Ville Raasakan (s. 1977) säveltämä, Inkariina Simolan (s. 1978) käsikirjoittama ja ohjaama pienoisooppera Tsehovilainen mafiaseikkailu: Kohtalokkaat oppitunnit sijoittuu aikamme venäläiseen mafiamaailmaan ja kasvaa Putinin nyky-Venäjän kriittiseksi allegoriaksi. Lajityypiltään virtuaalioopperaksi nimetyssä teoksessa on monia kokeellisen musiikkiteatterin piirteitä: näyttämökuvaa hallitsevat videotykillä takaseinälle heijastetut, villisti assosioivat valokuvat ja animaatiot, kun taas varsinainen muu lavastus on minimaalinen. Laulajilla on esityksen aikana mahdollisuus vaikuttaa kuvalliseen kerrontaan, kun taas musiikissa on jätetty tilaa osittaiselle improvisaatiolle. Lauluäänten käsittely sinänsä on musiikissa kuitenkin melko perinteistä, ja lauletusta tekstistä saa useimmiten lähes ongelmitta selvää. Videokuvat, musiikki ja kiehtova aihe loivat esitykseen vahvan intensiteetin, joka pysyi yllä alusta loppuun. Tosin 22-minuuttiseksi oopperaksi teoksessa ehti tapahtua ehkä turhankin paljon: draaman nopeat käänteet ja ratkaisut eivät aina ehtineet synnyttää aivan perusteltua vaikutelmaa, ja sekavuuden vaara oli ainakin ilman käsiohjelmaa uhkaamassa. Uudenlaiseen kuvamaailmaan panostettaessa myös henkilöohjaus oli jäänyt melkoisen taka-alalle: näyttämön kaksi laulajaa eivät tehneet lavalla oikeastaan juuri mitään ja jäivät hahmoina varsin etäisiksi.Ville Raasakan taidokas ja vahvailmeinen musiikki oli ilahduttavaa kuultavaa ja osoitti säveltäjän ottaneen työssään huikeita askeleita eteenpäin. Tyylillisesti Raasakka kulkee pitkälti ranskalaisen spektrimusiikin ja Pariisin Ircamin viitoittamalla tiellä: yläsävelsarjoihin perustuvat, tarkasti pohditut harmoniat soivat erittäin hyvin ja luovat kuulijalle voimakkaan hyvänolon tunteen. Hitaasti vaihtuvien sointujen vastapainoksi musiikin pinnalla kihisee runsaasti monimutkaisia, monikerroksisia ja tiukasti kontrolloituja rytmisiä tapahtumia. Kahden pianon ja kahden lyömäsoittajan yhtyettä säveltäjä käyttää kekseliäästi ja värikkäästi. Nopeatempoisen draaman käänteisiin musiikki reagoi vahvasti ja oivaltavasti.
Erittäin lupaava, äänellisesti jo pitkällä oleva baritoni Waltteri Torikka (s. 1984) esitti roolinsa nuorena mafioso Vorotovina vahvasti ja uskottavasti. Myös mezzosopraano Ann-Marie Heino (s. 1982) hallitsi musiikin hyvin ja oli mafioson nuoren opettajan ja vaimon Alicen osassa kotonaan. Äänen hiomisessa Heinolla on kuitenkin vielä edessään työtä. Molemmille solisteille voi odottaa tulevaisuudessa runsaasti lisää tehtäviä nykymusiikin parissa.
Nuori iranilaissyntyinen naiskapellimestari Nazanin Aghakhani piti musiikin varmaotteisesti ohjaksissaan sekä loi esitykseen vahvasti jännitettä ja suuntaa. Kaikki neljä soittajaa hoitivat tehtävänsä ammattitaitoisesti ja ilmeikkäästi.
Ennen ja jälkeen oopperaa kuultiin saksalaisen modernistiklassikko Bernd Alois Zimmermannin (1918–1970) musiikkia. Pianisti Ville Matvejeff viritteli alussa tunnelmia esittämällä vivahteikkaasti osia Zimmermannin varhaistuotantoon kuuluvasta, uusklassismin ja atonaalisen ekspressionismin rajalla liikkuvasta sarjasta Enchiridion (1949–52). Tilaisuuden lopuksi kuultiin Matvejeffin ja Emil Holmströmin suvereenina esityksenä neljä osaa kahden pianon sarjasta Monologe (1960/64), jossa sarjallinen tekstuuri käy pluralistisessa hengessä vuoropuhelua musiikinhistoriasta lainattujen katkelmien kanssa.
