Eero Tarasti ja Janne Mertanen (oik.)
Torstaina 21.2. HYMSin pianopiirissä saatiin nauttia harvinaisen autenttisesta tapahtumasta, kun Helsingin yliopiston Topelian salissa Janne Mertanen soitti valikoiman Chopinin nokturnoja. Paikalla oli noin neljäkymmentä kuulijaa täyttäen pienen salin juuri sopivasti. Sen pehmeäsointinen Steinway sopi tilaisuuteen ja musiikkiin oivallisesti. Kuulijoiden joukossa oli Sibelius-Akatemian pianoprofessoreita, tunnettuja teatterimaailman ihmisiä kuten Liisi Tandefelt ja Christina Indrenius-Zalewski, pianisteja, tutkijoita, opiskelijoita, Chopin-seuran jäseniä. Juuri tämän tyyppiselle ja kokoiselle yleisölle Chopin kirjoitti lopultakin koko tuotantonsa ja parhaiten viihtyi myös soittajana. George Sand kirjoitti hänestä: « Il etait l’homme du monde par excellence; non pas du monde trop officiel et trop nombreux, mais du monde intime, des salons de vingt personnes,… c’est alors seulement qu’il donnait tout son génie et tout son talent. » (Hän oli maailmanmies kiireestä kantapäähän, mutta ei liian virallisen tai lukuisan maailman, vaan intiimin, kahdenkymmenen henkilön salongin…. Vain sellaiselle hän antoi koko neroutensa ja koko lahjakkuutensa.) (L’Histoire de ma vie. Quatrième partie: Du mysticisme à l’indépendence, oeuvres autobiographiques, 1972, s. 441).
Mertanen on juuri levyttänyt kokoelman Chopinin nokturnoja ja tästä tilaisuudesta hän lähti miltei suoraan Sveitsiin soittamaan saman ohjelman lähelle Zürichiä. Hän on todella löytänyt autenttisen Chopin-tyylin käyttäen pieniä nyansseja, karttaen kaikkea teatraalisuutta, liioittelua, mutta hahmottaen melodisen linjan maksimaalisen ilmeikkäästi. Suuri Chopin-tutkija, juuri edesmennyt Mieczysław Tomaszewski (ks. muistoartikkelini hänestä Amfionissa) kirjoitti Chopinin melodiasta: ”Melodiikka on ylipäätään ottaen Chopinin musiikin tärkein parametri ja häntä on pidettävä maailman nerokkaimpana melodikkona (Chopin und seine Zeit, 1999, s. 92). Chopin sanoi aina oppilailleen: ”Laulakaa kun soitatte”.
Erityisen olennaista on etenkin nokturnoissa melodian ornamentointi, se alkaa heti jo ensiesiintymällä: oikean käden koristeltu melodia liittyy vasemman käden figuratiiviseen bassolinjaan. Tämän tyylin alkuperästä italialaisessa bel cantossa on tehty paljon tutkimuksia alkaen kauden lauluoppaista, joita Chopin tutki. Lisäksi viimeisimmässä Varsovan Chopin-kongressissa Ludwig Bielawski osoitti, miten Chopin melodiikan kromatiikka oli peräisin Puolan juutalaisesta kansanmusiikista. Joka tapauksessa Chopinin musiikki ei ole vain puolalaista vaan yleiseurooppalaista. Tomaszewski lainaa Heinrich Heinea, joka lausui: ”Puola antoi hänen ritarillisen mielen ja historiallisen tuskansa, Ranska antoi hänelle kepeän viehätyksen ja sulokkuuden, ja Saksa antoi hänelle romanttisen syvämietteisyyden (op. cit. 82). Chopinin elämäkerrallista kehitystä voi seurata niiden lukuisten muotokuvien kautta joita hänestä on tehty. Parhaimpia ovat tietenkin Delacroix’n öljyvärimaalas ja George Sandin Nohantissa laatima piirustus.
Taas kirjallisista muotokuvista tyypillisimpiä on Lisztin teos kollegastaan, joskin hänen oma tyylinsä on nykyajan lukijalle sangen figuratiivista ja oikeastaan mahdotonta kääntää ranskasta. Liszt sanoo mm. nokturnoista:
Niistä löytyvät kaikki intohimon vaiheet: koketterian viehkeät houkutukset, taipumusten tunteettomat kosketukset; oikukkaat koristeet jotka köynnöstävät fantasoita, kuihtuneiden ilojen kuolettavat masennukset, jotka syntyvät kuolevina, niissä on surun kukkia kuin mustia ruusuja jotka tekevät surulliseksi terälehtiensä tuoksulla, jonka pienikin tuulenhenkäys saa putoamaan niiden haurailta pinnoilta, kipinöitä, jotka valaisevat valheellisia turhuuksia, muistuttaen tiettyjä kuolleita puita,jotka hohtavat pimeydessä, mielihyvää vailla menneisyyttä ja vailla tulevaisuutta, iloja sattumanvaraisista kohtaamisista, illuusioita, selittämättömiä makuja, kuin puolikypsien hedelmien, jotka miellyttävät vaikka kirskuvat hampaissa… tunteiden luonnoksia, joiden asteikko on lopuon ja jotka johtavat todelliseen runouteen, synnynnäiseen kohoamiseen, kauneuteen, arvoihin ja niiden eleganssiin, jotka kokevat niitä (Chopin. Paris, 1963: Nouvelle Office d’Editions, s. 55).
Olen itse kirjoittanut useita analyyttisia esseitä Chopinista ja niistä suomeksi ovat ilmestyneet ainakin Poloneesifantasian narratologia (Musiikin soivat muodot -antologiassa), jota pianotaiteiija Teppo Koivisto sanoi lukeneensa tai g-molliballadin analyysi, johon Erik T. Tawaststjerna oli perehtynyt. Mutta ilon aiheeni on myös, että puolalaiset ne mainitsevat omissa Chopin-julkaisuissaan.
Nokturno-tyylihän elää Chopinilla myös hänen myöhäiskautenaan ns. synkreettisissä teoksissa ja miksei myös konsertoissa. Mertanen on levyttänyt myös Chopinin konsertot kotikaupunkinsa Joensuun kaupunginorkesterin kanssa Hannu Koivulan johdolla.
– Eero Tarasti