Keskiviikkoillalla koettiin Kansallisoopperan kuluvan kauden kiehtovimmat hetket, kun Kaija Saariahon uusin ooppera Only the Sound Remains (2015) sai Suomen ensiesityksensä Peter Sellarsin ohjauksena.
Vaikka Saariaho on erittäin monipuolinen säveltäjä, aivan erityinen mielenkiinto kohdistuu ymmärrettävästi hänen oopperoihinsa. Kuten tunnettua, Saariahon ensimmäinen ooppera, L’amour de loin (1999-2000) on ollut yksi nykyoopperan menestyneimpiä teoksia maailmalla. Seuraavissa oopperoissaan, Adriana Materissa (2005) ja Emilie-monodraamassa (2008) Saariaho on kehittänyt ilmaisuaan edelleen uusiin, kiinnostaviin suuntiin.
Saariahon ja Sellarsin yhteistyönä syntynyt Only the Sound Remains kantaesitettiin Amsterdamissa viime vuonna. Kansallisoopperan esitysten jälkeen produktio nähdään seuraavaksi Pariisissa ensi tammikuussa.
Only the Sound Remains perustuu kahteen japanilaiseen Nō-näytelmään, Tsunemasa ja Hagoromo, joihin säveltäjä tutustui Ezra Poundin yhteistyössä Ernest Fenollosan kanssa toimittamina käännöksinä, Always Strong ja Feather Mantle. Oopperan libretto perustana ovatkin juuri nämä englanninkieliset käännökset.
Tämänpuoleisen ja tuonpuoleisen interaktiot ovat usein japanilaisen mytologian ytimessä. Myös molemmat Only the Sound Remainsin näytelmät käsittelevät ihmisen ja henkiolennon kohtaamista, liikettä kahden maailman rajalla. Ensimmäinen näytelmä, Always Strong kuvaa papin ja hengen kohtaamisen voimakkaan aistillisena, kun taas Feather Mantlessa kohtaaminen tapahtuu enemmänkin kamppailun kautta.
Näytelmien kohtaamiset sisältävät itsessään vahvoja musiikillisia konnotaatioita. Always Strongissa maailmojenvälisen liikkeen käynnistäjänä on kuolleen omistajansa hengen tähän maailmaan kutsuva luuttu, Feather Mantlen keskeinen elementti puolestaan on tuonpuoleisen hengen tanssi, jonka kalastaja Hakuryo vaatii saada nähdä palauttaakseen tälle höyhenviitan, jonka avulla henki voi palata omaan maailmaansa.
Vaikka Only the Sound Remainsin maailmojenvälinen rajankäynti yhdessä teoksen rituaalinomaisuuden kanssa assosioituvatkin jossain määrin myös L’amour de loinin tematiikkaan, on Only the Sound Remains kuitenkin olennaisesti erilainen ooppera. Toki Saariahon sävelkieli on uudessa teoksessa välittömästi tunnistettavissa, mutta varsinkin vokaali-ilmaisuun ja instrumentaatioon on lomittunut monia uudenlaisia piirteitä.
Saariaho käyttää uudessa oopperassaan varsin kekseliästä ensembleä. Näyttömöllä kuullaan vain kahta laulajaa, joita täydentää orkesterimonttuun sijoitettu vokaalikvartetti. Instrumentaation perustana on jousikvartetti, jota soolohuilu, lyömäsoittimet ja kantele täydentävät.
Olennainen rooli on myös lauluäänen reaaliaikaisella muokkauksella, jossa hyödynnetään erityisesti tilaefektejä varsin vaikuttavasti.
Kummassakin Only the Sound Remainsin näytelmistä päähenkilöinä ovat tämänpuoleista ihmisten maailmaa personifioiva bassobaritoni ja tuonpuoleinen henkiolento, jonka roolin Saariaho on kirjoittanut kontratenorille.
Periodimusisoinnin myötä 1950- ja 60-luvuilla kontratenorin ääniala palasi musiikilliseen tietoisuuteen ja seuraavien vuosikymmenten aikana monet säveltäjät ryhtyivätkin kirjoittamaan sille uutta musiikkia. Oopperoista mm. Brittenin Kuolema Venetsiassa (1973), Ligetin Le Grand Macabre (1974-77) Philip Glassin Akhnaten (1983) ja George Benjaminin Written on Skin (2012) sisältävät merkittävän kontratenoriroolin.
Kansallisoopperan produktion pääroolikaksikko, kontratenori Anthony Roth Costanzo ja bassobaritoni Davone Tines, olivat kerrassaan erinomaisia. Molemmilla heistä on vahva nykymusiikkitausta, Costanzoa on kuultu hiljattain esimerkiksi Akhnatenin nimiroolissa English Nationan Operassa ja Prinssi Go-Go Simon Rattlen ja Sellarsin Le Grand Macabressa Lontoossa ja Berliinissä. Tines puolestaan lauloi John Adamsin El Niñossa Pariisissa ja Lontoossa viime joulun alla.
Only the Sound Remainsissa Costanzo ja Tines olivat vokaalisesti ja näyttämöllisesti vahva pari, joiden tulkinnasta saattoi nauttia suurella ilolla. Tanssija Nora Kimball-Mentzos puolestaan toi Feather Mantlesiin hienovireisen koreografisen ulottuvuuden, joka yhdessä säästeliäiden mutta harkittujen näyttämöllisten tapahtumien, valoefektien sekä lauluäänen reaaliaikaisen muokkauksen kautta laajensi oivallisesti Only the Sound Remainsin liikettä tilassa.
Julie Mehretun lavastus ja Robby Duivermanin suunnittelema puvustus sulautuivat Sellarsin kaikesta ylimääräisestä riisuttuun ohjaukseen mainiosti. James F. Ignallsin valaistus tuki vahvasti henkilöihin keskittyviä näyttämötapahtumia saumattomasti.
Oopperamontun epäkonventionaalinen ensemble toteutti Only the Sound Remainsin omaleimaisen sointimaailman vakuuttavasti André de Ridderin johdolla. Huilisti Camilla Hoitengan ja Meta4-jousikvartetin syvällisen perehtymisen Saariahon musiikkiin saattoi jälleen aistia läpi illan. Eija Kankaanrannan kantele ja Heikki Parviaisen lyömäsoittimet rikastivat sointia mitä kiehtovimmin. Myös mitä moninaisimpiin ilmaisuihin taipuva vokaalikvartetti ansaitsee ehdottomasti suuret kiitokset.
Kokonaisuutena Only the Sound Remains on erittäin vangitseva ooppera, joka on ehdottomasti säveltäjänsä kiehtovimpia teoksia. Saariaho kirjoittaa lauluäänille, jännittävälle soitinyhtyeelleen ja elektroniikalle innostavaa, kekseliästä ja vaikuttavaa musiikkia, josta voisi kernaasti nauttia useampanakin iltana. Kansallisopperassa Only the Sound Remains esitetään vielä neljänä iltana huhtikuun aikana.
— Jari Kallio
Kaija Saaiaho: Only the Sound Remains
André de Ridder, kapellimestari
Anthony Roth Costanzo, kontratenori (Henki)
Davone Tines, bassobaritoni (Pappi, Kalastaja)
Nora Kimball-Mentzos, tanssija
Tuuli Lindeberg, sopraano
Katariina Heikkilä, mezzosopraano
Matias Haakana, tenori
Nicolas Söderlund, bassobaritoni
Meta4
Camilla Hoitenga, huilu
Eija Kankaanranta, kantele
Heikki Parviainen, lyömäsoittimet
Peter Sellars, ohjaus
Julie Mehretu, lavastus
Robby Duiveman, puvut
James F. Ingalls, valaistus
Nora Kimball-Mentzos, koreografi
Chritophe Lebreton, äänisuunnittelu
Suomen Kansallisooppera
ke 13.04.2017 klo 19.00