Esa-Pekka Salosen ja Katie Mitchellin Pelléas et Mélisande oli Aix-en-Provencen festivaalin huipennus. Kuva Jari Kallio.
Tänä vuonna Aix-en-Provencen festivaalin pääteos on ollut Claude Debussyn (1862-1949) ainoa valmistunut ooppera Pelléas et Mélisande (1893-1902). Debussyn lyyrinen draama on osa Philharmonia Orchestran ja Esa-Pekka Salosen festivaaliresidenssiä.
Pelléas et Mélisande perustuu tunnetusti Maurice Maeterlinckin (1862-1949) samannimiseen näytelmään. Oopperan libretto seuraa näytelmää varsin tarkasti. Debussyn teos on yhdistää mielenkiintoisella tavalla Maeterlinckin tarinan symbolistisen ilmapiirin realistiseen, puheen intonaatiota ja rytmiä tarkoin jäljittelevään vokaalityyliin.
Monien aikalaistensa tavoin Debussy kävi läpi Wagner-kriisin, joka päättyi tietoiseen etääntymiseen Bayreuthin mestarin ilmaisusta. Siitä huolimatta Pelléas et Mélisanden partituuri sisältää Wagner-vaikutteita, kuten omanlaistaan johtoaihetekniikkaa.
Wagnerin ohella Debussy haki etäisyyttä oman aikansa oopperan konventioihin laajemminkin. Säveltäjä painotti Pelléas et Mélisanden dramaturgian psykologista olemusta konkreettisten näyttämötapahtumien sijaan. Ehkä juuri epäluulosta oopperataloja kohtaan Debussy ajattelikin oopperaansa esitettäväksi ennemmin dramatisoituna konserttina kuin näyttämöproduktiona.
Aix-en-Provencessa Katie Mitchellin näyttämöproduktio ratkaisee Pelléas et Mélisanden vertauskuvien ja realismin dialektiikan esittämällä tapahtumat Mélisanden unena. Tällöin todellisuuden ja symbolismin yhteenkietoutumisesta muodostuu looginen synteesi. Ratkaisu sopii oivallisesti myös Debussyn musiikin unenomaiseen olemukseen.
Unimaailma on antanut Mitchellille myös mahdollisuuden syventää nimihenkilön kuvausta esittämällä Mélisande useissa kohtauksissa laulajan ohella myös näyttelijän kautta.
Pelléas et Mélisanden miljöönä on lähes yksinomaan kuningas Arkelin linna Allemondessa. Kohtausten tapahtumapaikkoja ovat hinnan eri huoneet, jolloin näiden lavastuksen yksityiskohtien sommittelu ja valaistus ovat avainasemassa tunnelmaa luotaessa. Lizzie Clachanin lavastus olikin mitä vaikuttavin.
Ooppera alkaa Mélisanden makuuhuoneessa, joka transmormoituu hänen unessaan avauskohtauksen metsäksi. Arkelin linna on 1900-luvun puolivälin tyyliin sisustettu kartano ruokasaleineen, makuuhuoneineen, uima-altaineen ja kellareineen. Oopperan päätös kurkistaa takaisin alun makuuhuoneeseen, jossa Mélisande havahtuu unestaan. Kuolinkohtaus on siten siirtymä unesta takaisin valvemaailmaan.
Muokatessaan Maeterlinckin näytelmää libretokseen Debussyn ainoita muutoksia oli neljän linnan palvelijoita kuvaavan kohtauksen karsiminen. Näin säveltäjä ankkuroi tapahtumia korostetusti kuuden keskushenkilön ympärille. Mitchellin ohjaus palauttaa palvelijoiden roolia kohtausten välisissä siirtymissä, jossa nämä pukevat Mélisanden aina seuraavaa kohtausta varten. Nämä siirtymät on koreografioitu varsin kiintoisasti.
Musiikillisesti Aix-en-Provencen produktio oli mitä vaikuttavin. Salonen on Sir Simon Rattlen ohella aikamme johtavia Debussy-kapellimestareita. Niinpä hän onkin täysin kotonaan Pelléas et Mélisanden monisäikeisen partituurin maailmassa.
Debussyn sävelkieli asettaa monia haasteita. Oopperan tapahtumat etenevät nopeasti, ja musiikki on tulvillaan ohikiitäviä, mutta äärettömän merkittäviä aiheita, joiden artikulaatio ja balansointi on tarkkaan harkittava. Musiikin on taivuttava hetkiin jatkuvuudesta kuitenkaan tinkimättä. Tämä kaikki toteutui Salosen johdolla kerrassaan ihailtavasti.
Philharmonia Orchestra vastasi Debussyn partituurin vaatimuksiin mitä erinomaisimmin. Ilta oli tulvillaan vaikuttavaa yhteissoittoa, mieleenpainuvia sooloja sekä äärimmäisen hienosti toteutettuja kamarimusiikillisia hetkiä mitä vaihtelevimpien soitinyhdistelmien parissa.
Cape Town Opera Chorus lauloi vaikuttavasti lyhyehkön lavan ulkopuolisen osuutensa horisonttiin katoavan, Mélisanden Allemondeen tuoneen laivan miehistönä.
Barbara Hannigan oli kaikin tavoin täydellinen Mélisande. Hänen artikulaationsa, eläytymisensä ja näyttelemisensä ilmensi tarkoin roolin moniulotteisuutta. Stéphane Degout ja Laurent Naouri olivat erinomaiset Pelléas ja Golaud, vastakohtaiset velipuolet. Pelléasin nuoruus, herkkyys ja naiivius sekä vastaavasti Golaudin ikääntyvä kovuus välittyivät vaikuttavan koskettavasti.
Franz-Josef Selig, joka lauloi Arkelin roolin myös vuodenvaihteessa Berliinissä ja Lontoossa Sir Simon Rattlen johdolla, oli jälleen kerrassaan oivallinen. Sylvie Brunet-Grupposon Geneviève ja Chloe Briotin Yniold tekivät suppeammat roolinsa mieleenpainuvalla ammattitaidolla.
Yksi Aix-en-Provencen produktion viidestä esityksestä kuvattiin myös televisiolähetystä varten. Toivottavasti tämä taltiointi julkaistaan myös videotallenteena. Tämä produktio pitää jokaisen kokea.
— Jari Kallio
Philharmonia Orchestra
Esa-Pekka Salonen, kapellimestari
Barbara Hannigan (Mélisande)
Stéphane Degout (Pelléas)
Laurent Naouri (Golaud)
Franz-Jose Selig (Arkel)
Sylvie Brunet-Grupposo (Geneviève)
Chloé Briot (Yniold)
Cape Town Opera Chorus
Grand Théâtre de Provence
Aix-en-Provence
La 16.07.2016, klo 19.30