Berliozin Faustin tuomio Musiikkitalossa perjantaina. Kuva: Jari Kallio
Kiertäessään konsertoimassa pitkin Eurooppaa vuonna 1845, Hector Berlioz työsti samalla tulevaa mestariteostaan, draamallista legendaa Faustin tuomio (La damnation de Faust), Op. 24. Berlioz pohjasi Faustinsa löyhästi Gerald de Nérvalin proosamuotoiseen ranskannokseen Johann Wolfgang von Goethen Faust I:stä (1808), jonka hän luki ahmien vuonna 1828. Lukukokemuksen innottamama Berlioz sävelsi ensimmäisen musiikillisen vastineensa teokselle, Kahdeksan Faust-kohtausta (Huit scènes de Faust, 1829).
Näiden kohtausten musiikki toimi lähtökohtana viitisentoista vuotta myöhemmin Berliozin säveltäessä Faustin tuomiota. Tämän nuoruudenteoksen ohella lopulliseen Faustiin päätyi monenkirjavia musiikillisia vaikutteita. Lopputuloksena syntyi uniikki mestariteos, joka uhmaa perinteisiä teoskategorioita.
Faustin tuomiolle ominaisia ovat nopeat, elokuvaa ennakoivat leikkaukset kohtauksesta toiseen. Juuri nämä siirtymät erottavat sen näyttämöllisen oopperan perinteestä. Vaikka partituurista löytyy monia varsin tarkkojakin näyttämöohjeita, Berliozin musiikki toiminee kuitenkin parhaiten nimenomaan konserttiesityksenä. Tämän oivalsi toki pian oopperan maailmassa jo tuolloin viihtynyt säveltäjä itsekin.
Faustin tuomio vaatii suuren orkesterin isoine vaskisektioineen ja laajoine lyömäsoittimistoineen. Niin ikään tarvitaan suuri kuoro ja epilogiin myös lapsikuoro. Solisteja on neljä, tenori (Faust), baritoni (Méphistophélès), mezzosopraano (Marguerite) ja basso (Brander). Neljään osaan jakautuva, reilut kaksi tuntia kestävä teos on vaativa kappale esittää, jos kohta erittäin palkitseva sellainen.
Viime elokuussa Helsingin juhlaviikoilla kuullun suurenmoisen Robert Schumannin Faust-kohtausten ( Szenen aus Goethes Faust, 1844-53) tavoin Hannu Linnun ja RSO:n Berlioz-näkemys sai kerrassaan vaikuttavan toteutuksen.
Berliozin Faust koostuu kahdestakymmenestä kohtauksesta, joiden lomassa tarinan hahmot matkaavat Unkarin aroilta leipzigilaistaverna Auerbachin kellarin kautta luonnon yksinäisyyteen ja lopulta helvetin syövereihin. Berliozin versiossa Faust ei tee sopimustaan paholaisen kanssa saadakseen oman tiedonjanonsa ja toiveensa toteutettua, vaan sillä lunastetaan ohimenneen ihastuksen, Margueriten sielu.
Säveltäjälleen ominaiseen tapaan Faustin tuomion orkestraatiossa kohtaavat niin vanhahtavat kuin aikoinaan uusinta uutta edustaneet instrumentit. Näiden yhdistelmästä kohoaa kerrassaan ainutlaatuinen sointivärien kaikkeus. Niin ikään Berliozin melodinen keksintä virtaa Faustissa vuolaimmillaan. Värikylläiseen orkesteriasuun ja hehkuvaan vokaali-ilmaisuun puettuna Faustin tuomio muodostaa vertaansa vailla olevan kokemuksen, niin lavalla kuin katsomonkin puolella.
Hannu Lintu, Florian Boesch ja RSO Faustin tuomion harjoituksissa keskiviikkona. Kuva: Jari Kallio
Kapellimestarin, orkesterin, kuorojen ja solistien kuluneen viikon tiivis harjoitusrupeama huipentui perjantai-illan komeaan konserttiin. Ensimmäistä kertaa teosta esittänyt RSO selvitti Berliozin partituurin haasteet ylikapellimestarinsa kanssa mennen tullen.
Illan kuluessa saatiin nauttia toinen toistaan hienommista orkesterinäyistä, jotka maalasivat kuulijalle niin Faustin yksinäisyyttä, hulppeita juominkeja, romanttisia seikkailuja sekä päätöksen helvetillisiä näkyjä ja häivähdyksiä taivaasta. Lintu piti tarkkaa huolta siirtymien sujuvuudesta, jotka toteutuivat RSO:n käsissä erinomaisesti taaten oivallisesti musiikillisen jatkuvuuden.
Oivalliset kuorot tarjosivat niin ikään parastaan, herättäen eloon niin maalaistanssien liike-energian, pääsiäishymnien hartauden kuin juoppokuoron erinomaisen karheudenkin. Huipentumina koettiin loppukohtauksen demonien joukon hyytävä karkelo ja jälkinäytöksen taivaalliset kuvajaiset.
Kuorojen työskentelyssä korostuivat kuulaus, artikulaation tarkkuus ja ilmaisun puhutteleva suoraviivaisuus. Lähestymistapa oli varsin toisenlainen verrattuna vaikkapa Sir John Eliot Gardinerin vuoden 2017 Proms-produktioon, jonka kuoroilmaisu oli varsin räiskyvää. Kuten nämä esitykset osoittavat, Berliozin musiikki taipuu sujuvasti kumpaankin suuntaan.
Mitä tulee illan solisteihin, Florian Boeschin Méphistophélès oli jälleen aivan omaa luokkaansa. Allekirjoittaneella oli ilo kuulla häntä tässä roolissa ensimmäisen kerran kesällä 2017 Berliinin Valtionoopperassa Sir Simon Rattlen johdolla. Kuten tuolloinkin, hänen tulkinnassaan oli jälleen niin herkullista sarkasmia kuin vavahduttavaa pahansuopuuttakin. Boeschin artikulaatio oli tuttuun tapaan erinomaista, kuten erehtymätön rytminen tarkkuskin. Tämä Méphistophélès tulee säilymään mielessä pitkään.
John Irvinin lyyrinen tenori oli omiaan kuvastamaan Faustin ihmisyyden hauraudesta kumpuavaa merkityksen ja täyttymyksen etsintää. Valtaisan esittäjistön pauhuissa hänen äänensä katosi kuitenkin paikoittain sointitulvaan.
Ensikertalaisena Margueritea laulanut mezzosopraano Tuija Knihtilä teki vakuuttava roolityön, josta huokui vahva vokaalinen läsnäolo. Basso Markus Suihkonen taasen oli oikein mainio Brander.
Kaikkiaan RSO:n Faustin tuomio, Hannu Linnun pitkäaikainen unelma, oli konserttidraaman juhlaa, jonka lomassa saatiin nauttia niin hienosta orkesterimusisoinnista kuin vahvasta vokaali-ilmaisustakin. Loppuunmyydyn Musiikkitalon perjantai-illasta kasvoi mieliinpainuva kokemus, joka kirvoitti yleisön innokkaisiin, pitkiin suosionosoituksiin
– Jari Kallio
Radion sinfoniaorkesteri
Hannu Lintu, kapellimestari
Hector Berlioz: Faustin tuomio (La damnation de Faust), Op. 24 (1845-46)
Musiikkitalon kuoro
Jani Sivén, kuoron valmennus
Ylioppilaskunnan Laulajat
Pasi Hyökki, kuoron valmennus
Suomen Kansallisoopperan lapsikuoro
Marge Mehilane, kuoron valmennus
John Irvin, tenori (Faust)
Florian Boesch, baritoni (Méphistophélès)
Tuija Knihtilä, mezzosopraano (Marguerite)
Markus Suihkonen, basso (Brander)
Musiikkitalo, Helsinki
Pe 17.01.2019, klo 19