Säveltäjä Kaija Saariaho. Kuva: Jari Kallio
Sunnuntai-iltana Tampere-talon Kylässä Kaija Saariaho -festivaali sai hienon huipennuksen vaikuttavassa päätöskonsertissa, jossa kuultiin La Passion de Simonen (2006/2013) ensemble-version Suomen ensiesitys.
Alun perin soolosopraanolle, kuorolle ja suurelle orkesterille sävelletyn La Passion de Simonen uudessa versiossa solistin osuus on ennallaan, mutta kuoro-osuudet on sovitettu neljälle vokalistille, ja orkesterina toimii yhdeksäntoista soittajan kamariyhtye. Lisäksi puheosuudet, jotka alkuperäisessä versiossa kuultiin ääninauhalta, ovat nyt osa elävää esitystä, näyttelijän lausumina.
Ensimmäinen versio kantaesitettiin Wienissä vuonna 2006, osana Peter Sellarsin New Crowned Hope -festivaalia. Alkusysäys La Passion de Simonen ensemble-versisolle tuli kapellimestari Clément Mao-Takacsilta ja ohjaaja Aleksi Barrièrelta, pariisilaisen La Chambre aux échos -musiikkiteatteriryhmän taiteellisilta johtajilta. Ajatus oli itänyt kaksikon mielessä Wienin-kantaeityksestä lähtien.
Kehiteltyään konseptia pidemmälle, Mao-Takaks ja Barrière lähestyivät ajatuksineen Saariahoa, joka kiinnostui ideasta suuresti. Säveltäjän mukaan ensemble-version työstäminen osoittautui lopulta yllättävän kivuttomaksi prosessiksi.
”Siinä vaiheessa kantaesityksestä oli kulunut jo sen verran aikaa, että mua ei säälittänyt ottaa pois materiaalia, vaan koin ennemminkin kaivavani esiin partituurin tärkeimmät asiat. Ensemble-versio on alkuperäiseen verrattuna jotenkin lämpimämpi. En ihan vielä ymmärrä, miten se on oikeastaan mahdollista, kun kyseessä on kuitenkin sama musiikki, mutta sen lämpö ja kontakti yleisöön on kuitenkin aivan erilainen”, Saariaho pohti taannoisessa Amfionin haastattelussa.
Muodollisesti La Passion de Simone jakautuu, ristin tien esikuvan mukaisesti viiteentoista osaan tai asemaan, liittyen täten osaksi keskiajan kristillisyydestä juontuvaan musiikilliseen passioperinteeseen, jonka tunnetuimpia ilmentymiä ovat luonnollisesti Bachin passiot.
Bachin teoksia voidaan tarkastella pitkän musiikillisen kehityslinjan päättävinä huipentumina. Sittemmin passitotraditio vähitellen hiipui, mutta 1900-luvun jälkipuolella se alkoi kokea uutta tulemistaan Pendereckin Luukaspassion (1966) ja Pärtin Passion (1982) myötä.
Uusi vuosituhat toi mukanaan kokonaisen passioiden menestyksekkään sarjan, alkaen Oswaldo Golijovin La Pasión según San Marcosista (2000) ja jatkuen Saariahon La Passion de Simonessa, David Langin The Little Match Girl Passionissa (2007), James MacMillanin Johannespassiossa (2007) ja Luukapassiossa (2015) sekä John Adamsin The Gospel According to the Other Maryssa (2012).
Toisin kuin suurin osa edellä mainittuja teoksia, La Passion de Simone ei pohjaudu perinteiseen evankeliumien passiokertomukseen, vaan se käsittelee filosofi Simone Weilin (1909-1943) elämää, ajatuksia ja uhrikuolemaa.
Passioperinteen mukaisesti Amin Maaloufin libreton keskushenkilönä on kertoja, jonka osuus on kirjoitettu soolosopraanolle. Kertojan kautta teos peilaa Simone Weilin elämää ja ajatuksia, pyrkien ymmärtämään sitä elämänvalintojen ketjua, joka lopulta johti tämän kuolemaan kolmenkymmenenneljän vuoden iässä.
Saariahon seitsemänkymmentäviisiminuuttinen partituuri kasvaa orgaanisesti avaussivuiltaan laajaksi musiikilliseksi matkaksi, jonka ilmiasu vaihtelee liki staattisista meditaatioista voimallisiin purkauksiin, joiden emotionaalinen puhuttelevuus ja suoraviivaisuus on ennenkuulumatonta Saariahon tuotannossa.
Kaija Saariaho ja Avanti! La Passion de Simonen harjoituksissa Tampere-talossa. Kuva: Jari Kallio
La Passion de Simonen avaavasta musiikillisesta materiaalista kohoaa moni-ilmeinen tekstuurien ja musiikillisten muotojen sarja, joka muodostaa alati muuttuvan kokonaisuuden, peilaten Simone Weilin matkaa kohti uhrikuolemaa ja metafyysistä ylösnousemusta.
Kertojan laaja soolo-osuus, jonka sopraano Sayuri Araida lauloi kertakaikkisen vaikuttavasti, on puettu mitä kauneimpaan ja ilmaisuvoimaisimpaan musiikilliseen asuun, joka karttaa visusti oopperalaulun maneereja.
”Mä en halunnut siihen rooliin mitään briljeeraamista. Sillä on sanoma, eikä siinä ruveta sitten korkeita nuotteja venyttelemään”, Saariaho kuvasi lähestymistapaansa.
Passioperinteen hengessä kuoron tehtävänä on rakentavaa kommentaaria soolo-osuuden lomaan. Tämän lisäksi lauluääniä käytetään läpi La Passison de Simonen instrumentaalisesti laajentamaan orkesterikudoksen sointivärien kirjoa.
La Chambre aux échos -ryhmän neljä vokalistia, Sandra Darcel, Marianne Seleskovitch, Johan Viau ja Romain Dayez lauloivat moninaiset osuutensa häikäisevän puhtaasti ja värikylläisesti. Näyttämöllisesti vokaalikvartetti oli myös mitä vakuuttavin, tuoden produktioon koskettavaa intiimiyttä.
Simone Weilin näyttämöllinen läsnäolo toteutui oivallisesti näyttelijä Isabelle Seleskovitchin osuudessa, tuoden kokonaisuuteen oman kiehtovan tasonsa. Seleskovitchin hienovaraisen tulkinnan huipentuma koettiin kahdeksannen aseman alun lyhyessä duossa Sayuri Araidan kanssa. Tässä kertojan ja Simone Weilin lyhyessä kohtaamisessa sama tekstikatkelma kuullaan sekä laulettuna että puhuttuna, ohikiitävänä kosketuspintana, jonka näyttämöllisenä vastakohtana nähdään Seleskovitchin ja Araidan lyhyt halaus.
La Passion de Simone Tampere-talossa sunnuntaina. Kuva: Jari Kallio
Aleksi Barrièren voimallinen näyttämöllepano kohosi vakuuttavasti musiikista ja libretosta, johtaen mitä luontevimman henkilöohjauksen kautta mitä palkitsevimpaan elämykseen. Kolmekymmentä- ja neljäkymmentälukujen arkistomateriaalia ja oman aikamme kuvastoa yhdistävä video-osuus täydensi näyttämöllepanon yhteiskunnallisen kommentaarin ulottuvuutta erinomaisen ajankohtaisesti.
Étienne Exbrayat’n hienon valosuunnittelun täydentämänä La Passion de Simone sai Tampere-talossa upean näyttämötoteutuksen, jonka saumaton yhteys musiikkiin teki syvän vaikutuksen.
Avanti! toteutti Saariahon partituurin rikkumattoman idiomaattisesti. Clément Mao-Takacsin johdolla musiikki heräsi eloon kaikessa moninaisuudessaan ja yksityiskohtien tulvivassa kirkkaudessaan. Tekstuurien läpikuultavuus ja värikylläisyys oli mitä nautittavinta samalla, kun balanssi laulajien ja orkesterin välillä toteutui kerrassaan ihanteellisesti.
Kenties mieleenpainuvimpia musiikillisia hetkiä olivat oboen ja celestan vuorollaan muodostamat duetot sopraanosolistin kanssa. Samoin viidennen aseman tehdasmusiikki kiehtovine rytmeineen, joissa orkesterin ja laulajien osuudet lomittuvat mitä omaperäisimmin, kiinnittyi muistiin välittömän tehokkaasti.
Kaija Saariaho ja La Passion de Simonen esiintyjät Tampere-talon lavalla. Kuva: Jari Kallio
La Passion de Simonen kaikin puolin suurenmoinen produktio sai Tampere-talon yleisöltä syvästi vaikuttuneen ja innostuneen vastaanoton, osoittaen, jälleen kerran, aikamme musiikkiteatterin ilmaisuvoiman.
– Jari Kallio
Kaija Saariaho: La Passion de Simone (2006/2013)
Avanti!
La Chambre aux échos
Clément Mao-Takacs, kapellimestari
Sayuri Araida, sopraano
Isabelle Seleskovitch, näyttelijä
Sandra Darcel, sopraano
Marianne Seleskovitch, mezzosopraano
Johan Viau, tenori
Romain Dauez, bassobaritoni
Aleksi Barrière, ohjaus
Étienne Exbrayat, valaistus
Pauline Squelbut, lavastus
Tampere-talo, Tampere
Sunnuntai 10. maaliskuuta 2019, klo 19