Freiburgin barokkiorkesteri aloitti Corellin huikealla Concerto grosso op. 6 nro 3:llä Musiikkitalossa. Kuva © Jari Kallio.
Helsingin juhlaviikkojen tämän vuoden orkesterivieraaksi oli kiinnitetty yksi aikamme hienoimmista periodiyhtyeistä, Freiburgin barokkiorkesteri yhdessä taiteellisen johtajansa, konserttimestari Gottfried von der Goltzin kanssa. Tuomisinaan orkesterilla oli kiehtova italialainen ohjelmisto.
Illan kuluessa saatiin kuulla kaksi mainiota Concerto grossoa Arcangelo Corellin vuonna 1714 julkaistusta oivallisesta kahdentoista konserton kokoelmasta.
Tällä opusnumeron kuusi saaneella kokoelmalla oli merkittävä vaikutus koko konserttomuodon kehitykselle, erityisesti sen vuoden 1739 Lontoon-julkaisun myötä. Händel käytti Corellin konserttoja lähtökohtanaan omalle kahdentoista concerto grosson kokoelmalleen Twelve Grand Concertos, HWV 319-330.
Corellin ja Händelin concerto grossosta voidaan johtaa myös kehityskulkuja kohti sinfonian syntyyn saakka myöhemmin 1700-luvulla.
Tarkkaan ei tiedetä, milloin Corelli sävelsi nämä concerto grossonsa. Myös niiden esityskokoonpano on jouduttu päättelemään kirjanpidossa säilyneiden muusikoiden palkkioluetteloiden kautta.
Corellin orkesteri muodostuu jousistosta ja continuosta, joita täydentävät oboet, fagotti, trumpetit ja harppu. Näistä jälkimmäiset olivat käytössä D-duurikonsertossa, joka kuultiin Musiikkitalon konsertin ensimmäisen puoliskon päätteeksi.
Ilta käynnistyi kuitenkin Corellin c-mollikonsertolla, jonka concertinoryhmään kuuluvat kaksi viulua, kaksi oboeta ja fagotti. Tässä lumoavassa konsertossa Freiburgin barokkiorkesterin muusikot hurmasivat kuulijansa heti avaustahdeista lähtien.
Concertinon ilahduttavat solistit, konserttimestari von der Goltz, viulisti Petra Müllejans, oboistit Katharina Arfken ja Maike Buhrow sekä fagotisti Eyal Streett tarttuivat Corellin tekstuuriin kerrassan valloittavalla musikaalisuudella ja intensiteetillä orkesterin tarjotessa solisteilleen täydelliset puitteet.
Vain 26-vuotiaana tuberkuloosiin kuollut Giovanni Battista Pergolesi oli mitä kiehtovin säveltäjä, joka jätti jälkeensä suhteellisen laajan tuotannon, josta tosin osa on paljastunut epäautettiseksi. Autenttisina pidettyjen teosten joukosta löytyy kirkkomusiikkia, oopperoita, sonaatteja sekä konserttoja.
Salve Regina on yksi katolisen kirkkomusiikin keskeisiä tekstejä, joka on sävelitetty lukemattomia kertoja. Pergolesiltakin tunnetaan useampi versio tästä avunhuudosta neitsyt Marialle.
Tiistaina musiikkitalossa kuultiin Pergolesin viimeisenä elinvuotenaan säveltämä Salve Regina (1736) sopraanolle, jousille ja continuolle. Vaikuttavan solistiosuuden lauloi upeasti Sunhae Im, orkesterin hienosti säestämänä. Pergolesin musiikin vivahteikkuus pääsi tässä esityksessä hienosti oikeuksiinsa.
Illan ensimmäinen puolikas päättyi Corellin D-duuriokonserttoon, jonka riemukasta juhlavuutta korostavat trumpetein vahvistettu orkestraatio sekä concertinon harppu. Orkesteri puki tämän vapautuneesti iloitsevan musiikin hehkuviin väreihin kohottaen Musiikkitalon tunnelman hienosti korkeuksiinsa.
Väliajan jälkeen odotti illan todellinen herkkupala, Pergolesin koominen ooppera La serva padrona (1736). Tämä kahdelle laulajalle, jousille ja continuolle sävelletty, kahdensta noin parinkymmenen minuutin kohtauksesta muodostuva pieni ooppera on todellinen helmi.
Sunhae Im, Furio Zanasi, Tristan Braun ja Freiburgin barokkiorkesteri Pergolesin mainion La serva padronan parissa Musiikkitalossa. Kuva © Jari Kallio.
Italialaisen barokin perinteen mukaisesti koomista oopperaa, tai intermezzo per musicaa esitettiin vakavan oopperan, opera serian, väliaikamusiikkina. Siksi nämä teokset olivat usein lyhyitä, juoneltaan melko yksinkertaisia sekä pienille kokoonpanoille sävellettyjä.
La serva padrona (Piika emäntänä) kertoo koomisin kääntein, kuinka piika Serpinon onnistuu huijata yhdessä toisen palvelijan, Vesponen, kanssa talon isäntä, Umberto, aviomiehekseen. Vesponella ei ole libretossa olenkaan vuorosanoja, joten laulurooleja on vain kaksi, sopraano ja baritoni.
Vaikka La serva padronan huumori kumpuaa pitkälti aikansa luokkayhteiskunnan roolien kiepsauttamisesta päälaelleen, on sen asetelmissa myös paljon ajankohtaista. Siinä naispalveljian onnistuu oveluudellaan voittaa valta-asemassa oleva mies. Valta-asema johtaa älylliseen laiskuuteen, alisteinen asema tiedostavampaan nokkeluuteen.
Pergolesin ooppera käynnistyy mukaansatempaavalla alkusoitolla, joka johtaa ensimmäiseen kohtaukseen, jossa rakentuu La serva padronan alkuasetelma. Piika Serpino pyörittää Umberto-isäntäänsä mennen tullen Vesponen avustuksella. Isännän hermot ovat riekaleina palvelijansa suhteen. Hän julistaa olevansa iloinen ainoastaan siitä, ettei Serpino ole hänen vaimonsa vaan pelkästään palvelija.
Kuten arvata saattaa, Umberto kiinnostuu kuitenkin palvelijastaan aivan eri tavalla kuullessaan tämän olevan menossa naimisiin. Koko avioliittosuunnitelma on tietenkin keksitty, mutta se herättää isännän ymmärtämään todelliset tunteensa piikaasa kohtaan. Erinäisten sattumusten kautta Umberto pyytää lopulta Serpinoa vaimokseen, ja ooppera päättyy rakastavaisten duettoon.
Tämän pienen tarinan sisään Pergolesi punoo joukon mitä inspiroituneimpia musiikkinumeroita, joilla on välittömän vangitseva voima kuulijaansa. Freiburgin barokkiorkesteri soitti kauttaaltaan innostavan ilmeikkäästi eläytyen Pergolesin komedian käänteisiin täydellisesti.
Sunhae Im ja Furio Zanasi olivat vokaalisesti ja näyttämöllisesti kertakaikkisen erinomaisia rooleissaan. Konserttiesityksen pienimuotoisesta näyttämöohjauksesta vastasi Tristan Braun, joka esiintyi myös Vesponen roolissa.
Lavasteiden virkaa hoiti yksi nojatuoli, sekä Musiikkitalon lavaa pehmentävä keltasävyinen valaistus, joka oli omiaan häivyttämään ison salin tuntua tässä intiimissä musiikissa. Libretto käännöksineen oli onneksi painettu käsiohjelmaan, joskin pienehkö printti hämärässä valaistuksessa oli kohdakkoin hieman haasteellinen seurattava. Tekstityslaitteesta olisi ollut tässä kohtaa apua.
Liki täyteen myydyn Musiikkitalon yleisölle ilta oli kerrassaan riemukas. Suomalaiseen tapaan päätösaplodit olivat innokkaat, mutta loppuivat totutusti kovin lyhyeen. Kukaties, jos olisimme malttaneet jatkaa kauemmin, olisimme voineet saada kuultavaksemme vielä ylimääräisen. Niitä olisi mieluusti nauttinut useammankin.
— Jari Kallio
Freiburgin barokkiorkesteri
Gottfried von der Goltz, konserttimestari ja musiikinjohto
Sunhae Im, sopraano (Serpino)
Furio Zanasi, baritoni (Umberto)
Tristan Braun, ohjaus
Arcangelo Corelli: Concerto grosso c-molli, op. 6, nro 3 (1714)
Giovanni Battista Pergolesi: Salve Regina (1736)
Arcangelo Corelli: Concerto grosso D-duuri, op. 6, nro 1 (1714)
Giovanni Battista Pergolesi: La serva padrona (1736)
Helsingin juhlaviikot, Musiikkitalo
Ti 21.8.2018, klo 19