Musiikkikritiikki on vanha ja perinteikäs ilmiö, johon useimmilla taiteilijoilla on ristiriitainen suhde. Mitä Antti Siirala, maailmalla menestyvä pianisti ajattelee musiikkikritiikistä?
– Musiikkikritiikki on kulttuurisidonnaista. Kritiikin luonteeseen vaikuttavat niin taidemusiikin asema kuin kirjoittamisen kulttuuri kussakin maassa.
Kulttuuritoimitukset ympäri maailmaa kirjoittavat taidemusiikista monin eri tavoin. Englantilainen musiikkikritiikki panostaa Siiralan mukaan usein nokkeliin sanankäänteisiin sisällön kustannuksella. Siirala kokee, että taiteilijat eivät ole saarivaltakunnassa kovin kovassa huudossa muutenkaan.
– Ikiaikaisessa luokkayhteiskunnassa elää kuva taiteilijasta narrina, jonka on keksittävä koko ajan uusia temppuja miellyttääkseen isäntäänsä.
Saksassa kriitikot puolestaan viljelevät korulauseita ja pohdiskelevat musiikin merkitystä, mikä johtaa Siiralan mielestä usein tarpeettomaan raskassoutuisuuteen ja dogmaattisuuteen.
– Kritiikin asema on yleismaailmallisesti heikentynyt siitä, mitä se on joskus ollut. Kritiikillä ei ole enää valtaa määritellä kuka menestyy. Siitä on kehkeytynyt silloin tällöin keskustelua herättävä paikallinen ilmiö.
Siirala näkee kuitenkin elintärkeänä asiana, että musiikkikritiikki elää isojen lehtien sivuilla. Ilman viikottaisia arvosteluja klassisen taidemusiikin asema kulttuurissa olisi kenties vielä heikompi kuin se tänä päivänä on.
– Ei väliä, mitä puhutaan – pääasia että puhutaan, vitsailee Siirala.
Musiikkikritiikki palvelee ensisijaisesti yleisöä ja kuluttajaa – ei niinkään taiteilijaa. Usein kahden päivän viiveellä ilmestyvät arvostelut toimivat kuulijalle parhaimmillaan apuvälineenä konserttikokemuksensa käsittelyssä. Oman kokemuksen peilautuminen asiantuntijan näkemyksen kanssa saattaa herättää valistavaa keskustelua. Kritiikin merkitys taiteilijalle on sen sijaan ristiriitainen.
– Kyllä tyrmäävä arvostelu konsertista, jossa on laittanut itsensä likoon täysillä ja kokenut vieläpä onnistuneensa, satuttaa. Jos kritiikki on vastaavasti kiittävää, vaikka omasta mielestä ei ole onnistunut, on oltava tyytyväinen.
Taiteilijan on vaikea määritellä onnistunut ja epäonnistunut konsertti. Siirala ei usko, että taitelija voisi täysin käsittää miten yleisö kokee konsertin. Esiintyjän huonot tuntemukset eivät välttämättä välity kuulijalle asti. Toisaalta kriitikkokin kuulee subjektiivisesti. Tyrmäysarvostelusta huolimatta joku on saattanut kokea konsertissa suuren elämyksen.
Minkäänlaiseksi mentoriksi musiikkikriitikosta ei Siiralan mielestä ole. Oman näkemyksen on oltava vahva ja se on viime kädessä tärkein tekijä taitelijan kehittymisessä. Jos arvostelu tuo esiin asioita joita itse juuri työstää, se toki kannustaa, Siirala myöntää.
Taidemusiikin olemassaolon ja kehittymisen kannalta on Siiralan mielestä ikävää, että kulttuuritoimitukset huomioivat puffein ja arvosteluin pääasiassa vain tapahtumat, joissa esiintyjä on ”taattua tavaraa” sen sijaan, että kirjoitettaisiin nuorista ja vielä tuntemattomista taiteilijoista.
Mutta minkälainen sitten on Antti Siiralan mielestä ihanteellinen kriitikko?
– Hyvä kriitikko on sekä musiikin että kirjoittamisen alalta koulutuksen saanut ihminen, jolla on aktiivinen suhde musiikkiin, suhteellisuudentajua ja inhimillinen kynä.