Amfion pro musica classica

Arvio: Lindbergin Kraftin ja Auran hehkuva energia täytti Musiikkitalon

Kraftin harjoitukset Musiikkitalossa torstaina. Kuva: Jari Kallio

Kraftin harjoitukset Musiikkitalossa torstaina. Kuva: Jari Kallio

Radion sinfoniaorkesteri ja ylikappelimestari Hannu Lintu tarjosivat Musiikkitalossa perjantaina melkoisen elämyksen Magnus Lindbergin musiikin parissa. RSO-festivaalin konserttisarjassa edettiin huipennukseen, kun ohjelmassa oli kaksi Lindbergin suurteosta, Kraft (1983-85) ja Aura – in memoriam Witold Lutosławski (1992-94). Suurenmoinen ohjelma, jonka liput myytiin loppuun päivässä.

Kolmekymmentäneljä vuotta Helsingin juhlaviikkojen kantaesityksensä jälkeen Kraftista on tullut nykymusiikin verraton klassikko. Teoksen erityisistä tekniikka- ja tilatarpeista huolimatta orkesterit ympäri maailmaa esittävät Kraftia tasaiseen tahtiin, innostuneelle yleisölle.   

Vakiintuneesta asemasta huolimatta jokainen Kraftin esitys on tapaus. Erityisesti silloin, kun lavalla on RSO:n ja Linnun kaltainen huippujoukkue ja virtuoosiset solistit, mukaan lukien säveltäjä itse. Niinpä Musiikkitalon konsertilla oli jo ennakkoon oma, erityinen painoarvonsa, joka illan kuluessa kasvoi viel’äkin erityisemmäksi.

Kraft on kaksikymmentäviisivuotiaan säveltäjänsä huima luomus, joka muodostaa oman käännekohtansa suomalaisessa musiikissa. Lindberg sävelsi teostaan kylmän sodan aikaisessa Länsi-Berliinissä, jonka rikkaan musiikkielämän monenkirjavat vaikutteet löysivät tiensä partituuriin.

Alun perin Kraftista oli määrä tulla pianokonsertto, mutta sävellysprosessin kuluessa teos kasvoi nopeasti ulos kuosistaan. Lopputuloksena oli valtava musiikillinen tulivuori, jota esittämään tarvitaan suuri orkesteri, viisi solistia ja elektroniikkaa. Esittäjistö levittäytyy tilaan tarkkojen partituuriohjeiden mukaisesti vaihtaen paikkaa eri ”asemien” välillä esityksen kuluessa.

Lindbergin innoitteet Kraftiin tulivat monista lähteistä. Alkusysäyksenä toimi Igor Stravinskyn Kevätuhrin (1911-13) tinkimätön vallankumouksellisuus, jonka hätkähdyttävä voima inspiroi Lindbergiä. Toinen tärkeä teos oli Karlheinz Stockhausenin Gruppen (1955-57), jonka äärimmäinen tilassa ja ajassa levittäytyvä kompleksisuus houkutteli venyttämään ilmaisun rajoja.

Omat merkittävät vaikutteensa Kraftiin toivat myös Berliinin kokeellisen elektronisen musiikin piirit, joissa musiikin ja hälyn raja-aitoja kaadettiin kirjaimellisesti rytinällä. Näiden inspiroimana Lindberg laajensi soittimistoaan erilaisilla romumetallista kyhätyillä instrumenteilla.

Kokonaisuutena kaksiosainen, liki puolituntinen Kraft kurkottaa kuitenkin pitkälle melun taiteen tuolle puolen. Lindberg tutkii dynaamisen asteikon kumpaakin ääripäätä (ja kaikkea siltä väliltä) tämän ainutlaatuisen äänimaiseman edetessä. Solistit ja orkesterin puhaltajat liikkuvat niin lavalla kuin sen ulkopuolellakin luoden tilamusiikkia, jossa voi aistia yhteyksiä niin renessanssipolyfoniaan kuin kokeelliseen elektroniseen musiikkiin.

Vastapainona suunnattomille tutti-purkauksille ja 70-äänisille tekstuureille toimivat äärimmäisen hienovireiset hiljaisuuden rajoilla väikkyvät soololinjat.

Kraftissa sisäistä dialogia käydään monella tasolla; solistien ja orkesterin välillä, lavan ja salin asemien välillä sekä musiikin ja hälyn välillä. Jälkimmäisessä olennainen rooli on löytötavaraperkussioilla, jotka tuovat Kraftiin oman, erityislaatuisen musique concrète -tasonsa.

Partituurin viimeisillä sivuilla musiikki kohoaa valtaville sointupilareille, jotka saattelevat Kraftin huumaavaan päätökseensä.

Kraftin päätös perjantain konsertissa. Kuva: Jari Kallio

Kraftin päätös perjantain konsertissa. Kuva: Jari Kallio

Linnun johdolla RSO ja oivalliset solistit, Tuomas Lehto, Giuseppe Gentile, Kazutaka Morita ja Naoki Yasuda, yhdessä säveltäjän kanssa kanavoivat Kraftiin koko omistautuneen osaamisensa tehden esityksestä kerrassaan unohtumattoman kokemuksen läsnäolijoille. Kraftin elektroniikka hoitui mallikkaasti Juhani Liimataisen taitavissa käsissä.   

Harvoinpa olen kokenut mitään näin intensiivistä konserttisalin seinien sisällä. Mitä volyymitasoon ja balanssiin tulee, todistajalausunnot konsertin jälkeen olivat vaihtelevia riippuen siitä, missä päin salia kukin sattui istumaan. Omasta puolestani todettakoon, että sain kokea Kraftin konsertissa K-katsomosta ja harjoituksissa R-katsomosta, eikä kummassakaan ollut moitteen sijaa sen enempää äänimäärän kuin balanssinkaan suhteen.

Kraftin vyöryihin verrattuna vuosikymmentä myöhemmin sävelletty Aura on perin juurin erilainen teos. Neliosainen, neljäkymmentäminuuttinen Aura on Lindbergin tähänastisen tuotannon laajin teos. Kimmeltävän kuhisevassa orkesteriasussaan se on häikäisevä matka upeiden harmonioiden ja mitä kiehtovimpien tekstuurien maailmaan.

Aurassa Lindberg tarkastelee harmoniaa ja sointiväriä varhaistuotantoaan syvemmin. Siinä Kineticsissä (1988-89) musiikillinen matka etenee kohti uudenlaisia ulottuvuuksia avaten samalla polkuja Linbergin myöhempään tuotantoon. Neliosainen muoto saa sisältönsä orkestraation, harmonian ja tekstuurien metamorfooseista ja niistä kohoavista kontrasteista. Osilla ei kuitenkaan ole selvästi toisistaan erottuvia tempokaraktereja, toisin kuin perinteisen sinfonisen muodon kohdalla. Ennemminkin Auraa voisi verrata Béla Bartókin Konserttoon orkesterille (1943).

Orkesterilta ja kapellimestarilta Aura edellyttää virtuositeettia niin rytmisen tarkkuuden, soinnin läpikuultavuuden kuin fraseerauksenkin suhteen. Kuten Kraftinkin kohdalla, Auralle on vaikea kuvitella ihanteellisempaa esittäjistöä kuin RSO ja Lintu. Niin orkesterilla kuin kapellimestarillakin on takanaan verrattoman laaja kokemus Lindbergin musiikin esittämisestä.

Magnus Lindberg, Hannu Lintu ja RSO Musiikkitalossa perjantai-iltana. Kuva Jari Kallio

Magnus Lindberg, Hannu Lintu ja RSO Musiikkitalossa perjantai-iltana. Kuva Jari Kallio

Auran kaksisataasivuinen partituuri saikin mitä vaikuttavimman soivan asun syvältä matalien jousten, bassorummun, kontrafagotin ja käyrätorvien soinneista kumpuavilta alkutahdeilta päätösosan säihkyvään koodaan. Huikea esitys, johon latautui valtaisa energia ja orkesterivärien hehku, oli silkkaa iloa.

Toivoa sopii, että niin Aura kuin Kraftkin löytävät tiensä myös levylle. Näihin tunnelmiin olisi riemukasta palata vielä vuosienkin kuluttua.

– Jari Kallio 

 

Radion sinfoniaorkesteri

Hannu Lintu, kapellimestari

 

Magnus Lindberg, piano

Tuomas Lehto, sello

Giuseppe Gentile, klarinetti

Kazutaka Morita, patarummut

 

Naoki Yasuda, lyömäsoittimet

Juhani Liimatainen, elektroniikka

 

Magnus Lindberg: Kraft (1983-85) solisteille, orkesterille ja elektroniikalle

Magnus Lindberg: Aura – in memoriam Witold Lutosławski (1992-94) orkesterille

 

Musiikkitalo, Helsinki

RSO-festivaali

Pe 25.10.2019, klo 19

Vastaa

Post Navigation