kuva (c) Deutsche Grammophon
”Kaikki Brucknerin sinfoniat ovat omalla tavallaan ihastuttavan haastavia, mutta viides sinfonia on niistä kaikkein ainutlaatuisin ja kompleksisin. Vaikka Brucknerilla on puoleensavetävämpiä ja ehkäpä paremmin muotoiltujakin sinfonioita, viidennessä on erityisen mahtavaa epämukavuutta!”, kuvailee kapellimestari Daniel Harding puhelimessa Amfionille matkalla Lucernesta lentokentälle ja edelleen kohti Helsinkiä.
Maanantaina neljäkymmentävuotisjuhliaan viettävä Harding saapuu Juhlaviikoille Amsterdamin kuninkaallisen Concertgebouw-orkesterin ja pianisti Kristian Bezuidenhoutin kanssa. Sunnuntai-illan konsertissa Musiikkitalossa kuullaan Mozartin 18. pianokonsertto sekä Brucknerin viides sinfonia. Harding on ohjelmistosta erityisen innoissaan.
”Viidennen sinfonian finaali on eräs mahtavimpia luomuksia kaikessa musiikissa. Sen fuuga tuo mieleen New Yorkin taksikuskit, jotka ajavat mitä omituisimpia reittejä pitkin sivukatuja. Matkustajan epäillessä päätyvänsä syrjäiseen varastoon murhattavaksi, taksi kurvaakin samassa asiakkaan hotellin eteen, jolloin tämä voi vain miettiä, miten hitossa tänne päädyttiin?”
Brucknerin sävelkieltä Harding kuvaa ainutkertaiseksi, joka ilmeisistä Schubert-vaikutteistaan huolimatta on kuin toiselta planeetalta.
”Minua kiehtovat säveltäjät, jotka eivät tarjoa musiikkiaan valmiiksi pureskeltuna. Brucknerin viides on haastava teos niin kuulijalle kuin esittäjällekin, mutta juuri tässä monimutkaisuudessa on jotakin todella mahtavaa.”
Tulevalla konserttikaudella Hardingin ohjelmistossa on paljon Bruckneria. Lontoon sinfoniaorkesterin päävierailijana hän johtaa säveltäjän kolmannen ja neljännen sinfonian sekä yhdeksännen sinfonian neliosaiseksi täydennetyn version.
”Bruckner ilmaisi selvästi toiveensa, ettei sinfoniaa esitettäisi kolmiosaisena fragmenttina, jos finaali jäisi häneltä keskeneräiseksi, mutta siitä huolimatta kaikki ovat tietenkin aina tehneet juuri näin”, kapellimestari pohtii. Brucknerin hengessä Harding näkeekin yhdeksännen sinfonian esittämisen mielekkäänä vain täydennetyssä muodossaan.
”Ajatus taivaalliseen adagioon päättyvästä sinfoniasta on täyttä roskaa, ja se antaa täysin väärän käsityksen Brucknerin aikeista. Onhan toki liikuttavaa ajatella Brucknerin kuolleen kesken sinfonian sävellystyön jättäen hyvästit adagiollaan, mutta minä en pidä tästä prinsessa Dianan jälkeisen maailmamme sentimentaalisesta pyrkimyksestä tehdä kaikesta pehmeää. Se ei vain ole Bruckneria!”
Vaikka yhdeksännen sinfonian päätösosa onkin vaatinut täydentämistä, Harding kuvailee musiikka 95-prosenttiseksi Bruckneriksi.
”Finaali on hätkähdyttävää ja voimakasta musiikkia. Suurin osa Brucknerin alkuperäisestä käsikirjoituksesta on säilynyt, vaikka muutamia sivuja sieltä täältä puuttuukin. Näiden aukkojen täydentämisessä on toki omat ongelmansa, mutta ainakin sinfonian neliosaisesta versiosta saa kosketuksen siihen, mitä Brucknerilla oli mielessään.”
On hyvä muistaa, että Hardingin ohjelmistoon kuuluu myös Deryck Cooken editoima Gustav Mahlerin kymmenennen sinfonian kokonaisversio.
”Tätä kymmenennen sinfonian versiota kritisoivat tavallisesti ne, jotka eivät tunne sitä. Sinfonia on kokonaisuudessaan olemassa Mahlerin luonnoksina, joten väitteet siitä, ettei Cooken editio edusta aitoa Mahleria eivät pidä paikkaansa.”
Musiikkitalon konsertin avausteoksena kuultavan Mozartin 18. pianokonserton solisti, eteläafrikkalaissyntyinen Kristian Bezuidenhout on tunnettu perehtyneisyydestään historiallisiin esityskäytäntöihin. Concertgebouw’n suhde periodisoittoon pohjautuu suurelta osin orkesterin pitkään yhteistyöhön Nikolaus Harnoncourtin kanssa.
”Historiallisissa esityskäytännöissä on kyse pohjimmiltaan menneiden aikakausien kirjoitusten lukemaan oppimisesta, ei niinkään yrityksestä luoda uudelleen 1780-luvun esitysksiä. Silloinen ja nykyinen nuottikirjoitus perustuvat symboleihin, jotka näyttävät samalta, mutta joiden merkitykset ovat muuttuneet. Kukaan ei voi tietää tarkalleen, mikä on autenttista, mutta voimme yrittää ymmärtää paremmin, mitä nuottikirjoitus yrittää meille kertoa, Harding tiivistää oman suhteensa periodimusisointiin.
Kantaohjelmiston ohella Harding johtaa aktiivisesti nykymusiikkia, jonka merkitystä orkesterien ohjelmistossa hän pitää erityisen arvokkaana.
”On kuitenkin erittäin tärkeää löytää ohjelmistosuunnittelussa tasapaino niin yleisön kuin orkesterinkin kannalta. Lähes aina epätasapaino johtuu orkesterin liian kapeasta repertoaarista, mutta nykymusiikkiakin voi toki tehdä liikaa.”
Kauden 2015-2016 ohjelmistossa Hardingilla on useampikin kantaesitys, kuten Magnus Lindbergin viulukonsertto Berliinissä sekä Jörg Widmannin alttoviulukonsertto Münchenissä ja Tukholmassa.
”Jörg on läheinen ystäväni ja ihailen hänen musiikkiaan sanoinkuvaamattoman paljon. Hänen ilmaisunsa on harvinaisen voimakasta. Tämä on oman aikamme merkittävintä musiikkia.”
Tiiviin Amsterdamin, Lontoon, Berliinin ja Münchenin vierailuaikataulunsa ohella Harding on toiminut jo kymmenen vuoden ajan Ruotsin radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina. Harding kuvaa työskentelyään Tukholmassa mitä positiivisimmin sanakääntein.
”Rakastan kaupunkia, pidän ihmisistä, joiden kanssa saan työskennellä, ja orkesteri on suurenmoinen. Heidän kanssaan pääsen lähimmäksi instrumentin soittamista, mitä kaikki kapellimestarit kaipaavat.”
Harding kehuu orkesterinsa halua oppia aina uutta ja pyrkimystä kohti aina parempaa lopputulosta.
”Tällä asenteella onnistuu pysymään nuorena, ja konserteista tulee merkityksellisiä. Huippumuusikot, kuten Bryn Terfel, Matthias Goerne ja Maria João Pires voisivat konsertoida missä tahansa, mutta he haluavat tulla Tukholmaan sanoen, että ’täällä voimme todella tehdä musiikkia’. Tämä on parasta mahdollista palautetta!”
Syksyllä 2016 Harding on uuden haasteen edessä aloittaessaan Orchestre de Paris’n ylikapellimestarina. Tulevaisuuteen hän suhtautuu positiivisen avoimesti.
”Orchestre de Paris on suurenmoinen orkesteri. Koska Tukholmassa viettämäni kymmenen vuotta ovat olleet aivan erilaista aikaa kuin oletin aloittaessani, en kuvittele tietäväni ennalta, mitä kaikkea Pariisi tuo tullessaan.”
Orkesterin kotisalina on Pariisin uusi Philharmonie, jolla Harding katsoo olevan erityistä merkitystä.
”Philharmonie on antanut orkesterille valtavasti uutta intoa. Se on akustiikaltaan upea sali, jolla on samalla huikea symbolinen merkitys. Se osoittaa musiikin merkitsevän paljon kaupungille, mutta myös kuinka tärkeitä pariisilaiset ovat orkesterille.”
Ylikapellimestarin tehtäviensä ohella Harding on toiminut Lontoon sinfoniaorkesterin päävierailijana vuodesta 2006 saakka. Lisäksi hän johtaa säännöllisesti Berliinin ja Wienin filharmonikkoja, Concertgebouw’ta sekä Baijerin radion sinfoniaorkesteria.
”Päävierailijan rooli on oikeastaan todella outo. Siinä viettää paljon aikaa muusikoiden kanssa oppien tuntemaan heidät kuitenkaan puuttumatta sen enempää orkesterin kehitykseen, sillä päävierailijakin on edelleen vain vierailija. Ylikapellimestarin tehtävässä voi tarttua kipukohtiin ja muovata orkesteria.”
Hardingin mukaan vierailijanakin on mahdollista ajan myötä jättää jälkensä orkesterin kehitykseen.
”Pohjimmiltaan vierailevan kapellimestarin tehtävänä on saada orkesterin kanssa aikaan mahdollisimman suurenmoinen konsertti torstai-illaksi. Aina tämä ei onnistu, sillä musiikki pitää välillä purkaa perusteellisesti osiin ja koota sitten uudelleen, eikä aika aina riitä. Mutta palatessaan orkesterin eteen puolen vuoden kuluttua huomaa, että tuo työ on kuitenkin kehittänyt orkesteria.
Molemmissa rooleissa viihtyvä Harding kokee ylikapellimestariuden tuovan kuitenkin suurinta ammatillista iloa.
”On totta kai hauskaa viettää kolme päivää orkesterin kanssa, ja saada yhdessä aikaan hieno konsertti, mutta ylikapellimestarina voi todella vaikuttaa orkesteriin ja myös saada vaikutteita orkesterilta.”
Levytyksiä Harding on tehnyt monia niin ylikapellimestarina kuin vierailijanakin, viimeisimpänä konserttitaltiointi Mahlerin kuudennesta sinfoniasta Baijerin RSO:n kanssa. Mikä rooli levytyksillä on nykyajan maailmassa?
”En minä osaa sanoa. Kuuntelen paljon musiikkia, mutta tämä johtuu siitä, että muusikkona olen utelias kuulemaan, miten vaikkapa Christian Thielemann on ratkaissut tiettyjä partituurin ongelmakohtia. En osaa sanoa, moniko nykyään kuuntelee vaikkapa koko Brucknerin viidennen cd:ltä keskittyneenä olohuoneesa sohvalla”, Harding miettii.
”Suuret levy-yhtiöt eivät enää seiso samalla tavoin julkaisujensa takana kuten ennen. Opiskeluaikoinani kohdatessani Deutsche Grammophonin julkaiseman tuntemattoman artistin levyn, saatoin olla varma että kyseessä on kiinnostava artisti. Nykyisin levy-yhtiöt kamppailevat selviytyäkseen hiipuvilla markkinoilla ja palkkaavat epätoivoissaan kaikenlaisia artisteja, kuten minut”, Harding naurahtaa.
Toisin kuin monet levytysmarkkinoiden kriitikot, Harding ei näe ongelmaa samojen teosten toistuvissa uudelleenlevytyksissä.
”Minusta on mahtavaa, että meillä on liikaa Beethovenin viidennen sinfonian levytyksiä saatavilla. Jos totta puhutaan, niitä ei ole edes liikaa. Vaikka levytyksiä on viitisensataa, voidaan helposti tehdä toiset viisisataa lisää, sillä ne kaikki ovat erilaisia ja siten puolustavat paikkaansa. Toisaalta, vaikka levyjen tekeminen joskus loppuisikin, ei elävä musiikki katoa mihinkään.”
— Jari Kallio
Kuninkaallinen Concertgebouw-orkesteri, Daniel Harding, kapellimestari
Kristian Bezuidenhout, piano
Helsingin juhlaviikot
Musiikkitalo
Sunnuntai 30.8.2015 klo 19.30