Piia Komsi, Ilmo Ranta, Kaija Saarikettu. Kuva © Eila Tarasti.
Paratiisin linnut. Aino Acktén kamarifestivaali. Lyceumsklubben, Rauhankatu 7, Helsinki, torstaina 13.3.2025 klo 19. Piia Komsi, sopraano, Kaija Saarikettu, viulu, Ilmo Ranta piano sekä kirjailijoita
Torstai alkoi hieman vakavissa merkeissä, kun juhlittiin talvisodan päättymistä ja TV:ssä näytettiin Risto Orkon dokumenttielokuva puolelta päivin. Mutta iltaa kohti tunnelma muuttui iloisemmaksi, kun alkoi yksi noita Suvi Olavisen järjestämiä iltamia laulun, viulun ja runouden merkeissä. Muusikkouteen kuuluu myös säveltäminen ja ainakin kaksi eturivin säveltaiteilijaamme, sopraano Piia Komsi ja viulisti Kaija Saarikettu ovat ottaneet haasteen vastaan. Yhdessä armoitetun lied-pianistin Ilmo Rannan kanssa he esittivät sävellyksiään, mutta myös muuta musiikkia Armas Järnefeltistä Sibeliukseen ja Richard Straussiin. Myös runoilijat, joiden tekstejä oli sävelletty, olivat paikalla ja käyttivät puheenvuoroja. Näin ilta oli kuin suomalainen schubertiadi, antoisa ja tunnelmallinen konsertti myös kahvitarjoilun parissa.
Piia Komsi on sellainen virtuoosinen äänitaiteilija, ettei häntä voi enää kutsua pelkästään sopraanoksi; hän käyttti kaikkia mahdollisia ihmisäänen resursseja sävellyksissään. Illan kokoava teema olivat linnut sävelissä, siis eräänlainen musiikkiornitologia, jonka profeettoja ovat olleet ranskalaiset Olivier Messiaen ja François-Bernard Mâche. Mutta pakkohan oli myös viitata Beethovenin Pastoraali-sinfonian käkeen ja Ravelin Oiseaux exotiques -teokseen.
Liedissä on aina joku idea, joka ilmenee sanana. Tätä on pohtinut Seppo Nummi, laulumusiikin ja liedin varsinainen spesialisti, jota en nyt voi olla lainaamatta. Esseessään ”Sanan ja sävelen alkemia”, joka on julkaistu kirjassa Laulujen lunnaat (Otava 1982, s. 41-51) on yhä aktuelleja pohdintoja. Siinä on tuo kaavakuva kahdesta tasosta, jotka ratkaisevat musiikillisen ’naturalismin’ ongelman, ts. miten musiikki kuvaa luontoa. Ylätasolla ovat ihmisen luomat eri symbolijärjestelmät: draama, lyriikka, musiikki; toinen taso on ideoiden: säveltäjä tavoittaa runon idean ja palaa symbolien konkreettiseen maailmaan sekä pukee kokemansa musiikin kielelle. ”Syntyy puhtaasti sävelellinen taideteos… Liedin tulee ja se voi tehota vain musiikkina. Sana on tullut musiikiksi ja kokenut täydellisen metamorfoosin.” (op. cit. 48)
Se mitä kuultiin Lyceumsklubbenilla sopii Nummen teoriaan, vaikkei kaikki ollutkaan enää perinteistä liediä tämän lajiperinteen mielessä. Nummi sanoo sitten vielä laulajan rooolista:
”Laulun soitin on ihminen kokonaisuutena. Eivät siis vain äänihuulet, keuhkot, suun sanoja muovaavat lihakset ja kehon välittömästi resonoivat osat muodosta soitinta meissä, vaan jokainen laulun tapahtumaa säestävä liike, jokainen hermosäikeemme, ihomme hengittävät huokoset ovat sen osia. Ja laulun soittimella on kaiken lisäksi sielu… Laulun soitin on koko ajan orgaanisessa tapahtumatilassa, Viulu tai huilu säilyttävät kutakuinkin perusasunsa… Henkinen, psyykkinen ja fyysinen ovat laulussa erottamaton ykseys.” (op. cit. 49.)
Onpa hyvin sanottu! Ja sopii erinomaisesti Piia Komsin esitysten, niin laulamisen kuin itse laulujen ’teoriaksi’.
Järnefeltin kolme laulua olivat lintuaiheisia: Varpunen, Pääskylle ja Leivo. Kansallisromantiikkaa, kuitenkin aika kaukana Sibeliuksesta. Ohjelma jatkui Kaija Saariketun sävellyksellä Drei Lieder (2021); laulut Johanni ja Herbst olivat Rudolf Steinerin teksteihin ja Winterabendin runo oli Jussi Tuurin. Säveltäjä itse kuvasi laulujaan meditatiiviseksi tarkastelutavaksi, ne olivat atonaalisia linjalla Berg-Schönberg, mutta sekä lauluääni että piano oli hajautettu laajalle alalle, mikä loi ilmavan soinnillisen yleisilmeen tässä muuten ekspressionistisessa tyylilajissa.
Välinumerona Ilmo Ranta esitti kroatialaisen Dora Pejačevićin (1885-1923) Notturnon Fis-duuri op. 50 nro 2 (1920). Tämä Budapestissa aatelisperheeseen syntynyt pianisti on säveltänyt kamarimusiikkia ja pianokonsertonkin. Kappaleessa oli lainattu satakielen laulua, joka piti säveltäjän ohjeen mukaan esittää aivan määrätyllä tavalla.
Seuraavaksi kuultiin Piia Komsin Lintu-sarja kantaesityksenä. Se taas oli syntynyt lasten musiikkikilpailussa, jossa tehtiin helppoa iloista nykymusiikia. Lapset opastettiin käyttämään ääntään spontaanisti päästäkseen siihen liittyvistä estoista, jotka olivat haitaksi äänen tuottamiselle. Näin laulut olivatkin eräänlaista avantgardea, jossa mentiin koko lauluilmaisun äärirajoille ja päädyttiin tavallaan myös musiikkiteatteriin. Laulujen otakkkeet Mustarastas, Käki kevätflunssassa, Ruisrääkkä, Minervan pöllö, Kurki ja Kookaburra olivat humoristisia kokeiluja, mutta välillä tuikahti myös perinteinen laulutapa. Melodian ja puheen välillä syntyi lukemattomia väliasteita. Ilmeisen tärkeä osuus oli tekstien kirjoittajalla Leena Sainiolla, joka toimii myös laulunlehtorina Espoon musiikkiopistossa. Sainio kertoi myös hauskasti laulujen syntyvaiheista ja taustoista.
Väliajalla nautittiin salongin tarjoiluista. Tapasin muun muassa säveltäjä Tapio Tuomelan, joka kertoi työstään Fernando Pessoan runouden parissa. Häntä askarrutti, kuinka hänen runojaan voitaisiin kääntää suomeksi. Ehdotin että hän sävelittäisi ne suomeksi. Tietenkin tarvitaan käännöstä myös yleisölle. Hyvä puoli on, että Tuomelalla on oma tiiminsä Sveitsissä, jolle säveltää. Tämä on aina tärkeää: ketkä tulevat esittämään. Myös säveltäjä Kimmo Hakola oli paikalla palattuaan juuri Espanjasta, jonne oli taas menossa.
Jälkipuoliskolla kuultiin Kaija Saariketun laulusarja Kesä Kai Niemisen teksteihin. Itse runoilija oli paikalla. Hänethän tunnetaan muun muassa Japanin asiantuntijana. Hän kertoi teksteistään Kesän hiljaisuus, Aamulla ja Juuri kun… lisäksi vielä yhden uuden runon. Hänen tekstiensä taustana oli vuoden kierto muun muassa eräässä valokuvakirjassa, jossa oli Kai Kremerin laatikkokameralla ottamia kuvia suoraan paperille ilman negatiiveja. Nieminen puhui kirjastaan Fuuga, josta ihminen on kadonnut, kävellyt pois. Runot puhuvat sellaisesta, joka muuten pakenee.
Piia Komsin laulua Ad aestatem, Kohti kesää, on toistuvina mottoina kaikkien tuntemat sanonnat Kuu kiurusta kesään, Västäräkistä vähäisen ja niin edelleen. Tulin ajatelleeksi, miten Komsin ääni on myös oikeastaan instrumentaalinen. Mikä tuli esiin sitten loppupuolen laulussa Norden op. 90 nro 1 Sibeliukselta, joka nimenomaan arvosti instrumentaalista ääntä.
Kaija Saariketun laulu Paratiisinlintu Jussi Tuurin tekstiin koki myös kantaesityksensä. Lisäksi Saarikettu soitti viuluimprovisaation ylimääräisenä numerona varmalla, kokeneen muusikon otteella.
Piia Komsin humoristinen Husi sukkanen –sarja (2023) Leena Sainion tekstiin oli hauskaa ja kekseliästä pilailua alusta loppuun. Murr ei ollut kuitenkaan ihan E.T.A. Hoffmanin romaanin Kissa Murr. Eri tyylilajit vuorottelivat kokeellisesta äänenkäytöstä melodiseen liediin. Tämä sarja oli tehty myös lastenkilpailua varten.
Kuultiin vielä Jean Sibeliuksen Aufder Heide, Nummella, op.115 nro 1 viululle ja pianolle, kuulemma säveltäjän ainoa viuluteos, jonka otsake viittaa suoraan luontoon. Sen jälkeen Norden. Ilmo Ranta osasi huipentaa teoksen väkevään koodaan. Norden on tuttu, muistan myös aina kun kuulin sen jo 1970-luvulla Heljä Angervo-Karttusen konsertissa.
Ilta päättyi Richard Straussin Morgen–lauluun op. 27 sopraanolle, viululle ja pianolle. Se oli liikuttavaa saksalaista myöhäisromantiikkaa, varmaan juuri sitä, mitä Sppo Nmmi tarkoitti liedillä.
– Eero Tarasti