Rantasalmen Vanha Pappila, ennen konserttia, vasemmalta: Jorma ja Maarit Kaimio, Eero Tarasti, dosentti Osmo Pekonen, professori Timo
Tossavainen ja hänen poikansa Lauri, joka esiintyi hiljattain Savonlinnan oopperajuhlien Lohengrinissa prinssi Gottfriedina. Kuva Eila Tarasti.
Ralf Gothónin perustama ja johtama Savonlinna Musiikkiakatemia näyttäytyy laajemmalle yleisölle erityisesti kesäaikaan, jolloin se järjestää mestarikursseja ja konsertteja Savonlinnassa ja sen ympäristössä. Kyseessä on siis tyypillinen regionaalinen kulttuuriperinne, joita on vaalittava. Mutta tulokset eli nuorten soittajien kouluttaminen kansainvälisiin tehtäviin, ovat jo enemmän kuin pelkkää paikallisuutta. Musiikkiakatemiaa johtaa toimikunta, jossa on sellaisia valtakunnan nimiä kuin Eeva ja Martti Ahtisaari unohtamatta Savonlinnan omia kulttuurivoimia, kuten matematiikan professori ja OKL:n johtaja Timo Tossavaista ja musiikinlehtori Marjut Haussilaa. Jos Savonlinna menettää Opettajainkoulutuslaitoksensa – mikä olisi taas yksi kulttuuriskandaali nykyisessä markkinafundamentalismin opastamassa korkeakoulupolitiikassamme – on tärkeää että kaupunkiin jää toimimaan tällaisia oma-aloitteisia instituutioita kuin Musiikkiakatemia.
Sunnuntaina 24.7. 2016, klo 19 Rantasalmen historiallinen Vanha Pappila avasi ovensa em. akatemian konsertille, jossa esiintyi vastaperustettu nuorten soittajien Verdelis-jousikvartetti. Pappilan uudet omistajat WSOY:n aiempi kustannuspäällikkö Jorma Kaimio ja Kreikan ja Rooman kirjallisuuden emeritaprofessori Maarit Kaimio – jonka muistan hänen latinan tunneistaan Norssissa – vaalivat miljöötä pieteetillä. Onhan tämä maailmankuulun Eliel Saarisen synnyinpaikka. Pappilan sali soveltuu erinomaisesti juuri jousikvartetille. Sinänsä salissa on vain Kawai-piano, joten klaveerimusiikkia varten olisi vuokrattava flyygeli.
Verdelis-kvartetissa soittavat Mayu Konoye, Valentina Paetsch, Take Konoye ja Raphaela Paetsch. Nuorilla muusikoilla on yhteinen isoisoisä, herttua Hidemaro Konoye, joka oli Japanissa tunnettu kapellimestari ja musiikkihenkilö. Kvartetin yhteissoitto oli ihailtavan tiivistä ja sulautuvaa. Se missä olisi vielä kehittämisen varaa, on tietenkin itse musiikin tuntemus, fraasien ilmeikkyys ja puhuttelevuus, eri teemojen tempot suhteessa niiden karaktääriin (topiikka-teoria pätee myös tähän musiikin lajiin) ja joskus hieman karkearakeinen kokonaissointi forte-paikoissa. Beethovenissa sekin menettelee, mutta Mendelssohnin maailma on jo biedermeieria ja vienompaa.
Kvartetti aloitti Mendelssohnin jousikvartetolla nro 2, A-duuri op. 13, ja sitä seurasi Beethovenin kvartetto nro 4, c-molli, op. 18. Miten musiikinhistoria onkaan täynnä sisäisiä viittauksia toisiin teoksiin. Mendelssohnin avaava aihe, johon se myös syklisesti päättyy, on aivan sama millä Tshaikovski aloittaa Muistoja Firenzestä -teoksensa, eli laina on ilmeinen. Ja Brahmsin c-mollipianokvarteton finaalin teema ja sen lepattava kuviointi on juuri se, millä Beethoven toimii kvartettonsa lopun Presto-osassa. Ei ihme, sillä liki jokaisen Brahmsin teoksen takana häämöttää Beethovenilta lainattu malli. Muutoin kumpikin soitettu teos oli täynnä klassismin ja varhaisromantiikan lumoa, Mendelssohnilla tunteikkaana balladiaiheena kuin viittauksena menneeseen.
— Eero Tarasti