Länsi-Helsingin musiikkiopiston rehtori ja Suomen musiikkioppilaitosten liiton hallituksen jäsen Riitta Poutanen harmittelee, että soittoharrastus jatkuu nykyään harvoin aikuisiälle saakka. ”Muistan omasta lapsuudestani kuinka oli ihanaa, kun vanhempani ystävineen kokoontuivat lauantai-iltaisin soittelemaan yhdessä repertuaaria laidasta laitaan. Nukahdin usein olohuoneen sohvalle soittoa kuunnellen.”
Poutanen on nykyään rehtorina yrittänyt elvyttää aikuisten soittoharrastusta monin tavoin. Kun amatöörejä harvemmin kutsutaan muualle esiintymään, kotikonsertit ja kaikenlaiset järjestetyt yhteissoittoillat olisivat mitä luonnollisin ja mukavin tapa jatkaa harrastusta. Länsi-Helsingin musiikkiopisto on usein tempauksin auttanut perheitä järjestämään kotikonsertteja, mutta vaikka idea on otettu vastaan innostuneesti, ei kotikonserttiperinne ole juuri elpynyt.
Joitakin vuosia sitten Poutanen oli myös mukana järjestämässä aikuisille harrastajille tarkoitettua kamarimusiikkikurssia vastauksena monien esittämiin toiveisiin. Osallistujia ei kuitenkaan tullut tarpeeksi ja kurssi jouduttiin perumaan. ”Tuntuu, että sama kuvio toistuu kerta toisensa jälkeen. Ihmiset kehuvat ideaa hyväksi ja ilmoittavat olevansa kiinnostuneita, mutta eivät silti syystä tai toisesta ehdi osallistumaan.” Poutanen katsoo, että osasyynä musiikkiopiston entisten kasvattien passiivisuuteen voi olla myös opinahjo itse. ”On ehkä kysyttävä, mikä asennekasvatuksessa on mennyt pieleen, kun joudumme edes keskustelemaan tällaisista asioista. Pitäisi olla itsestään selvää, että musiikkiopiston aikana hankittujen kavereiden kanssa voisi jatkaa harrastustaan.”
Musiikkiopistolla on monenlaisia tehtäviä
Poutasen mukaan olisi aivan liian rankkaa sanoa, että musiikkiopisto on epäonnistunut tehtävässään, jos oppilaan soitto loppuu opistosta lähdettäessä. Musiikkiharrastuksella on monien kohdalla tärkeä rooli kasvuvaiheen aikana. Toisilla se kehittää myöhemmin elämässä tarvittavia avuja, kuten kurinalaisuutta ja kykyä pitkäjänteiseen työhön. Toisille se saattaa olla paljon kaivattu henkireikä koulun tai muiden vaativien harrastusten tuottamien paineiden tasapainottamiseksi. Musiikkiopisto antaa myös pitkään jatkuvaa säännöllistä kahdenkeskeistä aikaa aikuisen kanssa, mikä on erityisesti nykymaailmassa tärkeää.
Monipuolisesta kasvatuksellisesta ja terapeuttisestakin sivuvaikutuksesta riippumatta soiton opettamisen pitää pysyä toiminnan keskipisteessä. Poutanen kiteyttää musiikkiopiston päätavoitteen: ”saada ihminen lähelle musiikkia ja ymmärtämään sitä sillä tavalla, että hän musiikkiopiston päättyessä pystyy myöhemmin jatkamaan harrastustaan.”
Entiset musiikkiopistolaiset ovat haaste kansalais- ja työväenopistoille
Musiikkiopistojen tehtävä on ensisijaisesti opettaa musiikkia lapsille ja nuorille. Vaikka kouluiän ohittaneillekin tarjotaan monissa opistoissa koulutusta, resurssien vähyys rajoittaa toimintaa huomattavasti. Musiikkiopistojen aikuisoppilaisiin pätee myös usein samat vaatimukset ja velvollisuudet kuin nuoremmille, joten se ei aina sovellu sellaisille soittajille, jotka haluavat ottaa harrastuksensa hieman aiempaa rennommin.
Kansalais- ja työväenopistot koko Suomen kattavana järjestelmänä voisi olla vastaus myös osaavien aktiiviharrastajien tarpeisiin. Tällä hetkellä opetuksen taso on kuitenkin hyvin vaihtelevaa ja se on suunnattu pääasiassa vähemmän musiikkia harrastaneille. ”Jos työväen- ja kansalaisopistoissa satsattaisiin pidemmälle ehtineiden opetukseen ja kamarimusiikkiin, musiikkiopiston suorittaneetkin saattaisivat hakeutua niihin hanakammin”, Poutanen toteaa.
Orkesterit on hyvä keino harrastaa
Suomessa on ollut vahva harrastelijaorkesterieden perinne, mutta niiden nykytilanne askarruttaa Poutasta. ”Ei ole niinkään kysymys siitä, etteikö musiikkiopistosta valmistuneita nuoria huolittaisi orkesterihin. He eivät yksinkertaisesti hakeudu niihin. Olisi mielenkiintoista selvittää, mistä tämä johtuu. Eikö harrastelijaorkestereiden maine ole tarpeeksi hyvä, vai viekö alati tehostuvan opiskelijaelämän hektinen rytmi kenties liiaksi mennessään?”
On tyypillistä, että monille jää huono omatunto soiton lopettamisesta, vaikka siihen olisikin ollut aivan ymmärrettävät syyt. Sitten kun aikaa lopettamisesta on kulunut kymmenen vuotta, saatetaan ajatella omien taitojen rapistuneen siinä määrin, ettei esim. harrastelijaorkesteriin kehtaakaan mennä.
Toisin oli Länsi-Helsingin musiikkiopiston vieraana olleen ranskalaisorkesterin, Orchestre Cadet de O.J.A.L:n, kohdalla. Sen taustalla olevan orkesteriyhdistyksen idea on saada ihmiset aloittamaan orkesteriharrastus jo pienenä ja jatkamaan sitä vaikkapa läpi elämänsä siten, että eri ikä- ja elämänvaiheisiin on tarjolla sopiva orkesteri. Tällä tavoin voi jakaa soittoharrastuksensa pitkälti samojen ihmisten kanssa myöhemmälläkin iällä.
Positiivinen asenne on tärkeää musiikkiharrastuksessa
Suomalaisilla olisi oppimista myös ranskalaisen nuoriso-orkesterin asenteesta soittamiseen. Soiton kvaliteetti ei ehkä aivan yltänyt suomalaisorkestereiden tasolle, mutta ranskalaiset nauttivat esiintymisestä silminnähden. Kun sitten Länsi-Helsingin orkesteri ja vieraat yhdistettiin yli 60-henkiseksi yhtyeeksi, molemmat osapuolet ottivat toisistaan esimerkkiä. Ranskalaisten soittoon tuli täsmällisyyttä ja suomalaissoittajiin tarttui annos innostuneisuutta. Yhteisorkesterista tuli parempi kuin osiensa summa. ”Meidän kansallinen rasitteemme on painottaa liiaksi sitä, mitä muut ajattelevat soittamisestamme. Silloinkin kun olemme todella hyviä, meitä vaivaa usein epävarmuus”, Poutanen kiteyttää.
Oikea asenne auttaa saamaan soittoharrastuksesta kaiken irti. Parhaimmillaan soittaminen tarjoaa valtavasti hienoja kokemuksia läpi elämän – niin amatööreille kuin ammattilaisillekin.
Lue lisää musiikin harrastamisesta täältä.