Gustavo Dudamel ja LA Phil Lontoon Barbicanissa. Kuva: Mark Allan / Barbican
Los Angelesin filharmonikkojen ja Gustavo Dudamelin hieno kolmipäiväinen Barbican-residenssi sai mieliinpainuvan päätöksensä keskiviikkoillan konsertissa, jonka ohjelmassa oli kaksi mitä vaikuttavinta teosta.
Andrew Norman on aikamme säveltäjistä omintakeisimpia. Hänen tuotannossaan näennäisesti yhteensopimattomat ainekset sulautuvat saumattomiksi kokonaisuuksiksi, joiden maailmoissa on jotakin kerrassaan ainutlaatuista.
Nyt ensimmäistä kertaa Euroopassa kuultu, LA Philin tilauksena valmistunut lumoava 35-minuuttinen orkesteriteos Sustain sai kantaesityksensä Walt Disney Concert Hallissa viime syksynä Dudamelin johdolla. Vastakohtien tuonpuoleiseen ykseyteen kurkottava Sustain on paradoksaalisesti sekä kiihdyttävä että meditatiivinen, staattinen ja dramaattinen sekä yhtäältä liki aineeton, mutta toisaalta äärimmäisen fyysinen.
Puhtaasti musiikillisella tasolla tarkasteltuna Sustainin laaja muotokaari rakentuu kymmenestä samaan materiaaliin perustuvasta syklistä. Ensimmäinen sykli kattaa 399 tahtia, joiden lomassa musiikin häikäisevä, viisitoistaminuuttinen tapahtumaketju purkautuu verkkaisesti soivaan tilaan. Toinen sykli tiivistää tapahtumasarjan 248 tahdin puitteisiin. Kolmas sykli puolestaan on enää 83 tahdin mittainen. Prosessi kiihtyy kiihtymistään, kunnes viimeiset syklit ovat lopulta puristuneet kahteen tahtiin.
Syklit käynnistyvät kahden, lavan kumpaankin reunaan sijoitetun pianon arpeggiokuviolla, jota värittävät harput ja metallikellot. Ensimmäisen syklin aloittaa jousten divisi-kulkujen ketju, jonka lomassa musiikki matkaa tilassa ja ajassa pultilta toiselle. Puhallinten pitkien äänten harmoniakulut värittävät sävelkudosta upeasti.
Tekstuurin tihentyessä lyömäsoitinpulssit luovat musiikkiin kiehtovia liikeilluusioita. Lopulta koko orkesteri tempautuu näihin pulsseihin ja niiden väliseen huojuntaan. Seuraa huipentuma, jonka jälkimainingeissa musiikki palaa vähitellen alkutekijöihinsä ja katoaa hiljaisuuteen.
Toisessa syklissä samoista perusaineksista rakentuu kiehtovan erilainen narratiivi. Jokaisella sykillä on omanlaisensa, alati kiihtyvä draamallinen kaari. Kullakin kierrolla musiikista kohoaa oma huumaava pienoismaailmansa, jonka horisontit kurkottavat kohti tuntematonta.
Viimeisiin sykleihin tultaessa musiikilliset prosessit ovat muuttuneet ohikiitäviksi eleiksi, joiden nopeus uhmaa tiedonkäsittelymme rajoja. Musiikki astuu lopulta konventionaalisen notaation tuolle puolen lopun aleatorisessa taitteessa, jossa kapellimestari antaa enää sisääntuloja eri soitinryhmille.
Kun nämä mullistukset lopulta tyyntyvät, musiikki pelkistyy ohuiksi säikeiksi, jotka yksitellen katoavat tyhjyyteen. Viimeisen arpeggiosignaalin kaikua seuraa jousten air bow, äänetön päätössointu, jonka mimiikka tekee valtaisan vaikutuksen.
Dudamel ja orkesteri ottivat Sustainin täydellisesti haltuunsa Barbicanissa ja tarjosivat loppuunmyydylle salille huikean Euroopan ensiesityksen. LA Philin muusikot uppoutuivat musiikkiin ihailtavan omistautuneesti. Orkesterin käsissä Sustainin tekstuurit, harmoniat ja pulssit piirtyivät ilmoille tarkasti ja henkevästi. Dudamel piti kokonaismuodon ajallisen ja tilallisen dramaturgian tarkoin hallussa kautta laajan muotokaaren. Edes raikuvimmat aplodit tai vuolaimmat kiitokset eivät täysin tee oikeutta tälle ainutlaatuiselle kokemukselle, jonka voimaannuttava vaikutus kantaa aikojen taakse.
Anton Bruckner sävelsi neljännen sinfoniansa alun perin vuoden 1874 tammikuun ja marraskuun välillä. Sinfonia koki kuitenkin perusteellisia muodonmuutoksia ennen vuoden 1881 kantaesitystään. Vuonna 1878 Bruckner korvasi alkuperäisen kolmannen osan uudella metsästysscherzolla ja vuonna 1880 hän sävelsi sinfonialle uuden finaalin.
Vaikka Bruckner jatkoi teoksen muokkaamista vielä moneen otteeseen kantaesityksen jälkeen, 1878/80-versio on vakiintunut useimmin esitetyksi. Sitä voineekin pitää kokonaisuutena tasapainoisimpana. Tässä muodossaan sinfonia kuultiin myös Barbicanissa.
Monituisista Brucknerin sinfonioihin liitetyistä alaotsikoista neljännen romanttinen on ainoa, joka on peräisin säveltäjältä itseltään. Bruckner tiedetään laatineen sinfonialleen myös ylimalkaisen kirjallisen ohjelman. Tätä ei kuitenkaan liene tarpeen ottaa kovin tiukaksi tulkinnalliseksi ohjenuoraksi, sillä Bruckner laati ohjelman mitä ilmeisimmin jälkikäteen kantaesityksen yleisöä ajatellen.
Vuoden 1881 ensiesitys oli menestys, joka merkitsi Brucknerin ”kypsän kauden” alkua sinfonikkona. Niin yleisön, orkesterimuusikoiden kuin kapellimestarienkin rakastama sinfonia on mieliä nostattava teos, joka sopi myös erinomaisesti Normanin Sustainin pariksi.
Ensimmäisen osan avaa aavistelevan jousitremolon ylle kohoava käyrätorven singnaali. Tämä aihe saa kaikua puupuhaltimilta, joiden siivittämänä musiikki kasvaa ensimmäiseen huipennukseensa, jota hallitsee voimallinen vaskiaihe. Brucknerille tyypilliseen tapaan musiikillinen materiaali perustuu kolmeen teemaryhmään, joista kasvaa huikea soivien kuvien majesteetillinen ja lyyrinen kavalkadi.
Orkesteri ja Dudamel verhosivat musiikin upeaan soivaan asuun, jossa ilmaisuenergia ja kudoksen läpikuultavuus yhdistyivät esimerkillisesti.
Andante, quasi allegretto -osaa hallitsevat pitkät, tummat varjot. Musiikki on vilkkaissa yöllisissä kuvaelmissaan lähes elokuvan kaltaista, mikä istui oivallisesti losangelesilaismuusikoiden ilmaisuun. Yhdessä Dudamelin kanssa orkesteri vaikuttavaa työtä hitaan osan parissa.
Vilkkaan kuvasarjan maalaa mieliin myös kolmannen osan metsästyskohtaus. Käyrätorvien ja trumpettien vuoropuhelu käynnistää tämän avaran scherzon, jonka liike-energia kasvaa alati kiihkeämmäksi osan edetessä. Lyhyt trio suo hetken henkäyksen ennen scherzon kertausta. Oli suuri ilo saada kuulla tämä osa LA Philin soittamana. Dudamelin tempovalinnat olivat kerrassaan osuvia ja siivittivät orkesterin vakuuttavaan lopputulokseen.
LA Phil ja Dudamel Brucknerin neljännen sinfonian parissa Barbicanissa. Kuva: Mark Allan / Barbican
Vaikka Bruckner kamppaili finaalin parissa viisitoista vuotta pääsemättä mielestään täysin tyydyttävään lopputulokseen, tekee musiikki kuitenkin konsertissa aina huumaavan vaikutuksen. Finaali ei ehkä ole rakenteellisesti Brucknerin kaikkein omaperäisimpiä, mutta kokemuksellisesti sillä on erityisen puhutteleva vaikutus kuulijaansa. Innostava ja omistautunut esitys tarjosikin mainion päätöksen Dudamelin ja Los Angelesin filharmonikoiden tämänvuotiselle Barbican-residenssille. Näiden hienojen muistojen kanssa kelpaa odottaa ensi vuoteen.
– Jari Kallio
Los Angelesin filharmonikot
Gustavo Dudamel, kapellimestari
Andrew Norman: Sustain (2018), Euroopan kantaesitys
Anton Bruckner: Symphony Nro. 4 Es-duuri, WAB 104 (1874/1878-80, editio Leopold Nowak)
Barbican Centre, Lontoo
Ke 20.11. 2019, 19.30