Barbicanin John Williams -illan tähdet: LSO ja kapellimestari Frank Strobel. Kuva © Jari Kallio.
Sir Peter Maxwell Davies totesi kahdeksankymmentävuotispäivähaastattelussaan muutama vuosi sitten anonymiteetin olevan suurin kunnianosoitus säveltäjälle. John Williamsin kohdalla tämä on toteutunut vahvemmin kuin kenties kenenkään toisen aikamme säveltäjän suhteen. Lukemattomat ihmiset ympäri maailmaa tunnistavat monia hänen elokuvasävellystensä teemoista vaikka eivät säveltäjää osaisi välttämättä nimetäkään. Niistä on tullut osa kansanperinnettä.
Lontoon sinfoniaorkesteri ja John Williams ovat olleet taiteellisia kumppaneita jo vuosikymmeniä. Pitkä yhteistyö alkoi aikoinaan André Previnin ylikapellimestarikaudella. Ensimmäinen huippu koettiin Tähtien sodan (1977) myötä, kun Williamsin ja LSO:n tallentamasta alkuperäismusiikista tuli suunnaton menestys. Kaikkiaan säveltäjä ja orkesteri ovat työskennelleet yhdeksässä elokuvassa vuosina 1977-2005. Williams on johtanut ja levyttänyt orkesterin kanssa myös monia konserttiteoksia.
Lauantaina Williams oli läsnä Barbicanin konsertissa sävellysten lomaan sijoitettujen videohaastattelukatkelmien välityksellä. Selkäkipujen vuoksi 84-vuotias säveltäjä on joutunut luopumaan Atlantin ylityksistä. Kotimaassaan Yhdysvalloissa hän konsertoi ja säveltää kuitenkin edelleen aktiivisesti.
John Williams oli mukana LSO:n konsertissa videohaastattelun välityksellä. Kuva © Jari Kallio.
Kapellimestari Frank Strobel on puolestaan johtanut urallaan huomattavan määrän erityyppisiä elokuvamusiikkikonsertteja. Lontooseen hän saapui lauantaina suoraan Helsingistä, jossa hän johti Shostakovitsin musiikkia Uusi Babylon -elokuvaan Radion sinfoniaorkesterin kanssa Musiikkitalossa.
LSO:n lauantai-illan ohjelma yhdisteli oivallisesti Williamsin monia klassikoita sekä harvemmin kuultuja sävellyksiä neljänkymmenen vuoden ajalta. Konsertin käynnisti hieno Superman March (1978), jossa päästiin heti nauttimaan LSO:n vaskien juhlavasta soinnista.
The Devil’s Dance elokuvasta Noidat (The Witches of Eastwick, 1987) oli puolestaan mitä mainioin dance macabre, kuitenkin jossain määrin kieli poskessa. Tätä riemullista tanssia kuulisi konserteissa mielellään useamminkin, varsinkin tällaisina tulkintoina.
Kaksi hirviöelokuvien klassikkoa kuului myös illan ohjelmaan. Ensin kuultiin arvoituksellisuutta ja juhlavuutta tyylikkäästi yhdistävä teema elokuvasta Jurassic Park (1992). Williamsin orkestrointitaitoa ei voinut kuin ihailla tämän mieltä nostattavan musiikin lomassa.
Tappajahain (Jaws, 1975) teeman tuntee varmasti jokainen. Vaikka musiikki on tuttua lukemattomista yhteyksistä jo parodioiksi saakka, oli lauantai-illan konserttikohtaaminen kuitenkin hätkähdyttävä muistutus tämän musiikin nerokkuudesta. Williamsin sävellyksessä on yhtäältä samaa pidättelemätöntä itsepintaisuutta kuin Kevätuhrin Dance sacralessa sekä toisaalta sellaista keinovarojen pelkistyneisyyttä, jota Bernard Herrmann hyödynsi mestarillisesti klassisissa elokuvasävellyksissään.
Konsertin ensimmäisen puolikkaan unohtumattomimpia teoksia oli elokuvaan War Horse (2011) sävelletty Dartmoor, 1912, joka on Williamsin kunnianosoitus englantilaiselle pastoraalille ja erityisesti Ralph Vaughan Williamsille. Teos alkaa ja päättyy huilusoololla, joka voisi olla suoraan Vaughan Williamsin kynästä. Orkesterin liittyessä mukaan musiikki tuo mieleen assosiaatioita myös George Butterworthin maailmasta onnistuen kuitenkin samalla kuulostamaan erehtymättömästi juuri John Williamsilta. LSO sointi oli tässä musiikissa aivan äärettömän kaunis.
Vastaavanlaisen alluusion synnyttää myös Oliver Stonelle sävelletty J.F.K., jossa Williams vie kuulijansa lähelle Aaron Coplandin amerikkalaista tyyliä. Williamsin elegiassa mieleenpainuvinta oli soolotrumpetin ja käyrätorven vuoropuhelu, jossa musiikki on koskettavimmillaan.
Vaughan Williams -henkiseen maailmaan palattiin vielä yhdessä Williamsin tunnetuimmista sävellyksistä, Harry Potter -elokuvien Hedwigin teemassa (2001), jonka alun celestasoolo vie ajatukset Vaughan Williamsin kahdeksannen sinfonian alkutahteihin. Tässäkin teoksessa musiikki etenee kuitenkin Williamsin oman sävellyslogiikan mukaisesti omille jännittäville teilleen.
Konsertin alkupuolen huipennuksena kuultiin Flying Theme elokuvasta E.T. (1982). Tämä vauhdikas orkesterinumero sai LSO:lta ja Strobelilta oivallisen tulkinnan.
Illan jälkimmäisen osan aluksi kuultiin Barbicanin konsertin ainoa elokuvien maailman ulkopuolinen sävellys, Olympic Fanfare and Theme (1984), joka on sävelletty alun perin Los Angelesin olympialaisten avajaisseremoniaan. Tässä musiikissa Williamsin tyyli on hyvin lähellä esimerkiksi Supermanin musiikkia. LSO:n vaskien kirkkaita ja rytmisesti tarkoin artikuloituja fanfaareja sekä jousten upeaa sointia kuunteli jälleen suurella ilolla.
Samoista hyveistä saatiin nauttia myös valloittavassa Indiana Jones -teemassa Raiders March (1981). Lyyrisessä väliosassa Strobel vältti hienosti liian sentimentaalisuuden pitämällä tempoa riittävän ripeänä. Näin musiikki välittyi kerrassaan ilahduttavassa soivassa asussa.
Konsertin lyyrisimmät hetket luultiin Schindlerin listan teemassa, jonka soolo-osuuden konserttimestari Roman Simovic soitti hienosti, sekä jousten elegiassa A Prayer for Peace.
Illan monista Steven Spielbergin elokuviin syntyneistä sävellyksistä omalla laillaan kiintoisin on Kolmannen asteen yhteyden (Close Encounters of the Third Kind, 1977) alkuperäismusiikki, jossa Williams sommittelee modernistisia aineksia ilmaisunsa osaksi varsin mukaansatempaavalla tavalla. LSO hehkui mitä jännittävimmissä väreissä läpi tämän huikean kymmenminuuttisen panoraaman.
Konsertin itseoikeutettuna päätöksenä kuultiin neljä kappaletta Williamsin pääteoksesta, nyttemmin jo seitsemänosaiseksi kasvaneesta Tähtien sota (Star Wars, 1977-) -saagasta. Pääteemassa LSO soi sellaisella majesteetilla, jota on vaikea ylittää. Tässä hetkessä kaikki oli juuri kohdallaan.
Yodan teema Imperiumin vastaiskusta (The Empire Strikes Back, 1980) toimi herkkänä välisoittona ennen orkesteribravuuria Scherzo for X-Wings (The Force Awakens, 2015). Williams punoo scherzossaan tuttuja teemoja jännittäviksi fugato-jaksoiksi, joiden tanssi luo riemastuttavan jännitteen musiikkiin. Strobel ja LSO olivat virtuooseja vailla vertaa tässä piristävässä orkesterikappaleessa.
Mikäpä olisi sopinut tähän jatkoksi enää paremmin kuin Darth Vaderin ikoninen teema, The Imperial March (1980). Vaikka kyseessä on yksi kaikkein soitetuimmista elokuvasävelmistä kautta aikojen, oli hätkähdyttävä kokemus kuulla tämä äärettömän hienosti rakennettu kappale juuri näiden muusikoiden verrattomana tulkintana. Tämä musiikki kuuluu LSO:lle!
Kiitollinen yleisö palkittiin vielä ylimääräisellä. The Filght to Neverland elokuvasta Kapteeni Koukku (Hook, 1991) loi sopivan haikean jäähyväistunnelman vieden illan kauniisti päätökseen.
— Jari Kallio
Lontoon sinfoniaorkesteri
Frank Strobel, kapellimestari
John Williams: Superman March, The Devil’s Dance (Witches of Eastwick), Jurassic Park Theme, J.F.K. Theme, Dartmoor, 1912 (War Horse), Hedwig’s Theme (Harry Potter and the Philosopher’s Stone), Jaws Theme, Flying Theme (E.T.), Olympic Fanfare and Theme, Raiders March, Schindler’s List Theme, Close Encounters of the Third Kind, A Prayer for Peace (Munich), Star Wars Medley, Flight to Neverland (Hook)
Barbican Centre, Lontoo
La 26.11. klo 19.30