Lontoon sinfoniaorkesteri ja kapellimestari Ludwig Wicki Tähtien sodan parissa Royal Albert Hallissa. Kuva: Jari Kallio
Viimeksi kuluneen muutaman vuosikymmenen aikana elokuvamusiikki on juurtunut ilahduttavasti osaksi konserttikulttuuriamme. Parhaimmillaan konserttiesitykset ovat silloin, kun kuultavaksi saadaan kokonaisia elokuvasävellyksiä, usein itse elokuvan säestyksellä.
Perinteisemmät konserttiasetelmat, jossa elokuvamusiikista esitetään katkelmia, tunnusmelodioita tai konserttisovituksia ovat nekin toki nautittavia, mutta ehdottomasti syvimmän kosketuksen musiikkiin saa kuitenkin nimenomaan kokonaisesitysten kautta.
Kuluneena viikonloppuna olikin aivan erityinen riemu saada kuulla John Williamsin Tähtien sodan (Star Wars: A New Hope, 1977/1997) musiikki kokonaisuudessaan konserttiesityksenä elokuvan säestyksellä Royal Albert Hallissa Lontoon sinfoniaorkesterin esittämänä kapellimestari Ludwig Wickin johdolla.
Viikonlopun kuluessa konserttinäytöksiä järjestettiin Royal Albert Hallissa kaikkiaan viisi, jotka kaikki oli myyty loppuun, melko lailla viimeistä paikkaa myöden.
Nämä konserttinäytökset muistuttavat myös Hollywood-elokuvan musiikillisista juurista germaanisessa oopperaperinteessä, Wagnerin ja Straussin teoksista ammentavassa johtoaiheisiin pohjautuvassa sävellystekniikassa. Tämä Hollywood-tyylin perusta rakentui 1930-luvulla, Max Steinerin, Franz Waxmanin ja ennen kaikkea Erich Wolfgang Korngoldin sävellyksissä, joiden lähtökohtana oli nimenomaan oopperan konventioissa.
Korngoldille elokuvat olivat ”oopperaa ilman laulua”, joita saattoi musiikillisesti lähestyä nimenomaisesti johtoaiheiden kehittelyn avulla. Näin syntyi tulokulma, joka hallitsi Hollywoodia aina 1950-luvun lopulle saakka.
Kuusikymmentäluvun mittaan studiot alkoivat kuitenkin kiinnostua yhä enemmän musiikin markkinoinnista elokuvan oheistuotteena. Elokuvamusiikista haluttiin helpommin myyvää, mikä sai studiot suosimaan populaarimusiikin virtauksia perinteisen Hollywoodin tradition kustannuksella.
Korngoldilaisen elokuvamusiikin renessanssi alkoi kuitenkin jo 1970-luvulla. Hollywoodin kulta-ajan musiikkia oli ryhdytty julkaisemaan uusina levytyksinä, kiitos tuottaja George Korngoldin ja kapellimestari Charles Gerhardtin pioneerityön. Näiden levytysten saavuttama laaja suosio edesauttoi osaltaan tradition uutta tulemista.
Seitsemänkymmentäluvun puolivälissä John Williamsilla oli jo vankka asema Hollywoodissa. Ennen lopullista läpimurtoaan Tähtien sodan säveltäjänä Williams oli jo tehnyt kaksi elokuvaa Steven Spielbergin kanssa sekä työskennellyt Alfred Hitchcockille tämän viimeisessä elokuvassa Family Plot (Perintö, 1976).
George Lucasiin Williams tutustui Spielbergin välityksellä. Lucas etsi tuolloin Tähtien sodalle säveltäjää, joka pystyisi linkittämään scifi-ympäristöön sijoitetun elokuvan 30- ja 40-lukujen seikkailuklassikoihin musiikin avulla. Alun perin Lucas oli ajatellut tuttujen konserttikappaleiden sovittamista elokuvaan, mutta Williams sai ohjaajan vakuuttumaan alkuperäismusiikista toimivampana ratkaisuna.
Näin sai alkunsa luova prosessi, joka on elokuvamusiikin kontekstissa yltänyt aivan omanlaisiinsa mittasuhteisiin. Yksittäisestä elokuvasta on kasvanut kolmen trilogian mittainen saaga, jonka yhdeksännen, ja viimeisen, osan parissa Williams työskentelee parhaillaan.
Tähtien sodan musiikillisesta universumista on tullut osa aikamme soivaa kielioppia, jonka tunnetumpia johtoaiheita voi hyräillä kuka tahansa, tietämättä edes välttämättä niiden alkuperää tai säveltäjää. Williams onkin saavuttanut Sir Peter Maxwell Daviesia mukaillen säveltäjän suurimman kunnian, anonymiteetin, jossa musiikista tulee osa kansanperinnettä.
Ensimmäinen Tähtien sota -elokuva merkitsi myös Williamsin ja Lontoon sinfoniaorkesterin pitkän yhteistyön alkua. Hollywood käytti 70-luvulla paljon Lontoon studioita ja muusikoita, koska ammattitaitoista jälkeä syntyi siellä halvemmalla kuin Kalifornian studioilla.
Lontoon sinfoniaorkesterin ja John Williamsin toi yhteen LSO:n silloinen ylikapellimestari André Previn, tuttava, jonka kautta orkesteri tuli osaksi Tähtien sodan universumia. Seuraavan kahdenkymmenenkahdeksan vuoden aikana LSO ja Williams nauhoittivat yhdessä musiikkia yhteentoista elokuvaan sekä julkaisivat lisäksi kolme studioalbumia.
Niinpä mahdollisuus kuulla ensimmäinen Tähtien sota konsertissa Lontoon sinfoniaorkesterin soittamana olikin mitä houkuttelevin tilaisuus. Iloa lisäsi sveitsiläisen huippuammattilaisen, Ludwig Wickin, elokuvamusiikkiin erikoistuneen 21st Century Symphony Orchestran perustajan sekä Luzernin ja Bernin yliopistojen orkesterinjohdon professorin saapuminen konserttien kapellimestariksi.
Ahkerasti elokuvamusiikin studioäänityksiä tekevälle LSO:lle nämä konsertit puolestaan tarjosivat tilaisuuden palata tunnetuimman elokuvaprojektinsa pariin mitä omistautuneimman yleisön edessä. Vaikka LSO on itseoikeutettu Tähtien sota -orkesteri, tämän verrattoman soittajiston työmoraaliin kuuluen mitään ei otettu itsestäänselvyytenä tai rutiinina, vaan muusikot olivat mukana kaikella taidollaan ja omistautumisellaan.
On hyvä muistaa, että juuri tässä orkesterissa työskentelee koko joukko muusikoita, joiden keskeisenä innoittajana uralleen on toiminut juuri WIlliamsin ja LSO:n 70- ja 80-lukujen yhteistyö.
LSO:n konserttimestari Carmine Lauri ja kapellimestari Ludwig Wicki kättelemässä ennen konsertin alkua. Kuva: Jari Kallio
Konsertin avasi Alfred Newmanin ikoninen 20th Century Fox Fanfare (1933/1953), joka niin ikään koki renessanssin Tähtien sodassa, jonka alkuun Lucas nimenomaisesti halusi studion kulta-ajan fanfaarin, jota yhtiö tuolloin käytti enää harvakseltaan. Sittemmin Newmanin fanfaarista tuli jälleen erottamaton osa yhtiön tuotantoja.
Williamsin musiikki käynnistyy tunnetusti laajalla alkusoitolla, joka säestää elokuvan avaavaa, tapahtumia taustoittavaa tekstivirtaa. Tämän jälkeen seuraa diminuendo ja jousten, celastan ja pikkolon värittämä lyhyt suvanto, jonka päättää tam-tamin ja vaskien sforzato Tatooine-planeetan täyttäessä valkokankaan.
Näkyviin ilmestyy ensin pienempi alus, sitten Galaktisen imperiumin risteiliä, jonka valtavat mittasuhteet peilautuvat musiikin itsepintaisena toistuvaan marcato-motiiviin. Tätä seuraavassa taistelukohtauksessa Williams esittelee monet keskeiset temaattiset aiheensa. Musiikissa kuullaan alkuituina Kapinallisten fanfaari, Prinsessa Leian teema sekä Imperiumin fanfaari.
Imperiumin valtavan risteilijän jahtaamaan aluksen kyydissä on kapinallisten varastamia huippusalaisia tiedostoja, joita imperiumin sotajoukko havittelee takaisin käsiinsä. Nämä tiedostot päätyvät kuitenkin prinsessa Leian ansiosta kapinallisten aluksesta pakokapselilla Tatooine-planeetan aavikkoiselle pinnalle kahden droidin, C-3PO:n ja R2-D2:n kanssa.
Aavikkoplaneetalla droidit päätyvät kuitenkin paikallisten romunkerääjien, Jawojen matkaan ja tulevat myydyiksi Skywalkerien viljelijäperheelle. Droidien seikkailua Jawojen parissa Williams siivittää kiehtovalla yömusiikilla, jota hallitsevissa ostinatokuluissa voi kuulla etäisempiä ja läheisempiä kaikuja Stravinskyn Kevätuhrin toisen kuvaelman johdannosta.
Skywalkerien kasvattipojan, Luken ilmaantuessa näyttämölle ensimmäistä kertaa, Williams säestää hänen saapumistaan hienovireisesti alkusoitosta tutulla päteemalla, josta tulee Luken johtoaihe.
Aikuistuva Luke kaipaa pois kotitilaltaan etsimään oman elämäänsä merkityksellisyyttä. Tätä kaipuuta ilmentää yksi Williamsin hienoimmista ja tärkeimmistä johtoaiheista, Voiman teema, joka kuullaan ensimmäisen kerran Luken katsoessa Tatooinen kaksoisauringonlaskua.
Monien vaiheiden kautta Luke ja droidit päätyvät aavikolle, jossa he kohtaavat vaarallisia hiekkaihmisiä, bandiitteja, joiden aggressiivista luonnetta Williams peilaa lyömäsoitinten hallitsemalla musiikilla. Hiekkaihmisiltä kolmikon pelastaa Obi-Wan Kenobi, iäkäs jediritari, jonka haltuun R2-D2 -dridin on ollut määrä toimittaa varastetut tiedostot.
Imperiumin etsintäpartioiden surmattua Luken kasvattivanhemmat, tämä päättää lähteä Obi-Wanin ja droidien matkaan, palauttamaan kaapattuja tiedostoja kapinallisille. Ensimmäisenä etappina on Mos Eisleyn avaruussatama, jonka hämärämaineisesta kapakasta seurue etsii itselleen alusta ja pilottia.
Kapakkakohtausta varten Williams sävelsi kaksi jazzpastissia kunnianosoituksena swingin aikakaudelle. Konserttiestyksessä nämä kuultiin elokuvan alkuperäiseltä ääniraidalta live-esityksen sijaan. Tähän ratkaisuun lienevät vaikuttaneet käytännön syyt, sillä alkuperäinen nauhoite on vaiheikkaan jälkituotannon tulosta, jossa osa taajuuskaistasta on suodatettu pois, jotta kokoonpanon saundi saataisiin kuulostamaan omaleimaisilta. Tätä on ymmärrettävästi vaikea jäljitellä konserttitilanteessa.
Löydettyään itselleen aluksen ja pilotit, Han Solon ja Chewbaccan, seurue pakenee imperiumin joukot kintereillään Mos Eisleystä Williamsin kekseliään taistelumusiikin saattelemana, jossa Voiman teemaa käytetään hienosti seurueen johtoaiheena.
Ennen pakoa nähdään elokuvan alkuperäisversiosta aikanaan poistettu, mutta vuoden 1997 efektipäivityksen yhteydessä palautettu kohtaus, jossa Han Solo tapaa gangsteripomo Jabba the Huttin. Tämän kohtauksen musiikkina käytettiin katkelmaa trilogian kolmanteen osaan Jedin paluuhun (The Return of the Jedi, 1983) sävelletystä Jabban teemasta, jossa kuullaan herkullinen tuubasoolo.
Paettuaan Mos Eisleystä seurue päätyy lopulta Millennium Falcon -aluksineen imperiumin peloiteaseen, Kuolemantähden syövereihin. Kuolemantähteä on juuri käytetty ensimmäisen kerran vangitun prinsessa Leian kotiplaneetan Alderaanin tuhoamiseen, yrityksenä painostaa tätä paljastamaan kapinallisten tukikohdan sijainti.
Konserttiesityksen ensimmäisen näytöksen päättää Kapinalliste fanfaarista rakentuva musiikillinen huipennus, joka säestää MIllennium Falconin pakotettua laskeutumista massiiviselle Kuolemantähdelle.
Samainen musiikkinumero kuullaan jälkimmäisen näytöksen johdantona. Kuolemantähti on tapahtumien keskipiste, jolle elokuvan kaikki keskushenkilöt ovat nyt päätyneet. Prinsessa Leia odottaa kuolemantuomionsa täytäntöönpanoa sellissä, samalla kun Millennium Falconin salakuljetusluukkuihin kätkeytynyt seurue pääsee livahtamaan imperiumin sotilaiden ohi.
Alkaa toiminnantäytteinen jakso, jossa seurue pyrkii pelastamaan prinsessan sekä pakenemaan Kuolemantähdeltä. Williams rakentaa musiikillisia jännitteitä oivallisesti käyttäen Voiman, Luken ja Leian teemoja sekä Kapinallisten fanfaaria lomittain Kuolemantähden kolkkoutta ilmentävien patarummun kumahdusten halkoman musiikin sekä imperiumin sotilaiden signaalinomaiseen sordinoitujen trumpettien hallitseman teeman kanssa.
Pakomatka huipentuu Obi-Wan Kenobin ja hänen päävastustajansa, langenneen jedin Darth Vaderin kaksintaisteluun. Taistelussa, jonka verkkaisehko luonne on yksi harvoja elokuvan iän paljastavia kohtauksia, Obi-Wan uhraa henkensä voittaakseen muulle seurueelle aikaa pelastautua Kuolemantähdeltä prinsessa Leia mukanaan. Williams ilmentää uhrausta Leian teeman voimaillisella ilmentymällä Obi-Wanin kuoleman jälkeen.
Päästyään Kuolemantähdeltä seurue ottaa yhteen imperiumin hävittäjien kanssa Kapinnallisten fanfaarin nerokkaan scherzo-muunnelman säestyksellä. Voitto ja pako kapinallisten tukikohtaan jäävät kuitenkin tilapäiseksi helpotukseksi, imperiumin asennettua seurantalaitteiston Millennium Falconiin.
Edessä on vääjäämätön lopputaistelu, jossa kapinalliset hyödyntävät varastetun datan analyysissa paljastunutta Kuolemantähden heikkoa kohtaa, pienen reaktoriin johtavan lämmönpoistokuilun torpedointia.
Avarauustaistelu, joka on nykyisin niin muodikkaaseen yliräiskintään verrattuna ilahduttavan hillitty ja kerrassaan erinomaisesti rakennettu, tarjoaa Williamsille mitä mainioimman tilaisuuden huipentaa jännitys Kapinallisten fanfaarin fugato-kulkuihin imperiumin teemojen toimiessa kontrasubjekteina.
Epätoivon syvetessä Luken onnistuu lopulta Han Solon ja Chewbaccan avustuksella viime hetkellä kääntää taistelu voitokseen osumalla kohteeseensa musiikillisten jännitteiden puristuessa äärimmilleen Luken teeman variaatioissa, joita ympäröi patarumpujen kohtalokas ostinato.
Kuolemantähti räjähtää miljooniksi kimmeltäviksi valopisteiksi celestan säestyksellä. Ainoastaan Darth Vader selviää aluksellaan pakoon sankareiden palatessa tukikohtaan. Lopun The Throne Room –mitalienjakoseremoniassa Voiman teema ja Luken teema kasvavat huumaaviksi marssiaiheiksi vaskifanfaareineen johtaen lopputeksteihin, joiden aikana kuullaan elokuvan pääteemat yhteen hienosti kokoava päätösmusiikki.
Kapellimestari Ludwig Wicki ja Lontoon sinfoniaorkesteri. Kuva: Jari Kallio
Lontoon sinfoniaorkesteri ja Wicki tekivät kautta illan mitä vaikuttavinta työtä, peilaten Williamsin huikean musiikin käänteitä mitä ihaltavimmalla tarkkuudella ja soinnin rikkaudella. Synkronointi elokuvaan oli aina täysin saumatonta samalla, kun Wicki antoi musiikille tilaa kasvaa ja hengittää luonnollisesti.
Tunnelma Royal Albert Hallissa oli riemastuttavan intensiivinen Williamsin musiikille omistautuneen yleisön eläessä muusikoiden kanssa jokaisessa hetkessä mitä vahvimmin mukana. Suosionosoitukset olivat ansaitusti pitkät ja raikuvat. Koko sali ponnahti seisaalleen välittömästi viimeisten sointujen jälkeen palkiten orkesterin ja kapellimestarin koko sydämestään. Tällaisia iltoja saa harvoin kokea.
– Jari Kallio
Lontoon sinfoniaorkesteri
Ludwig Wicki, kapellimestari
John Williams: Tähtien sota (Star Wars: A New Hope, 1977/1997)
Royal Albert Hall, Lontoo
La 17.11., klo 19.30