France Ellegaard v. 1934
Petri Sariola
HYMSin pianopiiri sai torstaiseen iltamaansa 14.3.2019 Topeliassa huippuasiantuntevan esitelmän France Ellegaardista (Pariisi 1913–Espoo 1999), tästä Suomeen sotien jälkeen muuttaneesta tanskalaisesta mestaripianistista; Petri Sariola kertoi taiteilijan monivaiheisesta elämästä ja soitti hänen äänitteitään. Paikalla oli myös hänet tunteneita henkilöitä, jotka kertoivat lopuksi omia muistojaan taiteilijattaresta.
Ellegaardista on nähty Suomen TV:ssä dokumentti v. 1993, jossa hän on jo iäkkäänä hoitokodissa, mutta soittaa kohmuraisilla sormillaan itsepintaisen vakuuttavasti Mendelssohnin Sanatonta laulua fis-molli, joka alkaa trillillä. Surullista nähtävää, mutta ei kuultavaa, sillä pelkästään nauhalta soitettuna siinäkin rakentui määrätietoinen muoto huipennuksineen. Bengt von Bonsdorff hankki taiteilijalle paremman pianon.
Ellegaardin äiti oli kotoisin Fyn saarelta samoinkuin isä Thorvald, joka oli huippu-urheilija polkupyöräilijänä, voittanut kuusi maailmanmestaruutta ja saanut Danneborgin ritarikunnan ristin. France Ellegaard tuli ilmeisesti isäänsä ja peri häneltä vahvan fyysisen rakenteen, mitä tarvittiin konserttipianistin uralla. Hän esiintyi jo 1. maailmansodan viihdytysjoukoissa sotilaille. France kiersi jo nuorena ympäri Euooppaa. Hän oli opiskellut Pariisissa ja edusti siis ranskalaista koulukuntaa. Tästä on näytteenä äänitys Rameaun sarjasta e-molli, hämmästyttävän vivahteikas barokin tulkinta presiöösiin tyyliin. Hän oli opiskellut opettajalla, joka oli yksi noista tuhannesta ja taas tuhannesta Chopinin oppilaanoppilaaksi ilmoittautuneesta. Joka tapauksessa Ellegaardin tulkinta Chopinin As-duuripoloneesista on mykistyttävä virtuoosisuudessaan ja oktaavien nopeudessa. Joskin Liszt oli Sariolan mukaan vihainen, jos sen oktaavit soitettiin liian nopeasti. Sen piti kuulostaa kuin etäiseltä tykistön jylinältä.
1934 Ellegaard vieraili ensi kerran Suomessa Edvard Fazerin ja Else Salmisen kutsumana. Mutta kun sota syttyi hän jäi loukkuun Tanskaan ja hänen nuottinsa olivat kaikki Pariisissa. Hän soitti Tanskassa mm. Nielseniä ja hänen tulkintansa tämän kuulusta Chaconnesta on hyvin hienostunut. Vuonna 1942 hän meni Berliiniin äänittämään. Tanskalaiset esiintyivät saksalaisten kulttuuritilaisuuksissa ja itse kuningaskin oli siihen kehottanut. Ellegaard siis soitti miehitysjoukoille. Mutta kun hän sitten sodan jälkeen 1946 yritti comebackia Tanskan radio-orkesterin kanssa muusikot kieltäytyivät soittamasta hänen kanssaan. He boikotoivat häntä. Sota-aikana hän muutoin oli ollut Ruotsissa kuten mm. Annie Fischer. Lokakuussa 1948 hän vieraili sieltä käsin Helsingissä ja tapasi taidemalari Birger Carlstedtin (1907–1975) sekä avioitui hänen kanssaa 1949. Edessä oli muutto Suomeen. Carlstedt asui Matinkylässä Porkkalan rajalla, jonne hän oli rakentanut itselleen funkkistalon. Rannalla sen edessä oli soncin piirtämä kesähuvila. Carlsted oli abstrakti taiteilija, mutta Francen mukaan täysin epämusikaalinen. Kuitenkin hän maalasi taulun aiheesta Uponnut katedraali kuultuaan sen Francen soittamana. Sariola on tosin laskenut, että Ellegaard soittaa sen minuutin liian nopeasti verrattuna itse Debussyhyn, joka oli opettanut sen myös Marcel Ciampille. Ellegaard soitti mm. Brahmsin B-duurikonserttoa ja olisi halunnut lähteä Amerikkaan, mutta hänen miehensä ei halunnut.
Ellegaard toimi sitten Sibelius-Akatemiassa opettajana, mutta oppilaiden todistuksen mukaan hän ei juuri opettanut. Hän vain näytti malliksi. France esiintyi lukemattomia kertoja eri orkesterien solistina ja piti suuren määrän sooloiltoja. Itse olen kuullut hänen unohtumattoman tulkintansa Brahmsin Händel-muunnelmista ja sen monumentaalisesta fuuga-huipennuksesta. Lisäksi hän harjoitteli pianokonserttoja yhdessä opettajani Kaisa Arjavan kanssa, mitä harjoituksia pääsin pikkupoikana seuraaman Arjavien kotiin Laivurinkadulla. Hän kantaesitti mm. Bengt von Törnen pianokonserton – Törnen, tuon legendaarisen Sibelius-tutkijan ja ystävän, joka julkaisi Adornoa ärsyttäneen Sibelius close up -kirjan 1936. Kaisa Arjavan tytär, pianotaitelija Ritva Arjava, kertoi vaikutelmanaan, että Francea ympäröi harvinainen iloisuus ja elämänmyönteisyys. Mutta hän eli vain lavaa varten ja kun hän ilmaantui yleisön eteen osasi hän heti ottaa sen. Hän nauhoitti vielä vanhoilla päivillään Yleisradiolle, joka ei kaikkia tulkintoja hyväksynyt, vaikka ne olivat tietenkin erittäin vaikuttavia ja historiallisen autenttisia tulkinnoiltaan. Mm. Lisztin sovitus Wagnerin Isolden lemmenkuolosta kuulostaa hänen soittamanaan huomattavasti paremmalta kuin mitä tuo sovitus muuten onkaan.
Lopulta hän asui eristyneenä jättimäisten tanskandogiensa kanssa talossaan, jossa harva uskalsi vierailla juuri koirien takia. Joka tapauksessa hän oli yksi suurimpia maassamme vaikuttaneita pianisteja. Onneksi hänen tulkinnoistaan on valmisteilla Pianon ystävät ry:n toimesta oma CD-levynsä.
– Eero Tarasti