Sir Simon Rattle ja Orchestra of the Age of Enlightenment Royal Festival Hallissa
Kolme vuosikymmentä sitten perustettu Orchestra of the Age of Enlightenment on yksi aikamme arvostetuimpia periodiorkestereita. Orkesterilla ei ole ylikapellimestareita, vaan se työskentelee tiiviisti useiden kapellimestarien kanssa, joiden tittelinä on principal artist. Heidän joukossaan erityisessä asemassa on Sir Simon Rattle, joka on tehnyt yhteistyötä OAE:n kanssa sen perustamisesta saakka.
Orkesteri on tunnettu kekseliäästä ohjelmistosuunnittelustaan. Perjantai-iltana Lontoon Royal Festival Hallissa OAE ja Rattle palasivat vuoden 1880 Wieniin kolmen samanaikaisesti syntyneen mutta varsin erilaisen teoksen kautta.
Konsertin avauksena kuultiin Johannes Brahmsin Traaginen alkusoitto, Op. 81 (1880). Tämä oli suomalaiskuulijalle erittäin ilahduttava valinta, sillä mielenkiintoista kyllä, Brahmsin klassikkoa kuulee meillä yllättävän harvoin soitettavan.
Alkusoiton synnystä on erilaisia näkemyksiä. Joidenkin mukaan taustalla on Brahmsin suunnitelma säveltää musiikkia Goethen Faustiin, mutta on myös hyvin mahdollista, että alkusoitto perustuu keskeneräiseen sinfoniaprojektiin. Niin tai näin, teos on yksi Brahmsin kiehtovimpia.
Sir Simon Rattle on viime vuosina johtanut paljon Brahmsia, mukaan lukien toissasyksyinen sinfoniasykli Berliinissä. Rattlen Brahmsissa tunnusomaista on ollut läpikuultava sointi, kokonaismuodon verraton hahmotus sekä ilmeikäs rytmiikka. Juuri näistä hyveistä saatiin nauttia myös Traagisessa alkusoitossa.
Avaustahtien iskut kajahtivat kuulaina vailla rahtustakaan siitä painolastista, joka yleensä leimaa romanttisemmin orientoitunutta Brahms-soittoa. Musiikin virratessa eteenpäin kuulija saattoi nauttia Orchestra of the Age of Enlightenmentin periodisoiton ketteryydestä, puhtaudesta ja ilmaisuvoimasta. Läpikuultavat jouset, ilmeikkäät puupuhallinosuudet sekä värikylläisinä hehkuvat vasket muodostivat kiehtovan soundin, joka on juuri tälle orkesterille niin ominainen.
Traagisessa alkusoitossa musiikilliset aiheet kulkevat muodonmuutoksesta toiseen varsin ripeästi edellyttäen sekä hyvin tarkkaa kokonaisuuden hahmottamista että herkkyyttä yksityiskohtien emotionaalisten ja soinnillisten vivahteiden huomioimiseen. Sir Simon Rattlen johdolla OAE:n verrattomat muusikot tarjosivat innostavan Brahms-elämyksen, joka säilyy mielessä pitkään.
Brahmsin klassikon jälkeen kuultiin illan harvinaisuus. Hans Rott (1858-1884) sävelsi lyhyen, traagisen elämänsä aikana joukon omaperäisiä teoksia, jotka törmäsivät kuitenkin rankkaan aikalaiskritiikkiin erityisesti Brahmsin taholta. Rott tuhosi osan käsikirjoituksistaan, mutta kourallinen teoksia kuitenkin säilyi, kuten Gustav Mahlerin suuresti arvostama sinfonia E-duuri (1878-1880), josta Rattle ja OAE olivat poimineet ohjelmaansa jännittävän scherzon.
Rottin scherzo oli todellinen löytö! Alun metsästystorviaiheet vievät ajatukset hetkeksi Anton Brucknerin neljänteen sinfoniaan sekä Carl Maria von Weberiin, mutta musiikki etenee pian maisemiin, jotka ovat ennenkuulumattomia 1800-luvun musiikissa. Silti ne ovat kuulijalle samalla hämmentävän tuttuja ennakoidessaan monin tavoin Mahlerin sinfonista ilmaisua, erityisesti ensimmäisen ja viidennen sinfonian scherzoja.
Rottin tarkoituksellisen kulmikkaat Ländler-rytmit sekä toistuvasti itseironiaan taipuvat vaskifanfaarit ovat kerrassaan nerokkaita, samoin kuin Nachtmusik-trio, joka on kuin etiäinen Mahlerin seitsemännestä sinfoniasta tai jopa Bartókin hitaista osista.
Orchestra of the Age of Enlightenment ja Rattle sukelsivat Rottin maailmaan huikealla omistautumisella saavuttaen vaikuttavan tulkinnan, jossa scherzon koko musiikillinen kirjo peilautui kerrassaan riemastuttavasti. Yleisö otti teoksen välittömästi omakseen. Tätä musiikkia on kuultava pian lisää!
Väliajan jälkeen illan sinfoniana kuultiin Brucknerin kuudes (1879-81), joka sekin on kohtalaisen harvinainen tuttavuus konserttisaleissa. Tämä on sinänsä hämmentävää, sillä A-duurisinfonialla olisi kaikki edellytykset kohota säveltäjänsä suosituimmaksi teokseksi. Sinfonia on muodoltaan klassisen selkeä ja täynnä mieleenpainuvia melodioita. Viisikymmentäminuuttisena se on myös Brucknerin mittapuulla verraten lyhyt teos. Silti kuudes sinfonia on jäänyt ohjelmistosuunnittelussa toistuvasti Brucknerin isompien järkäleiden varjoon. Jopa Otto Klempererin kerrotaan joutuneen taittamaan peistä useaan otteeseen saadakseen johtaa suosikkisinfoniaansa.
Niinpä perjantai-ilta Royal Festival Hallissa olikin aivan erityinen ilo, kun saimme kuulla Brucknerin harvinaisemman sinfonian periodisoittimin. Aivan ennenkuulumatonta periodiorkesteri-Bruckner ei kuitenkaan ole, sillä ennen Sir Simon Rattlea ja OAE:ta Bruckneria ovat esittäneet periodimusisoiden ainakin Sir Roger Norrington ja Philippe Herreweghe orkestereineen. Kuudennesta sinfoniasta en kuitenkaan tunne aiempaa perioditulkintaa.
Sinfonian alku on mitä mukaansatempaavin. Tunnusomainen jousitremolo johtaa ripeään allegroon, josta kohoaa ensimmäisen osan pääteema, vaskiaihe, jolla on keskeinen rooli koko sinfoniassa. Osan lyyrinen teema puolestaan tarjoaa jousille tilaisuuden säihkyä. Monet puupuhallinten aiheet värittävät musiikkia kekseliäästi.
Adagio perustuu Brucknerille harvinaiseen tapaan tiukasti sonaattimuotoon ollen silti mitä mielikuvituksellisinta musiikkia. Pizzicatojen säestämien puhallinaiheiden avaama scherzo on Brucknerin hienoimpia arvoituksellisuudessaan. Tässä musiikissa fraasien muotoilulla ja sointiväreillä on aivan erityinen merkitys. OAE ja Rattle toteuttivat osan äärettömän hienosti.
Kuudennen sinfonian finaali on mielenkiintoinen vastakohta viidennen sinfonian jättimäisille fuugamuodostelmille. Hidas johdanto käynnistää osan johtaen jälleen vaskipurkaukseen. Muistumat edellisistä osista palaavat mitä yllättävimmissä yhteyksissä lomittuen musiikkiin, joka huipentuu sinfonian avausaiheen paluuseen säteilevässä duuriasussa. Rattlen ja orkesterin tulkinnassa ihastuttavinta oli se luonnollisuus, jolla tämä niin helposti fragmenteiksi pirstoutuva musiikki eteni avaustahdeista viimeisiin sointuihin saakka. Royal Festival Hallin yleisön raikuvat suosionosoitukset olivat hyvin ansaitut.
— Jari Kallio
Orchestra of the Age of Enlightenment
Sir Simon Rattle, kapellimestari
Johannes Brahms: Traaginen alkusoitto, Op. 81
Hans Rott: Scherzo E-duurisinfoniasta
Anton Bruckner: Sinfonia nro 6 A-duuri
Pe 22.4.2016, klo 19.00
Royal Festival Hall
Southbank Centre
Lontoo