Esa-Pekka Salonen, Peter Sellars ja Oedipus Rexin erinomainen esiintyjäkaarti. Kuva Jari Kallio.
Yksi kuluvan vuoden kiinnostavimpia musiikillisia projekteja on Esa-Pekka Salosen ja Philharmonia Orchestran Igor Stravinskyn musiikkiin keskittyvä konserttisarja. Konserttikokonaisuutta ja sen osia kuullaan vuoden mittaan orkesterin kotikulmilla Lontoossa, syksyn kiertueella Yhdysvalloissa sekä parhaillaan Aix-en-Provencen festivaalilla.
Perjantai-iltana Aixissa Philharmonia Orchestran ja Salosen ohjelmassa olivat Stravinskyn Oedipus Rex (1927) ja Psalmisinfonia (1930), kumpikin Peter Sellarsin dramatisoimina näyttämöllisinä versioina. Tämä ohjelmakokonaisuus kuultiin ensimmäisen kerran Salosen ylikapellimestarikauden päätöskonsertissa Los Angelesissa 2009.
Ajatus Oedipus Rexin ja Psalmisinfonian yhdistämisestä draamalliseksi kokonaisuudeksi kertomaan Sofokleen Oidipuksen tarinaa on peräisin Sellarsilta. Stravinskyn teokset liittyvät yhteen sävellysajankohtiensa ohella myös temaattisesti. Oedipus Rex päättyy syvään tragediaan ja Oidipuksen maanpakoon, kun taas Psalmisinfonian teemoja ovat muukalaisuus, eksyneisyys ja henkisen kodin löytäminen.
Nämä teemat resonoivat perjantaina Aixissa erityisen voimakkaasti myös Nizzan tapahtumien vuoksi. On vaikea kuvitella koskettavampaa ja lohdullisempaa musiikillista vastausta kuin nämä kaksi Stravinskyn teosta, joiden paljas, efekteistä riisuttu ilmaisu puhuttelee kuulijaa kaikessa rehellisyydessään kertakaikkisen koskettavasti.
Oedipus Rex on Stravinskyn hienoimpia teoksia. Yhteistyössä Jean Cocteaun kanssa syntynyttä ooppera-oratoriota on esitetty aikojen kuluessa niin näyttämöllisesti kuin konserttiversionakin. Sellarsin puitteiltaan pelkistetty, henkilöihin keskittyvä näyttämöohjaus yhdistää nämä kaksi traditiota oivallisesti. Näyttämörekvisiitta muodostui Elias Simen suunnittelemista kiehtovista valtaistuimista ja naamioista, joita yksinkertaisuudessaan varsin toimiva valaistus ja puvustus täydensivät.
Näyttämön visuaalinen ilme oli kuulaudessaan erinomainen vastine Stravinskyn puhtaiden säikeiden musiikille. Salonen ja Philharmonia tavoittivat juuri tälle musiikille ominaisen ilmaisun. Orkesterin rytmistä tarkkuutta ja soinnin läpikuultavuutta oli todellinen ilo kuunnella. Soitinryhmien sekä orkesterin ja solistien välinen balanssi oli erinomainen.
Oedipus Rexin suuret kuoronumerot avauksesta Iokasten ylistyksen kautta murskaavaan päätökseen toteutuivat puhtaasti ja voimallisesti. Kuoron hiljaisen pahaenteiset repliikit loivat erinomaisesti tragedian tuntua tapahtumien edetessä.
Vaikuttavimmillaan Oedipus Rexin musiikki on kenties kohtauksessa, jossa totuus alkaa vihdoin valjeta Oidipukselle. Stravinsky tavoittaa koruttoman rehellisesti voimattomuuden tunteen tragedian edessä. Salosen johdolla tämä musiikki hahmottui mitä koskettavimmin.
Ilahduttavia olivat myös illan verrattomat solistit. Joseph Kaiser oli oivallinen Oidipus, Violeta Urmana puolestaan mitä hienoin Iokaste. Muissa rooleissa Sir Willard White ja Joshua Stewart olivat vahvoja niin vokaalisesti kuin näyttämöllisestikin. Kertoja-Antigoneen roolin Pauline Cheviller tulkitsi vaikuttavasti. Tanssija Laurel Jenkins täydensi hienosti hänen ilmaisuaan Ismeneenä.
Produktiossa ei käytetty Cocteaun laatimia kertojan osuuksia, vaan Peter Sellarsin Sofokleen alkuperäisistä teksteistä muokkaamaa kehyskertomusta, joka jatkui väliajan jälkeen myös johdantona Psalmisinfoniaan.
Ajatus Psalmisinfoniasta oli kypsynyt Stravinskyn mielessä 1920-luvulla, ja Bostonin sinfoniaorkesterin sävellystilaus mahdollisti lopulta sen toteuttamisen. Ylikapellimestari Serge Koussevitzky oli alun perin ajatellut nimenomaan orkesteriteosta, mutta Stravinskyn onnistui suostutella hänet tilaamaan lopulta kuorosinfonian.
Nizzassa sävelletty Psalmisinfonia on yksi Stravinskyn omaperäisimpiä teoksia rakenteeltaan, harmonioiltaan ja instrumentaatioltaan. Siitä on myös tullut yksi säveltäjän ahkerimmin analysoiduista teoksista, joten tässä yhteydessä tyydyttäköön vain muutamiin pintapuolisiin huomioihin.
Stravinskyn puhaltimista, matalista jousista, pianoista, harpusta ja lyömäsoittimista muodostuva orkesteri avaa varsin ainutlaatuisen sointimaailman, joka on omiaan peilaamaan säveltäjänkiehtovaa harmonista ajattelua.
Avausosassa orkesterilta vaaditaan erityisen tarkkaa rytmistä artikulaatiota blokkimaisten sointujen pilkkomien vuolaiden ostinatojen toteutuksessa. Nämä Salonen ja Philharmonia hallitsivat mestarillisesti. Vaikuttava oli myös kuoron osuus. Psalmin 38 vetoava rukousteksti sai koskettavan tulkinnan, jossa lopun G-duurihuipentuma kohosi hienosti korkeuksiin.
Toisen osan kiehtova fuugatekstuuri sai niin ikään erinomaisen soivan asun. Osan avauksessa Salonen antoi puupuhaltajien työskennellä kamarimusiikillisesti tarttuen tahtipuikkoon vasta tekstuurin tihentyessä. Kuoron mukaantulo oli saumattoman sujuva ja musiikki eteni voimalliseen huipennukseensa katkeamattomalla jännitteellä.
Päätösosa, psalmiin 150 perustuva kirkastus oli mitä hienoin kokemus. Täydellistä sisäistä tyyneyttä ilmentävät Halleluja- ja Laudate Dominum -repliikit vuorottelivat riemastuttavasti osan ripeämpien aiheiden ja tekstuurien kanssa muodostaen erinomaisen kokonaisuuden. Salosen, kuoron ja orkesterin yhteistyötä oli ilo seurata.
Näyttämöllisesti Psalmisinfonia jatkoi Oidipuksen tarinaa tragedian epätoivosta tyyneen päätökseensä pelkistetyn tehokkaasti Sellarsille ominaiseen tyyliin. Puhdistava kokemus riepottelevan ajan keskellä.
— Jari Kallio
Philharmonia Orchestra
Orphei Drängar
Gustaf Sjökvists Kammarkör
Sofia Vokalensemble
Esa-Pekka Salonen, kapellimestari
Peter Sellars, ohjaus
Joseph Kaiser (Oidipus)
Violeta Urmana (Iokaste)
Sir Willard White (Kreon, Teiresias, Sanansaattaja)
Joshua Stewart (Paimen)
Grand Théâtre de Provence
Aix-en-Provence
Pe 15.07.2016, klo 20.00