Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta Marsalkka Mannerheimin syntymästä. On syytä juhlimiseen, myös siksi että hän on ihan oikeasti yksi suomalaisen kulttuurin kiehtovimpia ja edelleenkin arvoituksellisimpia hahmoja. Todella hänestä jatkuvasti ilmestyvän runsaan kirjallisuuden arvoinen ja edelleen kaiken hänestä kirjoitetun ylittävä hahmo.
Musiikki oli olennainen osa hänen elämäänsä, henkinen voimavara vaikeina aikoina. Siksi Mannerheim-säätiön, Perinnesäätiön, Mannerheim-museon ja kaikkien asianosaisten tahojen ajatus järjestää musiikkikavalkadi, joka seurasi hänen vaiheitaan, oli aivan loistava. Musiikki oli osa Mannerheimin kuuluisaa non-verbaalia johtamista. Mutta hänen musiikkimaksunsa oli täysin klassinen. Konsertit, joita hän pakotti kenraalinsa kuuntelemaan Mikkelin Päämajassa sodan aikana sisälsivät Beethovenin sinfonioita. Heikki A. Reenpää kertoi allekirjoittaneelle, että kerran Mannerheim kysyi: ”Mikä se on se Lili Marleen, kun kaikki puhuvat siitä”. Hän ei ollut koskaan kuullut. Sovittiin, että Yleisradio lähettäisi iskelmän tiettynä päivänä ja tiettynä kellonaikana. Näin Mannerheim sai kuulla sävelmän; mitä hän siitä ajatteli, sitä ei tiedetä.
Mannerheim ei saanut erityistä musiikkikasvatusta. Hänen sisarensa kyllä soittivat pianoa, mutta ottiko Carl Gustaf myös tunteja sitä ei oikein tiedetä. Joka tapauksessa musiikki oli hänelle tärkeää ja etenkin Pietarin Chevalier-kaartin aikoina. Siellä upseerien koulutuksen esteettisestä puolesta huolehdittiin, ja kaartilaiset komennettiin usein seuraamaan balettia ja oopperaa, sekä keisarillisiin tanssiaisiin kavaljeereiksi; päivällisten menuihin painettiin runsaan kuvituksen ohella aina myös musiikkohjelma, jossa oli tuon kauden ooppera- ja salonkimusiikkia.
Finlandia-talo oli aivan täynnä Mannerheim konsertissa, jonka päätoteuttaja oli erinomaisen tason saavuttanut Kaartin soittokunta musiikkimajuri Pasi-Heikki Mikkolan johdolla. Päälaulusolisti oli itseoikeutetusti ruotsalainen oopperalaulajatar Tove Dahlberg, jonka isoisoäiti oli Mannerheimin serkku.
Konsertti alkoi Uudenmaan rakuunarykmentin kunniamarssilla, joka tunnetaan laajemmin 30-vuotisen sodan marssina. Monelle tulivat omat armeija-ajat mieleen. Kenraalimajuri Juha Pekka Liikola toivotti yleisön tervetulleeksi ja toimi juontajana. Ensimmäinen numero oli laulu Flickan kom ifrån sin älsklings möte, muttei suinkaan Sibeliuksen, vaan Wilhelm Stenhammarin säveltämänä. Hieno lyyrinen lied, mutta valitettavasti siitä puuttui kokonaan Runebergin runon balladinomaisuus, joka on Sibeliuksella niin vaikuttava.
Laulua seurasi Oskar Merikannon Där björkarna susa, jonka Tove Dahlberg esitti samoin kuin myöhemmin Lili Marleenin – amerikkalaiseen tyyliin. Se toi mieleen Barbara Streisandin.
Seurasi orkesterinumeroita: Suppén alkusoitto, Boieldieun Chevalier-kaartin kunniamarssi, joka oli mielenkiintoinen tuttavuus, ja Tshaikovskin kuolematon kukkaisvalssi Pähkinänsärkijästä – teos joka ei ehkä ihan ole edukseen puhallinyhtyesovituksena.
Seuraava numero oli yksi illan jännittävimpäi: tiibetinbuddhalaista musiikkia alkuperäissoittimin. Mannerheim kuvasi tätä musiikkia vaikuttavasti Aasian matkan päiväkirjassaan. Ikävä kyllä esitys oli kovin lyhyt, tätä olisi kuullut pidempäänkin.
Oginskin poloneesi sopi ohjelmaan oivallisesti viittauksena marsalkan Puolan aikaan.
Sibeliuksen Jääkärimarssi yleensä villitsee aina suomalaisyleisön. Muuan brittiläinen Sibelius-kirjailija väittää sen meloldian olevan musically insignificant. Hän ei ole sitä tutkinut. Duuri ja molli vuorottelevat siinä taitavasti, ja erityisesti loppupuolella dramaattiset tauot ja fermaatit huipentavat sen. Jos niitä hieman markkeeraa niin ei tarvitse ylimääräisiä aksentteja kuoroon. Tempo olisi voinut olla aavistuksen verran reippaampi (tempomerkintä on rasch, hurtigt). Kadettien kuoro soi jylhästi.
Ilmari Kiannon runon Valkoiselle kenraalille luki eläytyen Lars Svedberg. Runossa on myös huumoria, kuten joka säkeen lopussa toistuva ”Terve!”
Selim Palmgrenin Mannerheim-marssia kuulee äärimmäisen harvoin, se on eloisa ja välttää liikaa arvokkuutta. Sibeliuksen Promootiomarssi on tuttu kaikille Helsingin yliopiston promootioihin osallistuneille; se kestää kyllä kulutuksen ts. että sitä soitetaan kulkuemusiikkina sata kertaa peräkkäin. Sibeliuksen Partiomarssi, never heard, mutta syytä ottaa esille.
Folke Gräsbeckin soittama Sibeliuksen Morceau romantique sur un motif de M. Jacob Julin saavutti suuren suosion ja tämä pieni kappale on aina kuulemisen arvoinen. Christina Indrenius-Zalewska, Julinin sukua, on siitä kertonut tarinoita. Sibeliuksen Säv säv susa oli parasta Tove Dahlbergia, sangen eläytyvä tulkinta, joka hidasti lopussa rohkeasti tempoa.
Aimo Mustosen ja Sillanpään marssilaulu on suomalaisyleisön ehdoton suosikki, monien illanistujaisten yhteislaulu yhä vieläkin. Se sopi niinikään mainiosti Kadettikuorolle. Artturi Ropen Marsalkan hopeatorvet syntyi sota-aikana. Se on juhlavaa fanfaarimusiikkia, joka pitäytyy ehkä hieman liian pitkään toonikan murretulle perussoinnulle. George de Godzinskyn Äänisen aallot kappaleessa lauloi kaunisäänisesti ja oikeana ’tyyppinä’ ilmavoimien nuori kadetti Raafael Virtanen. Tämän jälkeen seurasi Lili Marleen, josta jo puhuttiin. Lopuksi kuunneltiin istualtaan Porilaisten marssi ja aivan lopuksi Suomen valkoisen kaartin kunniamarssi. Patrioottishenkinen tilaisuus päättyi, kun yleisö marssi salista nuorten partiolaisten muodostamaa kunniakujaa pitkin.
— Eero Tarasti
Mannerheim 150 vuotta -konsertti
Finlandia-talo, 15.02.2017