Sir John Eliot Gardiner ja Gewandhaus-orkesteri jatkoivat oivallista yhteistyötään Bachfestilla.
Kuva © Jari Kallio.
Hyvin rakennettu konserttiohjelma on muutakin kuin kokoelma vaikuttavia teoksia. Olennaista on se, miksi juuri tietyt teokset kuullaan yhdessä samaisen illan aikana.
Sir John Eliot Gardinerin, Gewandhaus-orkesterin sekä Monteverdi- ja Gewandhaus-kuorojen lauantai-iltainen reformaation 500-vuotisjuhlan teemakonsertti Leipzigin Bachfestilla oli osoitus mitä onnistuneimmasta ohjelmasuunnittelusta ja sen toteutuksesta.
Illan konsertin teokset linkittyivät oivallisesti paitsi luterilaiseen reformaatioon myös kahteen musiikilliseen aiheeseen, Martin Lutherin Ein feste Burg ist unser Gott (Jumala ompi linnamme) -koraaliin ja Johann Gottlieb Naumannin Dresden Ameniin.
Konsertin avasi Otto Nicolain harvoin kuultu Kirchliche Fest-Ouvertüre über den Choral ”Ein feste Burg ist unser Gott”, op. 31 (1836) kuorolle, orkesterille ja uruille. Nimensä mukaisesti Nicolain alkusoiton perustana on Lutherin koraali, joka kuullaan aluksi kuoron ja orkesterin juhlavana tutti-avauksena. Sitä seuraa ennakoidusti orkesterin fuuga joka laajenee fantasiaksi. Kuoro huipentaa fuugan ja teos päättyy niin ikään odotetusti koraaliin.
Vaikka Nicolain teos ei ole erityisen omaperäinen, on se mitä taitavimmin rakennettu ja erittäin nautittava harvinaisuus, joka sai nyt Gardinerin johdolla kerrassaan mainion tulkinnan.
Avauksen jälkeen kuultiin Monteverdi-kuoron esittämänä kolme Felix Mendelssohnin Berliinissä vuosina 1843-44 säveltämää kuoropsalmia, jotka julkaistiin vuoden 1845 uudistettuina versioina alun perin opusnumerolla 78. Näiden sävellysten pohjana ovat psalmien 2, 22 ja 43 tekstit, jotka kuvaavat oikeamielisen ahdinkoa vihollistensa keskellä ja hänen turvaansa Jumalassa.
Tämän konsertin kontekstissa nämä psalmit assosioituivat tietenkin Lutherin kamppailuun katolisen kirkon kanssa, mutta niiden sanoman voi tulkita toki laajemminkin yleisinhimillisenä totuuden ja humanismin kamppailuna valheen ja vihanlietsonnan keskellä. Niiden ajaton viisaus soi voimallisesti aikamme tummia varjoja vasten.
Verrattomasti soi myös Gardinerin hieno Monteverdi-kuoro, jonka kuuleminen on aina yhtä syvällinen nautinto. Tinkimätön puhtaus, huikea dynaaminen asteikko, rytmiikan ja artikulaation tarkkuus sekä tekstien merkitysten rikas tulkinta soivat kuulijalle mitä suurenmoisimpia riemun hetkiä.
Mendelssohnin oivallisesta kuorosatsista saatiin nauttia vielä lyhyen orkesterisäesteisen koraalin Verleih uns Frieden (1831) maailmassa. Tämä Lutherin Da pacem Domine -vastine on pieni meditaatio, jonka seesteisen kaunis sointi tekee voimakkaan vaikutuksen varsinkin, kun sen saa kuulla Monteverdi-kuoron ja Gewandhaus-orkesterin kaltaisten muusikoiden tulkintana. Erityiskiitos kuuluu orkesterin sellisteille, joiden ilmeikkään kauniita osuuksia teoksen johdannossa kuunteli aivan erityisellä ilolla.
Gardiner ei tunnetusti ole ollut koskaan erityisen innokas wagneriaani, mutta Debussyn tavoin hänen Wagner-rejektionsa ulkopuolelle on jäänyt kuitenkin Parsifal (1865-1882), jonka preludin hän johti nyt ensimmäistä kertaa lauantaina Gewandhausissa.
Muuhun konserttiohjelmaan Wagnerin preludi sulautui tietenkin Dresden Amen -sitaattinsa vuoksi. Wagnerille tämä teema edusti Parsifalissa pyhää Graalia, ja se esiintyy myös tutussa preludissa useaan otteeseen.
Harvoin, jos koskaan, olen kuullut yhtä vaikuttavan ilmeikästä ja kertakaikkisen hienosti avautuvaa tulkintaa tästä preludista. Gewandhaus-orkesterin sointi oli aivan uskomattoman kaunis yltäen mitä aidoimmista pianissimoista pakahduttaviin huipennuksiin. Gardinerin johdolla jokainen fraasi piirtyi kauniisti ja musiikilla oli tilaa hengittää vaikka tempo ei erityisen verkkainen ollutkaan.
Jos tämä esitys ei herkistänyt paatuneimmankin antiwagneriaanin sielua, niin en voi kuin hämmästyä. Tässä preludissa olisi ollut jo yksinäänkin riittävästi musiikillista substanssia koko illaksi.
Mutta ilta oli vasta puolivälissä ja kenties suurimmat elämykset vielä edessä. Väliajan jälkeen nimittäin kuultiin illan päänumero, Mendelssohnin Reformaatiosinfonia (1829-30). Se on kronologisessa järjestyksessä toinen säveltäjän sinfonioista.
Mendelssohn suunnitteli teostaan alun perin juhlistamaan Augsburgin tunnustuksen 300-vuotispäivää toivoen saavansa täten myös virallisen tilauksen. Sävellystyö osoittautui kuitenkin ohdakkeiseksi ja sinfonia valmistui vasta monien vaiheiden jälkeen vuonna 1830. Säveltäjä johti kantaesityksen lopulta kaksi vuotta myöhemmin Berliinissä. Myöhempinä vuosinaan Mendelssohn ilmaisi useaan otteeseen tyytymättömyytensä teostaan kohtaan harkiten jopa sen poistamista teosluettelostaan.
Huolimatta säveltäjänsä ankarasta itsekritiikistä, jota varmasti siivitti teoksen saama nuiva vastaanotto eräiltä aikalaiskriitikoilta, Reformaatiosinfonia on yksi Mendelssohnin mainioimpia teoksia. Erityisesti sen ääriosat ovat varsin vaikuttavasti rakennettuja. Niiden väliin sijoittuvat puolestaan kaksi kevyempää välisoitonomaista osaa, scherzo ja andante. Sinfonian rakenteellinen jatkuvuus ei ole kenties optimaalinen, mutta sen hyveet antavat tämän moninkertaisesti anteeksi.
Sinfonia alkaa johdantoandantella, josta kasvaa myrskyisä allegro con fuoco -jakso. Mendelssohn käyttää vaikuttavasti Dresden Amenia luomaan pysähdyttäviä kontrasteja musiikin kiihkon keskelle. Gewandhaus-orkesteri ja Gardiner tavoittivat osan hengen ja muodon ihailtavasti ja musiikki sai virrata mitä luontevimmin.
Scherzossa orkesteri soi juuri sitä sopivan rosoista maanläheisyyttä, joka kuuluu tämän musiikin luonteeseen. Lyhyt andante oli puolestaan erityisesti jousien näytön paikka. Mendelssohninsa tuntien Gardiner ei lähtenyt tekemään hitaasta osasta painavampaa kuin se luonnostaan on. Näin saatiinkin kuulla kerrassaan erinomaisesti rakennettu miniatyyri, josta tuli konsertin yksi huippuhetkistä.
Silti kenties hienointa koko illassa oli Mendelssohnin finaali, tuo mainio kontrapunktin juhla, jossa säveltäjä rakentaa Ein feste Burg ist unser Gott -teemasta huikean fuugan, joka kasvaa vaikuttavasti riemukkaaseen majesteettiinsa. Gewandhaus-orkesteri ja Gardiner ilmensivät osan soivan rikkauden hämmästyttävällä soinnin ja läpikuultavuuden balanssilla, jonka vertaista ei usein kuule. Tämä oli silkkaa nautinnollista iloa.
Konsertin päätöksenä kuultiin vielä Johannis Brahmsin seesteinen Geisliches Lied, Op. 30 (1856). Gardiner oli sovittanut alkuperäisen urkusäestyksen jousille, joiden kimmeltävä sointi oli omiaan peilaamaan Monteverdi-kuoron kuulasta sointia.
Tämän henkevän päätöksen jälkeen alkoivat kymmenminuuttiset suosionosoitukset, joiden aikana kiitollinen Gewandhausin yleisö nousi seisaalleen palkiten laulajien, orkesterin ja Gardinerin hienon illan sen ansaitsemin kiitoksin. Näin oivallisesti rakennettuja konsertteja kuuntelisi mielellään useamminkin.
— Jari Kallio
Gewandhaus-orkesteri
Sir John Eliot Gardiner, kapellimestari
Monteverdi-kuoro
Gewandhaus-kuoro
Gregor Meyer, kuoron valmennus
Otto Nicolai: Kirchliche Fest-Ouvertüre über den Choral ”Ein feste Burg ist unser Gott”, op. 31
Felix Mendelssohn Bartholdy: 43. psalmi ”Richte mich, Gott”, MWV B 46
Felix Mendelssohn Bartholdy: 2. psalmi ”Warum toben die Heiden”, MWV B 41
Felix Mendelssohn Bartholdy: 22. psalmi ”Mein Gott, warum hast du mich verlassen”, MWV B 51
Felix Mendelssohn Bartholdy: Koraali ”Verleih uns Frieden”, MWV A 11
Richard Wagner: Alkusoitto oopperasta Parsifal
Felix Mendelssohn Bartholdy: Sinfonia d-molli, MWV N 15 (”Reformaatiosinfonia”)
Johannes Brahms: Geistliches Lied, op. 30 (sovitus kuorolle ja orkesterille: Sir John Eliot Gardiner)
Gewandhaus, Leipzig
La 10.6.2017, klo 20