Aleksandr Golovin: Koštšein valtakunta (1910). Luonnos Igor Stravinskyn Tulilintun-baletin lavasteeksi.
Aina löytyy Helsingissä uusia paikkoja esittää oopperoita. Nyt Fantasiaooppera ry ja Rimski-Korsakov 175 vuotta -työryhmä olivat keksineet Nukketeatteri Sampon osoitteessassa Erottajankatu 7. Täytyi oikein katsoa kartasta, ja löytyihän se. Hauskat ja koristeelliset tilat, väliajalla sai hyvää kahvia ja korvapuusteja.
Ville Saukkosen johdolla toteutettiin kaksi teosharvinaisuutta: pienoisoopperat Vera Sheloga ja Kaštšei kuolematon. Nikolai Rimski-Korsakovia kuulee erittäin harvoin Suomessa. Sanoin tästä kerran Valeri Gergijeville Mikkelissä — silloin kun he vielä tuottivat oopperoitakin Marinskin festivaaliin. Joka tapauksessa nämä kaksi teosta olivat hyvin erilaisia. Tilaisuuden ovimikkona ja tervetuliaistoivottajana toimi musiikkitieteen tohtori laitokseltani, John Nelson. Hänhän väitteli 2013 aiheesta The significance of Rimsky-Korsakov in the development of a Russian national identity (297 sivua plus liitteet, Studia Musicologica Universitatis Helsingiensis 25). Hänen kirjansa ajoittaa Vera Shelogan vuoteen 1898 eli Rimski-Korsakovin neljänteen vaiheeseen ja Kaštšein vuoteen 1901, eli hieman jälkeen Legendan Tsaari Saltanista. Vera Sheloga on psykologinen ’trilleri’, jollaista ei Rimski-Korsakovin olisi luullut osaavan kirjoittaa ollenkaan. Sielunelämän tarkka kuvaus ei ollut hänen vahvoja puoliaan. Sen huomaa jo omaelämäkerrasta: hän ei koskaa kerro mitään itsestään, ts. miltä tuntui, mitä oikein ajatteli. Shelogassa jännitys tihenee loppua kohti: Vera on saanut lapsen miehen ollessa sodassa ja toisen kanssa. Veran sisar rientää avuksi, hänenkin miehensä on sodassa. Sitten yhtäkkiä miehet palaavat vahvassa humalassa (ainakin Saukkosen ohjauksessa) ja Veran mies alkaa raivota: kuka on lapsen isä? Hädän hetkellä sisar parkaisee: minun! Sen jälkeen hänen sulhasensa ampuu sisaren. Tosin kuulema surmantyö ei kuulunut alkuperäiseen librettoon, mutta Saukkonen lisäsi sen. ’Täytyyhän siinä jonkun kuolla’, hän puolustautui väliajalla.
Kaštšei kuolematon on taas pidempi teos ja tyypillistä Rimskiä perustuen venäläiseen satu- ja myyttiperinteeseen. Kaštšei, ilkeä velho on vanginnut Tsaarin prinsessan. Hän asuu omassa valtakunnassaan ja on kuolematon siksi,että hänen sielunsa on hänen oman tyttärensä Kashejevnan kyynelissä. Tämä on viettelijätär, joka surmaa kaikki lumoamansa miehet. Mutta hän ei koskaan itke ja niin Kaštšei pysyy kuolemattomana. Kunnes valtakuntaan saapuu komea prinssa Ivan Korolevitsh pelastamaanTsaarin tytärtä. Hänkin lankeaa ensiksi Kashejevnan taikaan ja tämä on juuri iskemään tätä miekallaan, kun yhtäkkiä tuntee sääliä ja sitten yhä kasvavaa ihastusta. Hän ei voikaan tappaa Ivania, vaan tahtoo hänet itselleen. Mutta siihen ei Ivan suostu. Silloin Kashejevna alkaa vihdoin itkeä. Ivan ottaa hänen kyynelensä ja pudottaa maahan: Kaštšei kuolee ja samoin hänen tyttärensä; pahuuden valtakunta katoaa; samalla Prinssi ja Prinsessa saavat toisensa.
Mutta hyvänen aika; tämähän on aivan wagneriaanista! Kaštšei on kuin Klingsor ja kuolemattomuusteema tulee Parsifalin Kundrysta. Mutta vielä likempänä ollaan Valkyyriaa. Kaštšejevna on kuin Brünnhilde, joka kerää kaatuneet valtakuntaansa. Prinssi on kuin Siegmund, joka ei seuraa tätä ja Prinsessa makaa avuttomana kuin Sieglinde.
Rimski-Korsakov ei kuitenkaan ollut wagneriaani yhtä vähän kuin muutkaan Venäjän Viiden ryhmän säveltäjät. He kyllä omaksuivat Wagnerin tekniikat, mutta eivät tämän ajatusmaailmaa ja leitmotiv-tekniikkaa. Ainoastaan säveltäjä Serovin pariskunta oli wagneraaninen ja vieraili Bayreuthissa. Kaštšein musiikki on hetkittäin sangen lähellä Legendaa Tsaari Saltanista, jonka näin aikoinaan kolmasti Bloomingtonissa. Erityisesti lopun lyyrinen huipennus ja happy end on tehty saman mallin mukaan ja on vaikuttavaa.
Ville Saukkosen ansio on erityisesti se, että hän löytää paitsi oikeat äänet myös oikeat tyypit rooleihin. Tyyppikysymys on tärkeä: Siegfried Wagner keksi kerran oikean ’tyypin’ Walther von Stolzingin rooliin Mestarilaulajissa – Bayreuthin olutkapakasta. Kun tämä sanoi, ettei ollut ikinä laulanut eikä esiintynyt teatterissa, vastasi maestro: Ei se mitään, kyllä me opetetaan.
Mutta Saukkosen ohjauksessa ei varmaan tarvinnut paljoa opettaa, koska kaikki laulajat olivat jo sangen ansioituneita. Vera Shelogassa Tuuli-Elina Kilpelä, Marle Himberg, Vuokko Saariaho, Robert McLoud (lauantaina) ja Rene Ertomaa.
Kaštšeissa Kalle Virtanen, Karoliina Laurila McLoud, Emmi Kaijansinkko, Olli-Tapio Tikkanen, Antti Pakkanen … ja kuorona eli Kylmän maan kansana Rimski-Ensemble. Saukkonen ohjasi kuoroa hauskasti niin, että heidän eleeensä rytmittyivät epäsymmetrisesti. Musiikki pysyi koossa pelkän pianon voimin, kiitos Tuomas Juutilaisen. Ylättävää miten orkestraalisia tehoja hän sai aikaan. Erikoiskiitos maskeeraajalle Anne Rautiolle, nukketeatterissa laulajat ovat likellä katsomoa; hän hallitsi aidon venäläismytologisen tyylin. Tarvitsee vain katsoa venäläisten maalarien kuvitusta Kaštšei kuolemattomaan.
Ilta tai oikeammin iltapäivä Rimski-Korsakovin parissa jäi mieleen erityisenä tapahtumana Helsingin sangen vilkkaassa musiikkielämässä.
– Eero Tarasti