Joensuun kaupunginorkesteri ja Atso Almila Carelia-salissa torstaina
Joensuun kaupunginorkesteri juhlisti 65-vuotiasta kunniakapellimestariaan Atso Almilaa tämän viikon konserteissaan Joensuussa ja Varkaudessa. Almilan johtamien konserttien ohjelma oli oivallinen yhdistelmä suomalaista musiikkia kolmelta vuosisadalta.
Ohjelman ensimmäisen puolikas sisälsi kaksi verratonta klassikkoa, Fredrik Paciuksen alkusoiton oopperasta Kaarle–kuninkaan metsästys (1852) sekä Jean Sibeliuksen Viulukonserton (1903-04/1905), solistinaan Essi Höglund. Illan jälkipuoliskolla taasen soi Almilan Sinfonia nro. 4 ”Dances” (2011).
Juhlakonsertteja varten Joensuun kaupunginorkesteri oli vahvistettu nelikymmenhenkiseksi Tampereen musiikkiakatemian yhdeksän opiskelijan voimin.
Paciuksen Kaarle–kuninkaan metsästys -alkusoitto on mitä riemastuttavin orkesterikappale, josta on onneksi vihdoin saatavilla kunnollinen esitysmateriaali. Almilan ja joensuulaisten mukaansatempaavaa esitystä kuunnellessaan intoutui toivomaan, josko tätä alkusoittoa saisi jatkossa kuulla useamminkin.
Paciuksen oopperalla on tietenkin olennainen historiallinen merkityksensä suomalaisen oopperaperinteen airuena. Teosta ei silti tule pelkistää vain sen ajalliseen ja paikalliseen relevanssiin, vaan kyseessä on myös puhtaasti musiikillisesti riemukas teos.
On tietenkin totta, että Kaarle–kuninkaan metsästys kierrättää melko lailla tuttuja juonielementtejä metsästysaiheineen ja vallankaappausjuonitteluineen. Samoin on totta, että Paciuksen alkusoitossa voi kuulla kirkkaampia ja etäisempiä kaikuja Weberistä, Mendelssohnista ja Rossinista, mutta musiikin kokonaisuus on kuitenkin enemmän kuin osiensa summa, ja vieläpä erityisen onnistunut sellainen.
Alkusoitto käynnistyy, luonnollisesti, neljän käyrätorven hienolla metsästysaiheella, joka saattaa musiikin virran liikkeelle. Tuloksena on sointikuohujen sarja, jossa moninaiset oivat, oopperan keskeisiä juonenkäänteitä peilaavat aiheet liittyvät virtaan luoden kontrasteja, jotka pitävät kuulijan mielenkiinnon tiiviisti otteessaan aina oopperan päätöskuoroa mukailevaan huipennukseen saakka.
Orkesteri ja Almila tekivät hienoa työtä alkusoiton parissa. Musiikin mukaansatempaavan ketterä liike-energia, sulavuus ja oiva balansointi olivat kunniaksi yksityiskohdille pitäen samalla kiinni musiikin arkkitehtuurista. Orkesterin kokoonpano istui tähän musiikkiin mitä mainioimmin.
Suomalaisen musiikkiperinteen moni-ilmeisessä universumissa Sibeliuksen Viulukonsertto muodostaa koko lailla oman ulottuvuutensa. Teos on, ansaitustikin, valtavan suosittu meillä ja muualla. Se on otettu avosylin vastaan sielläkin, missä Sibeliuksen sinfoniat on koettu kummajaisina.
Kuten rakastettujen teosten kohdalla yleensä, Viulukonsertonkin kohdalla esittäjien tavanomaisten haasteiden rinnalle nousee tulkinnallinen kysymys, kuinka tarttua muusikoille ja yleisölle mitä tutuimpaan teokseen raikkaasti mutta kuitenkin partituurille uskollisesti, ilman itsetarkoituksellista kikkailua.
Yhdessä illan verrattoman solistin, Essi Höglundin kanssa orkesteri ja Almila kutsuivatkin kuulijansa innostavaan seikkailuun, jonka lomassa korva saattoi poimia Höglundin upeasta soolo-osuudesta sekä orkesterisatsista monia näkökulmia, jotka piirtyivät ilmoille samanaikaisesti sekä yllättävinä että johdonmukaisina.
Essi Höglund ja Atso Almila Sibeluksen viulukonserton jälkitunnelmissa
Erityisen kiitoksen ansaitsee myös solistin, kapellimestarin ja orkesterin sulava yhteistyö. Sooloviulun ja orkesterisäestyksen hienoa lomittumista oli ilahduttavaa seurata kautta teoksen.
Väliajan jälkeen kuultu Almilan neljäs sinfonia on mitä inspiroivin orkesteriteos, jonka juuret ovat yhteistyössä Jorma Uotisen kanssa, johon viittaa sinfonian lisänimi, Dances. Teos on esitettävissä sekä balettina että konserttiteoksena.
Ensimmäinen osa, Solitude, avautuu huilun ja pararumpujen laajalla vuoropuhelulla, johon muu orkesteri liittyy vähitellen, viipyillen. Huipennuksen jälkeen musiikki palaa alun dialogiin. Tässä musiikissa huilisti Chiara Sabia ja patarumpali Hannu Porkka tekivät vaikuttavaa yhteistyötä.
Nopeampi Movement-osa on tanssillisten aihelmien kinesteettinen kavalkadi, joka tarjoaa orkesterille kiinnostavan haastavaa soitettavaa, kuulijan suureksi iloksi. Almilan johdolla orkesteri pelasi tyylikkäästi yhteen, vangiten kuulijan huomion perinpohjaisesti.
Kolmas osa, Court Dance, puolestaan tarjoaa hykerryttävän vision, jossa ei ole niinkään sijaa perinteiselle hovitanssien sulavan idealisoidulle fiktiolle. Sen sijaan Almilan tanssisalissa tömistelevät ja törmäilevät mitä hupaisimman arkirealistiset hovien keinahtelijat, joiden kaarrokset eivät ole niinkään höyhenenkevyitä ja jotka tämän tästä tallovat toistensa helmoille ja varpaille. Haydnin tavoin Almila osuu nappiin musiikin lajeista kenties vaikeimmassa, huumorissa.
Päätösosa, Farewell, tarjoaa kontrastin pohdiskelevuudessaan. Musiikki on emotionaalisesti latautunutta, karttaen kuitenkin itseriittoisia suuria ulkoisia eleitä, edeten vaikuttavan vaivihkaisesti päätössointuunsa. Lopetuksessa onkin oma sibeliaaninen viehättävyytensä. Kun kaikki sanomisen väärti on sanottu, voidaan päättää pisteeseen.
Kunniakapellimestari ja orkesteri
Sinfonian vastaanotto Joensuussa oli varsin innostunut. Pitkien aplodien päätteeksi salista poistuessaan saattoi kuulla katkelmia useammastakin sinfonian virittämästä keskustelusta. Näin rakentuu hyvä konsertti-ilta.
– Jari Kallio
Joensuun kaupunginorkesteri
Atso Almila, kapellimestari
Essi Höglund, viulu
Fredrik Pacius: Kaarle-kuninkaan metsästys -alkusoitto (1852)
Jean Sibelius: Viulukonsertto d-molli (1903-1904/1905)
Atso Almila: Sinfonia nro 4 ”Dances” (2011)
Carelia-sali, Joensuu
To 15.11.2018, klo 19