Suomen suurimpaan kansainväliseen klassisen musiikin kilpailuun, Sibelius-viulukilpailuun ilmoittautui määräaikaan mennessä 234 osallistujaa 29 maasta. Mukana on 12 suomalaista viulistia. Kilpailu järjestetään 11. kertaa Helsingin Konservatoriossa ja Musiikkitalossa 22.11.– 3.12.2015.
Kilpailun alkueriin valitaan noin 40 viulistia, joiden nimet julkistetaan 17.9.2015. Heistä välieriin jatkaa 20 kilpailijaa. Alku- ja välierien ohjelmistosta osa on sooloteoksia ja osa pianosäestyksellisiä sävellyksiä. Välierän pakollisena kappaleena on yksi Sibeliuksen syntymäkaupunki -säätiön järjestämän sävellyskilpailun viulusarjan kolmesta parhaasta teoksesta. Helsingin Musiikkitalon konserttisalissa soitettavaan finaaliin päässeet kuusi kilpailijaa soittavat kukin kaksi viulukonserttoa, joista toinen on Sibeliuksen rakastettu konsertto.
Joka viides vuosi järjestettävä Jean Sibelius -viulukilpailu perustettiin vuonna 1965 Sibeliuksen syntymän 100-vuotisjuhlien yhteydessä. Kilpailun järjestävät yhteistyössä Sibelius-seura ja Taideyliopiston Sibelius-Akatemia. Kilpailutoimikunnan puheenjohtajana toimii Sibelius-seuran puheenjohtaja, ministeri Lauri Tarasti. Varapuheenjohtajina ovat Sibelius-Akatemian dekaani Tuomas Auvinen ja Sibelius-seuran hallituksen jäsen teollisuusneuvos, DI Lauri Ratia. Kilpailun tuomaristoon kuuluvat alansa arvostetut huiput Pierre Amoyal, Serguei Azizian, Sigrún Edvaldsdóttir, Pekka Kauppinen, Sung-Ju Lee, Cho-Liang Lin, Gerhard Schulz ja Krzystof Wegrzyn. Tuomariston puheenjohtajana toimii säveltäjä, professori Veli-Matti Puumala.
Yleisradio lähettää viulukilpailun kokonaisuudessaan radiossa ja verkossa sekä loppukilpailun televisiossa. Kilpailun liput ovat myynnissä Lippupalvelussa.
Lisätiedot:
Sibelius-viulukilpailun pääsihteeri Päivi Pousar
puh. +358 40 710 4217, paivi.pousar@uniarts.fi
www.sibeliuscompetition.fi
www.facebook.com/sibeliuscompetition
Twitter: @sibeliusviolin
11. kansainvälinen Jean Sibelius –viulukilpailu: liput ja tapahtumat
Kilpailujärjestyksen arvonta sunnuntai 22.11.2015 klo 12.00–12.30
(Helsingin Konservatorion Konserttisali, Ruoholahdentori 6, vapaa pääsy)
Alkuerät 23.–25.11.2015 (Helsingin Konservatorion Konserttisali, Ruoholahdentori 6)
1. alkuerä: ma 23.11. klo 10.00–14.00
2. alkuerä: ma 23.11. klo 17.00–21.00
3. alkuerä: ti 24.11. klo 10.00–14.00
4. alkuerä: ti 24.11. klo 17.00–21.00
5. alkuerä: ke 25.11. klo 10.00–14.00
6. alkuerä: ke 25.11. klo 17.00–20.00
Esityskohtaiset perusliput toimituskuluineen: 15,50/9,50€ (alempi hinta: opiskelijat ja koululaiset). Yhteislippu kaikkiin kuuteen alkuerään toimituskuluineen: 69,50 € (numeroimattomat paikat)
Välierät 27.–29.11. 2015 (Helsingin Konservatorion Konserttisali, Ruoholahdentori 6)
1. välierä: pe 27.11. klo 10.00–13.30
2. välierä: pe 27.11. klo 17.00–21.30
3. välierä: la 28.11. klo 10.00–13.30
4. välierä: la 28.11. klo 17.00–21.30
5. välierä: su 29.11. klo 10.00–13.30
6. välierä: su 29.11. klo 17.00–20.30
Esityskohtaiset perusliput toimituskuluineen: 20,50/17,50€ (alempi hinta: opiskelijat ja koululaiset). Yhteislippu kaikkiin kuuteen välierään toimituskuluineen: 93,50 € (numeroimattomat paikat)
Finaalit 1.–3.12. (Musiikkitalon Konserttisali, Mannerheimintie 13 A, HelsinkI)
1. finaali: ti 1.12. klo 18.00–21.00
2. finaali: ke 2.12. klo 18.00–21.00
3. finaali: to 3.12. klo 18.00–21.00, jonka jälkeen tulosten julkistaminen ja palkintojenjako
Esityskohtaiset perusliput kahteen ensimmäiseen finaaliin toimituskuluineen: 53,50/43,50/32,50/22,50 € (alin hinta: opiskelijat ja koululaiset). Peruslippu kolmanteen finaaliin toimituskuluineen: 63,50/53,50/32,50/22,50 € (alin hinta: opiskelijat ja koululaiset). Yhteislippu kaikkiin kolmeen finaaliin toimituskuluineen: 160,50/130,50/87,50 € (numeroidut paikat)