Phantasmagoria
Uutta pohjoismaista musiikkia
Zagros-yhtyeen konsertti Helsingin Musiikkitalon Camerata-salissa maanantaina 7.11.2011 klo 18.00
Piia Komsi, sopraano
Zagros-yhtye:
Jaana Kärkkäinen, piano
Hanna Kinnunen, huilu
Anna-Kaisa Pippuri, oboe
Laura Kemppainen, oboe
Lauri Sallinen, klarinetti
Otto Virtanen, fagotti
Petri Komulainen, käyrätorvi
Jósef Hárs, käyrätorvi
Kaisa Kallinen, viulu
Hannu Vasara, viulu
Camilla Koiso-Kanttila, alttoviulu
Miika Uuksulainen, sello
Sampo Lassila, kontrabasso
Petri Komulainen, johtaja
Ohjelma:
Simon Steen-Andersen: Next to Beside Besides (2005–2006)
Bent Sørensen: Phantasmagoria (2007)
Harri Vuori: Puhu minulle…unesta (2011)
Per Nørgård: Out of the Cradle Endlessly Rocking (2008)
Atli Ingólfsson: La metrique du cri (1995)
Zagros-yhtyeen konsertti Helsingin Musiikkitalon Klang-sarjassa tarjosi musiikkia kolmelta tanskalaiselta, yhdeltä suomalaiselta ja yhdeltä islantilaiselta säveltäjältä. Mitään yhteistä pohjoismaista sointia ei teoksissa ollut kuultavissa, sen sijaan säveltäjien perustavaalaatuiset erot tulivat hyvinkin selvästi esiin.
Tanskalaisen Simon Steen-Andersenin (s. 1976) Next to Beside Besides on lähtökohtaisesti sooloteos, josta on toistaiseksi olemassa 13 versiota eri soittimille. Jokaisen version lähtökohtana on sama abstrakti soiton liikeratojen malli, joka eri instrumenteille siirrettynä tuottaa täysin eri tavoin soivaa musiikkia; säveltäjän omin sanoin kappale on siis ”avoin sarja koreografisia muunnelmia”. Eri soittimilla toteutettavat versiot voi esittää peräkkäin tai päällekkäin. Zagros-yhtyeen konsertissa kappale kuultiin duona viululla ja kontrabassolla soitettuna – molemmat instrumentit oli vahvistettu sähköisesti. Teoksen äänimaailma oli vahvasti hälyinen, mutta yllättäen tasaista pulssia kuultiin varsin usein. Muodoltaan kappale hahmottui lähinnä tasaisen staattisena äänimaisemana; kovin jäsentynyttä, selkeää tai prosessiivista vaikutelmaa teos ei siis jättänyt.
Steen-Andersenin maanmiehen Bent Sørensenin (s. 1958) pianotrio Phantasmagoria (2007) on tunnelmiltaan parhaimmillaan herkkää musiikkia, jota vaivaa ilmaisun epäpuhtaus ja ideoiden käsittelyn epätarkkuus. Teos alkaa viulun ja sellon hälyisillä ja vahvasti sordinoiduilla huokauksilla, mutta musiikin edetessä tonaaliset ainekset alkavat vallata yhä enemmän alaa. Kolmisointuja Sørensen käyttää vapaasti, perinteisistä funktioista irrallaan. Tämä herättää kysymyksen: kun juuri hierarkkinen funktionaalisuus teki tonaalisesta perinnemusiikista rikasta, kompleksista ja kiinnostavaa, tarjoaako ”väärin” sävelletty kolmisointumusiikki mitään korvaavaa tilalle?
Konsertin kolmas tanskalaissäveltäjä Per Nørgård (s. 1932) tuli aikanaan tunnetuksi sarjallisuutta soveltavana modernistina, mutta leppoisasti keinuva kvartetto Out of the Cradle Endlessly Rocking (2008) näyttää hänestä pehmeän ja perinnehakuisen puolen: viululle, sellolle, klarinetille ja pianolle sävelletty teos jättää oudolla tavalla uusklassisen, jopa romanttisen vaikutelman. Kyseessä ei silti ole mikään jälkijättöinen pastissi: Nørgård käyttää perinteisiä sointeja, harmonioita ja rytmejä täysin persoonallisella ja uudenlaisella tavalla.
Harri Vuoren (s. 1957) kantaesityksenä kuultu Puhu minulle…unesta (2011) on oikeastaan puhallinkvartetto: sopraano ei teoksessa laula tekstiä lainkaan, vaan esiintyy yhtenä instrumenttina oboen, klarinetin ja käyrätorven joukossa. Monissa Vuoren sävellyksissä on ollut vahvoja spektrimusiikin piirteitä, mutta Puhu minulle…unesta on oikeastaan yllättävän täyskromaattinen, melodis-ekspressiivinen kamariteos. Vaikka tekstin semanttista sisältöä ei kappaleessa ole läsnä, on musiikin karakterisointi toki vahvaa: niin herkkien, lyyristen, kepeiden kuin vitsikkäiden tilanteiden profiili on selkeä, voimakas ja toimiva. Sopraano Piia Komsi suoriutui virtuoosisesta lauluosuudesta loisteliaasti.
Islantilaisen Atli Ingolfssonin (s. 1962) La Métrique du Cri (Huudon metrisyys, 1995) yhdelletoista soittajalle oli illan menevintä ja rytmisesti aktiivisinta musiikkia. Teoksessa kuultiin pitkiä mobilemaisia jatkumoita, joiden soinnin kaleidoskooppimainen muuttuminen piti tehokkaasti kuulijan mielenkiintoa yllä.
Zagros-yhtyeen esitykset olivat virtuoosisia ja viimeisteltyjä kautta illan. Yhtye myös pystyi taitavasti muuntelemaan sointiaan konsertin eri teosten vaihtelevien ilmaisutarpeiden mukaisesti.