Festspielhaus valmiina ensi-iltaan. Kuva Jari Kallio.
Berliinin filharmonikoiden neljäs pääsiäisfestivaali Baden-Badenissa käynnistyi jälleen lauantaina orkesterimuusikoiden kamarikonserteilla eri puolilla kaupunkia. Avauspäivän huipensi Sir Simon Rattlen johtama ja Mariusz Trelinskin ohjaama Richard Wagnerin (1813-1883) Tristan ja Isolde (1857-59) -produktio, joka sai ensiesityksensä Festspielhausissa.
Vaikka Tristan on kiistämättä yksi kaikkein perusteellisimmin analysoiduista oopperoista, herättää sen kohtaaminen aina aivan erityistä hämmästystä. Wagnerin yli 150 vuotta sitten säveltämä teos yllättää yhä kuulijansa melodisella rikkaudellaan, vallankumouksellisilla harmonioillaan, soittimellisella kekseliäisyydellään sekä librettonsa tinkimättömän epäsovinnaisella maailmankuvalla.
Tristan ja Isolde on huumaava matka vapauteen, rakkauden täyttämään yöhön arjen roolien, vastuiden ja velvollisuuksien pakottavan keinotekoisuuden tuolle puolen. Se on myös seikkailu mitä huumaavimpiin harmonioihin, joiden keskellä päättymättömät melodiat hehkuvat ainutlaatuista lämpöä.
Kaikessa tinkimättömyydessään ja estottomuudessaan Tristan on äärettömän vaativa teos niin eturivin solisteille kuin huippuorkesterillekin. Neljän tunnin kesto muodostaa jo itsessään melkoisen voimainkoitoksen, puhumattakaan partituurin huikeista vokaalisista ja instrumentaalisista vaatimuksista.
Myös näyttämöllisesti Tristan ja Isolde on täynnä haasteita, sillä teoksen tapahtumat rakentuvat lähes yksinomaan päähenkilöiden psykologisten tilojen ja kokemusten kautta vailla paljoa ulkoista toimintaa.
Wagner-draaman kulmakivi on orkesteri, jonka keskeytyksettä virtaava kudos kietoo laulajat kokonaisuuteen ja luo näyttämötapahtumien perustan. Erinomaisena Wagner-orkesterina Berliinin filharmonikot oli varautunut illan haasteisiin laajalla miehityksellä. Esimerkiksi käyrätorvet, joille teos on aivan erityisen vaativa, vuorottelivat näytösten välillä kaikkien orkesterin kymmenen cornistin voimin.
Vaikka Sir Simon Rattlen nimi ei kenties tulekaan ensimmäisenä mieleen Wagner-kapellimestareista puhuttaessa, hänellä on Pierre Boulezin tavoin vankka ote Tristaniin, Ringiin ja Parsifaliin. Hänen viime keväänä Münchenissä johtamansa Reininkulta on levyltä kuunneltuna äärettömän kiehtova liki kamarimusiikillisessa läpikuultavuudessaan. Eritisen vaikuttavaa on, että Rattle saavuttaa tämän tekstuurien kirkkauden emotionaalisesta intensiteetistä rahtustakaan tinkimättä.
Jo preludia kuunnellessa oli selvää, että Sir Simonin Tristan ja Isolde rakentuu samoille hyveille. Säästeliäs ja ilmeikäs vibrato, viimeisen päälle hiottujen fraasien kauneus ja voima sekä ihanteellinen balanssi tekivät orkesteritekstuurista kertakaikkisen nautittavaa. Orkesterin yhteissointi sekä monien vaativien soolo-osuuksien huikea toteutus ilahduttivat suunnattomasti.
Dominik Wollenweberin englannintorvi soi lumoavasti kolmannen näytöksen alussa, samoin Gábor Tarkövin puutrumpetti (saks. Holtztrompete), jota nykyisin myös Tristan-trumpetiksi osuvasti kutsutaan. Toisen näytöksen alun metsästystorvien osuudet soivat käyrätorvilla mitä hienoimmin. Siirtymä etäisistä torvien kaiuista klarinettien kimmeltävänä soljuvaan puroon toteutui kenties hienommin kuin missään aiemmin kuulemassani esityksessä. Wagnerin aivan erityinen tapa käyttää patarumpuja sai Rainer Seegersin käsissä upean toteutuksen. Jousien työskentelyä oli ilo seurata alusta loppuun.
Solistit olivat riemastuttavia. Stuart Skelton ja Eva-Marie Westbroek muodostivat erinomaisen parin nimihenkilöinä. Erityisen nautittava kokemus oli toisen näytöksen laaja duetto, jonka moninaiset sävyt toteutuivat mitä kauneimmin. Suurenmoinen oli myös Sarah Connollyn Brangäne. Toisen näytöksen ekstaattisen orkesterikudoksen läpäisevät varoituksen sanat soivat Connollyn laulamina äärettömän koskettavasti. Oivallisia olivat myös Michael Nagy Kurwenalina sekä Stephan Milling Markena. Philharmonische Chor Wien ilahdutti kuoro-osuuksissa
Ensi-iltayleisö otti laulajat, orkesterin ja Sir Simonin lämpimästi vastaan. Sen sijaan Mariusz Trelinskin ohjaus jakoi yleisön niin bravo-huutoihin kuin painokkaisiin protesteihinkin. Tämä oli mielestäni jokseenkin odottamatonta, sillä siinä määrin olin tempautunut näyttämötapahtumien voimaan, etten olisi ennakoinut moista juopaa kokemusten välillä.
Nykyaikaan sijoitettu Trelinskin ohjaus moderneine sota-aluksineen ja valvontakameroineen loi oivallisen miljöön Tristanin tapahtumille korostaen sen teemojen alituista ajankohtaisuutta. Pyrkimyksemme konventioiden ahdistavien muurien takaa turhanaikaisten velvollisuuksien ja suorituspaineiden kuluttavan ikeen alta kohti todellista vapautta on ihmisen iätön kaipaus, jonka käsinkoskettava voima oli Baden-Badenin produktiossa äärettömän vangitseva.
Trelinskin ohjauksesta puuttui riemastuttavsti se usein tahattoman koominen riuhtominen, joilla ohjaajat tuon tuostakin ovat pyrkineet värittämään Wagnerin liberttojen vähäisiä ulkoisia tapahtumia. Olennaisen lisän kerrontaan toi Bartek Maciasin tyylikäs video-osuus, jonka kautta näyttämötapahtumat laajenivat kiehtovasti tilassa ja ajassa.
Pääsiäisfestivaaleilta Trelinskin Tristan ja Isolde -produktio jatkaa Baden-Badenin yhteistyökumppanien kautta Puolaan ja New Yorkin Metropolitanille, jossa Sir Simon Rattle johtaa sen kauden 2016-2017 avauksena.
— Jari Kallio
Osterfestspiele Baden-Baden
Berliinin filharmonikot
Sir Simon Rattle, kapellimestari
Eva-Marie Wastbroek (Isolde)
Stuart Skelton (Tristan)
Sarah Connolly (Brangäne)
Michael Nagy (Kurwenal)
Stephan Milling (Marke)
Philharmonische Chor Wien
Marusz Trelinski, ohjaus
Bartek Maclas, video
Richard Wagner: Tristan ja Isolde