Leticia Moreno, Peter Eötvös ja HKO Musiikkitalossa keskiviikkona. Kuva: Jari Kallio
Helsingin kaupunginorkesterin johtajankorokkeella nähtiin keskiviikkoiltana varsin tervetullut kapellimestarivieras, unkarilainen Peter Eötvös. Niin säveltäjänä kuin kapellimestarinakin aikamme huippuihin lukeutuva Eötvös on mitä oivallisin muusikko, jonka monipuolisessa tuotannossa yhdistyvät vankka osaaminen ja ehtymätön mielikuvitus.
Helsingin-vierailullaan Eötvös johti erinomaisen ohjelman, jossa kuultiin kaksi hänen omaa, viimeaikasta teostaan.
Ilta käynistyi orkesterikappaleella Alle vittime senza nome (2016). Afrikan ja Lähi-Idän pakolaisille omistettu teos on vaikuttava kuvaus tämän päivän Välimerestä. Kolmiosainen, suurelle orkesterille kirjoitettu Alle vittime senza nome on kuin aikamme La Mer, Debussyn värikylläisen orkesterimaalauksen ankaran realistinen sukulainen.
Musiikki alkaa sooloviulun melodialinjalla, johon liittyvät vähitellen puupuhaltimet, matalat jouset, lyömäsoittimet ja viimein vasket. Melodisen ja harmonisen materiaalin moninaisuudessa voi kuulla yhtymäkohtia Välimeren pakolaisten monikulttuuriseen taustaan. Sooloviulu vie ajatukset väistämättä Rimski-Korsakovin Šeherazaden (1888) päätösosan myrskyssä kieppuvaan Sinbadin laivaan.
Näistä pintapuolisista mielleyhtymistä huolimatta Alle vittime senza nome karttaa kaikkea sentimentaalisuutta ja romantisointia. Musiikin juuret ovat myrskyävässä meressä ja turvaa etsivien pakolaisten kouraisevassa epätoivossa. Toisessa osassa herkät soolot ja tiheät keskittymät käyvät intensiivistä vuoropuhelua luoden vahvoja soivia jännitteitä. Osan päättää koskettava jousikvartetille ja lyömäsoittimille kirjoitettu taite. Aivan viimeiset tahdit alttoviulu soittaa yksin, lehmänkellojen etäisen kaiun saattelemana.
Kolmas osa on vaikuttava orkesterifresko, jonka yhteen kietoutuvat tunnelmat, tekstuurit ja rytmit johtavat hienoon koodaan, joka on omistettu kirjailija Péter Esterházyn muistolle. Lyhyt sordiinoidun trumpetin kadenssi tuo musiikin hiljentävään päätökseen.
Säveltäjän johdolla Helsingin kaupunginorkesteri soitti Alle vittime senza nomen kerrassaan vaikuttavasti. Musiikki oli tulvillaan niin lumoavia sooloja kuin hienoa yhteissoittoakin. Eötvös ja orkesteri huolehtivat tarkoin balanssista ja läpikuultavuudesta, tarjoten mieleenpainuvan kokemuksen.
Alle vittime senza nomen jälkeen saatiin kuulla Eötvösin toinen viulukonsertto, DoReMi (2012), solistina erinomainen espanjalaisviulusti Leticia Moreno. Eötvösin tähän mennessä säveltämistä kolmesta viulukonsertosta DoReMi on materiaaliltaan leikkisin ja riemukkain.
Kuten teoksen otsikko antaa ymmärtää, DoReMi perustuu mitä yksinkertaisimpaan kolmen sävelen alkuituun. Paradoksaalisesti tämä riisuttu lähtökohta toimii alustana mitä inspiroituneimmalle muunnelmien sarjalle. Kautta kolmiosaisen konserton, solisti ja orkesteri käyvät hurmaavaa dialogia, joka on täynnä mainioita yllätyksiä. Konserton huipentuma on sen huikea kadenssi, joka on mitä oivallisinta soitinteatteria.
Moreno soitti soolo-osuuden kertakaikkisen upeasti. Eötvös ja orkesteri puolestaan olivat solistilleen ihanteellinen kumppani, alati juonessa mukana iskevän tarkalla rytmiikallaan ja erinomaisella balanssillaan. Kuulijalleen konsertto oli mitä vangitsevin elämys avaustahdeilta päätössointuun saakka.
Ylimääräisenään Moreno soitti yhdessä HKO:n harpistin kanssa sovituksen Manuel de Fallan Kehtolaulusta kokoelmasta Siete canciones populares españolas (1914). Näin konsertin ensimmäinen puolikas sai ihastuttavan päätöksen.
Väliajan jälkeen kuultiin vielä kaksi värikylläistä orkesterikappaletta 1920-luvulta. Vuonna 1923 Maurice Ravel laati mainion orkesterisovituksen Claude Debussyn pianokappaleesta Danse Tarantelle styrienne vuodelta 1890. Ravelin orkesteriasun kautta näiden ranskalaisten herrasmiesten tyylit kohtaavat kerrassaan kiehtovasti. Ei olisikaan pahitteeksi, jos tätä kappaletta soitettaisiin useamminkin.
HKO toi musiikkiin mielenkiintoisella tavalla oman, liki sibeliaanisen sointinsa, joka teki Dansesta hyvin omintakeisen kokemuksen. Eötvösin johdolla rytmiikka oli tarkkaan artikuloitua, ja esitystä kuunteli ilokseen.
Ilta päättyi orkesterin voimannäyttöön, Zoltán Kodályn aistikkaan rempseään Háry János -sarjaan (1925-27). Laulunäytelmästä sovitettu kuusiosainen orkesterisarja on musiikillisen tarinankerronnan mestarinäyte, jonka laajaan esittäjäkokoonpanoon kuuluvat myös cimbalom, alttosaksofoni ja hykerryttävä lyömäsoittimisto.
Eötvös ja orkesteri kanavoivat huikean sointienergian Kodályn orkesteriväreihin pitäen samalla tarkjoin huolta yksityiskohtien toteutuksesta. Musiikki käynnistyi hienosti johdannolla, jota seurasi lumovoimainen orkesterikuvien sarja. Hienovireiset Laulu- ja Intermezzo -osat soivat herkästi, kun taas Napoleonin tappio kaikui vaskilla ja lyömäsoittimilla kuin Miklós Rózsan viisikymmentäluvun Hollywood-eeposten komea etiäinen.
Keisarillista hovikulkuetta kuvastava finaali toi illan nostattavaan päätökseensä. Tämä oli eriomaisen orkesterisoiton ja onnistuneen ohjelmasuunnittelun ilta.
– Jari Kallio
Helsingin kaupunginorkesteri
Peter Eötvös, kapellimestari
Leticia Moreno, viulu
Peter Eötvös: Alle vittime senza nome (2016) orkesterille
Peter Eötvös: Viulukonsertto nro. 2 DoReMi (2012)
Claude Debussy: Dance Tarantelle styrienne (1890, orkestraatio Maurice Ravel, 1923)
Zoltán Kodály: Háry János -sarja (1925-27)
Musiikkitalo, Helsinki
Ke 23.10.2019, klo 19