Kuva (c) Hessu Heikurinen.
Tänä vuonna 20 vuotta täyttänyt Kirkko Soikoon-festivaali tarjoaa pääkaupunkiseudulla asuvalle kuoromusiikin ystävälle usein kevään kohokohtia. Nyt mittavan kahden konsertin vierailun teki nosteessa oleva turkulainen kamarikuoro Key Ensemble. 20-vuotisjuhlakonsertin pihvinä 18.3. oli Eero Hämeenniemen Lux et tenebraen kantaesitys kuoron ja Sibelius-Akatemian barokkiorkesterin tulkitsemana, ja festivaali päättyi 20.3. turkulaisten Helsingin barokkiorkesterin kanssa esittämään Bachin Johannes-passioon. Suurista kuoroteoksista olivat tänä vuonna ohjelmassa myös Alexander Raskatovin Missa Bysantina HKO:n ja Latvian valtiokuoron esittämänä sekä Mozartin Requiem Dominanten ja Lohjan kaupunginorkesterin voimin.
Key Ensemble on saanut viime vuosina Suomen kulttuurirahastolta ja Koneen Säätiöltä merkittävät apurahat, ja on muun muassa kyennyt vuokraamaan omat harjoitus- ja toimistotilat sekä palkkaamaan toiminnanjohtajan ja vakituiset äänenjohtajat. Kirkko Soikoon-festivaalilla kymmenvuotias kuoro on esiintynyt aiemmin vuonna 2014 Osmo Honkasen sävellyskonsertissa, Helsingissä esimerkiksi saman vuoden marraskuussa RSO:n, säveltäjä-oboisti Heinz Holligerin ja tähtibaritoni Christian Gerhaherin kanssa. Juuri äskettäin ensemblen menestyneen diskografian jatkoksi ilmestyi levytys syksyllä 2015 Turussa ja Kauniaisten musiikkijuhlilla esitetyn Mikko Heiniön Ilta-tanssiteoksen musiikista.
Juhlavuoden festivaalin teemana oli Hämeenniemen kantaesityksen tapaan ”Valo ja pimeys”. Sitä sivuttiin myös Helsingin tuomiokirkon kryptassa järjestetyllä Taidekorkeakoulun opiskelijoiden teemanäyttelyllä sekä useisiin konsertteihin liitetyllä valosuunnittelulla. Hämeenniemen teoksessa valaistus oli erityisen tärkeässä osassa. Tuomiokirkossa esitettyyn konserttiin astuttiin hämärässä, ja Otso Vartiaisen valosuunnittelussa Hämeenniemen luomiskohtauksella alkava musiikki loihti ympärilleen vähitellen valkaistuvan kirkkosalin. Yhtä vaikuttava oli lux aeterna-tekstiin päättyvä lopetus, jossa alttarille jäi palamaan vain kaksi kynttilää. Kirkkotilalle poikkeuksellisempaa valonlähdettä edusti alttaripöytään kiinnitettyjen kirkkaiden lamppujen ketju, mutta kokonaisuudessaan suunnittelu oli hillityn varovaista.
Teos nojasi myös poikkeukselliseen tilavaikutelmaan: valtaosa Sibelius-Akatemian barokkiorkesterista soitti alttarin edestä, mutta urkupositiiveja oli etuosan lisäksi sijoitettu myös poikkilaivan molemmille puolille sekä kirkon takaosaan. Urkureiden viereltä soittivat teoksen alussa myös huilistit, ja kummallekin sivuparvelle oli sijoitettu trumpetisti. Tähän inspiraatio oli tullut vanhan venetsialaisen musiikin monikuoroisesta tilankäytöstä.
Vanhan musiikin instrumenteille säveltäminen on muodostunut merkittäväksi piirteeksi Hämeenniemen viime vuosikymmenten tuotannossa: barokkisoittimia hyödyntäviä sävellyksiä on teosluettelossa jo puoli tusinaa. Lux et tenebraessa vanha musiikki näyttäytyi pikemminkin uusklassismia henkivän suodattimen läpi kuin esimerkiksi viola da gamballe ja cembalolle sävellettyjen Valkalamin (1996) tai Fantazian (1998) eklektisen nykyidiomin tapaan.
Suoraviivaisten barokkieleiden lisäksi musiikissa oli myös keskiaikaisia piirteitä, erityisesti perioditeksti requiemin hienovaraisen melismaattisissa kuoromelodioissa ja urkupisteiden käytössä. Kahdeksanosaisen teoksen teksteiksi oli valittu ensimmäisen Mooseksen kirjan luomiskohtauksen ja requiemin lisäksi muitakin hyvin keskeisiä valoa sivuavia katkelmia. Kuultiin Johanneksen evankeliumia, Jobin kirjaa, Ave maris stella -runo sekä Jumalan näyttäytyminen Moosekselle palavassa pensaassa. Toisenlaista valoa taas edusti teksti tulesta Sodomassa ja Gomorrassa.
Lux et tenebraen musiikissa yksinkertaiselta vaikuttavia keinoja käytettiin rikkaasti. Kaikkein lumoavimpia olivat vaiheet, joissa eri puolilta kirkkoa soiva äänimassa halasi yleisöä minimalismin mieleen tuovilla urkujen asteikkovyörytyksillä. Lopussa myös kuoro lähti liikkeelle, ja käveli kirkon keskiosaan ympäröiden yleisön kaunissointisten äänien yksinkertaisella aleatoriikalla. Jobin tuskaa väritti herkullisen piinaava, kuiva urkujen äänikerta. Hämeenniemen musiikissa osaa odottaa intialaisia vaikutteita, mutta tällä kertaa niitä ei koettu – tästä säveltäjä varoitti vielä erikseen käsiohjelmassa.
Solistien – mezzosopraano Erica Backin ja baritoni Jaakko Kortekankaan – osuudet olivat usein traditioviitteiltään rikasta resitatiivimaista laulua. Hekin lauloivat välillä keskilaivan molemmista päädyistä. Backin notkea, suoran valoisa, mutta lämpimästi värittyvä ääni sekä Kortekankaan vuolas ja jalostunut ilmaisu vakuuttivat. Key Ensemblen taiteellinen johtaja Teemu Honkanen luotsasi esiintyjiä varmasti sekä sopivalla svengillä, ja kuoron ilmaisu pysyi tasalaatuisena myös ambituksen ääripäissä.
Heinrich Ignaz Franz Biberin fanfaarit trumpeteille sekä patarummuille aloittivat ja päättivät konsertin komeasti jyrähtäen. Lisäksi kuultiin vielä saman böömiläis-itävaltalaisen säveltäjän 6. sonaatti kokoelmasta Fidicinium sacro-profanum sekä Bachin Brandenburgilaiset konsertot 4 ja 5. Sonaatti ja neljäs konsertto soivat nautittavasti, mutta viidennen konserton virtuoosinen cembalotekstuuri tahtoi hukkua tuomiokirkon kaikuisaan akustiikkaan.
Päätöskonsertin Johannes-passio oli osa kiertuetta, jossa Key Ensemble ja Helsingin barokkiorkesteri esittivät teoksen ensin Tampereella, sitten Helsingissä ja lopulta Turussa. Aapo Häkkisen johtamissa Tampereen ja Helsingin konserteissa solistimiehitys oli sama, Turussa taas teoksen johti Honkanen ja solistit saatiin kuoron riveistä. Helsingin Johanneksenkirkossa konserttiin liittyi jälleen Janne Teivaisen valosuunnittelu. Visuaalisena elementtinä toimi myös alttarille sijoitettu taiteilijapappi Ilkka Sariolan Hiljaisen lauantain krusifiksi.
Anssi Mattilan kirjoittama teosesittely oli ansiokas, mutta hieman jäi hämmentämään, ettei käsiohjelmassa otettu kantaa esityksen poikkeuksellisimpaan piirteeseen. Bachin teos oli näet kehystetty vanhemmalla musiikilla. Se tiedetään, että nykyisistä konserttiesityksistä railakkaasti poikenneet aikalaisesitykset – koko päivän kokonaisuudet antaumuksellisen jumalanpalveluksen ja yhteisöllisen bondaamisen välimaastossa – eivät tunteneet modernin kaanonin mukaisia teosrajoja. Nyt esitykseen valitut Johann Hermann Scheinin Da Jesus an dem Kreuze stund – tulkinta Kristuksen seitsemästä sanasta – sekä Jacobus Galluksen Ecce quomodo moritur justus (Katso, vanhurskas menehtyy) kuullaan myös taannoin ilmestyneellä John Buttin Dunedin Consortin levytyksellä.
Totutun teoksen hienovarainenkin kontekstualisoiminen avaa korvat eri tavalla uudelle – siis vanhalle. Key Ensemble ja sen mukana laulanut solistikvartetti esittivätkin nämä passion avanneet ja sulkeneet kappaleet ilman säestystä tehokkaan meditatiivisesti. Erityisesti Gallus soi upeasti. Dunedin Consortin levytyksellä on mahdollisuus kuunnella Johannes-passion ensimmäisen ja toisen osan välissä myös aikalaisteologian pohjalta kirjoitettu saarna. Nyt väliaika oli tavanomainen, mutta konserttikontekstissa suoraan seuraavaa toista osaa toimivampi ratkaisu olisi saattanut olla esimerkiksi vielä yhden ”teoksen ulkopuolisen” sävellyksen esittäminen tauon jälkeen.
Mattila korosti teosesittelyssään koraalien merkitystä Bachin varhaisemman säilyneen passion dramaturgialle, ja ne olivatkin Key Ensemblen ja Helsingin barokkiorkesterin esittämänä erityisen sykähdyttäviä. Tiheästi esiintyviin koraaleihin liikuttiin dramaattisen tehon hyödyntäen tarvittaessa myös attacana, ja kuoron saksan kieli oli hioutunutta. Koraalien lisäksi turba-kuoroihinkin ulottuva Johannes-passion ominaispiirre on myös osien ryhmittyminen parodioiviksi pareiksi sekä vierekkäin että laajemman rakenteen vastakkaisilla puolilla. Pariutuvista turba-kuoroista svengasivat nyt erityisen hyvin peräkkäiset Wir haben ein Gesetz ja Lässest du diesen los.
Orkesteri teki takuuvakuuttavaa työtä. Erityisesti Häkkisen mielikuvituksellisella cembalonsoitollaan luotsaama, luutunkin sisältänyt continuo-ryhmä loisti. Todettakoon, että suurelta osin samoista soittajista koostuvat helsinkiläiset barokkiorkesterit työskentelevät hiljaisen viikon tienoilla hyvin täysipainoisesti Bachin passioiden parissa: Helsingin barokkiorkesterin Johannes-passioiden lisäksi Suomalainen barokkiorkesteri soittaa näet sekä Suomen Laulun että Cantores Minoresin Matteus-passioissa.
Häkkisellä on kapellimestarina vaikuttava kyky fraseerauksen yksityiskohtaiseen artikuloimiseen osana dynaamista lyöntiä. Johanneksenkirkossa todistettiin nyt kaiken kaikkiaan laadukasta esitystä, jossa ilonaiheita riitti. Niihin kuuluivat myös kuoron solistien osuudet, joista erityisesti laajin, vastikään äänenjohtajaksi valitun basso Sampo Haapaniemen Pilatus erottui edukseen. Koko kuoron volyymin riittävyyttä tuli kylläkin paikoin välttämättä miettineeksi. Johanneksenkirkon kokoisessa akustiikassa hiukan suurempikaan kamarikuorokokoonpano ei olisi liian suuri.
Solisteista erityisesti Jeesuksen osat sekä bassoaariat esittänyt Cornelius Uhle ja evankelista Markus Francke olivat suvereeneja. Uhlen metallisen irtonainen sointi kuljetti sanarytmiä luontevasti, ja sekä herkät sävyt että vaativa bassoaaria Eilt, ihr angefochtnen Seelen toteutuivat täysipainoisesti. Francken jäntevästi deklamoivan mutta herkkäsointisen vanhaan musiikkiin sopivan äänen kaltaista kuulee Suomessa harvoin.
Sopraanona lauloi puolestaan islantilainen Thora Einarsdottir. Hänellä oli muita solisteja suurempi, kaunis ääni, mutta huolellisesti fraseeratun ilmaisun soinnin täyteläisyydessä oli joissain kohdin parantamisen varaa. Ainoa suomalainen solisti, altto Melis Jaatinen lauloi tummasävyisellä instrumentillaan koskettavasti, ketterästi ja tyylikkäästi suoraviivaisten sekä korukuvioitujen fraasien välillä vaihdellen. Solistit eivät olleet all-around-laulajia, vaan täsmävalintoja, joiden äänet soivat bassoaariassa Eilt kauniisti myös ensemblena.
— Justus Pitkänen