.
Guasamacabran jälkeen iltaa jatkettiin toisen uutuuden, Gabriela Ortizin Téenek – Invenciones de Territorion (2017) parissa. Teos muodostuu orkesterikuvaelmien sarjasta, jonka moni-ilmeisyys heijastelee rinnakkaineloamme ja meitä yhdistävää toiseuden kokemusta. Téenekin kuvaelmien näennäisestä irrallisuudesta kasvaa mielekäs jatkumo, jonka lomassa syvennytään mitä moninaisimpiin ilmaisun muotoihin.
Orkesterille Téenekin tekstuurien, rytmien ja melodisen ilmaisun runsaus tarjoaa kerrassaan mainion haasteen. Dudamel ja LA Phil vastasivat haasteisiin innoittavalla varmuudella, jonka saattoi aistia kautta vakuuttavan Euroopan kantaesityksen. Musiikki oli tulvillaan hehkuvia värejä, ketterää rytmiikkaa ja esimerkillistä läpikuultavuutta.
Kokonaisuutena ilta toi virkistävästi yhteen aikamme musiikkikulttuurien moninaisuutta ja tämän hienon orkesterin laaja-alaista osaamista.
– Jari Kallio
Los Angelesin filharmonikot
Gustavo Dudamel, kapellimestari
Herbie Hancock, piano ja koskettimet
Paul Desenne: Guasamacabra (2018) Euroopan kantaesitys
Gabriela Ortiz: Téenek – Invenciones de Territorio (2017) Euroopan kantaesitys
Herbie Hancock: Chameleon (1973)
Herbie Hancock: Butterfly (1974)
Herbie Hancock: Rockit (1983)
Barbican Centre, Lontoo
Ti 19.11.2019, 19.30