Etusivu › Foorumit › Jutut › Mielipide: Sibelius-Akatemian rehtorivalinnan tulos pettymys › Vastaa aiheeseen: Mielipide: Sibelius-Akatemian rehtorivalinnan tulos pettymys
(marginaalimuusikko:)
”Sibelius-Akatemian hallituksen nuorin jäsen, kirkkomusiikkiosaston opiskelija on esittänyt mielipiteen että lausunnon antaneet ovat talon ulkopuolisia ihmisiä.”
Mielipide kuvaa osuvasti Sibelius-Akatemian hallinnolle tyypillistä häränpyllylogiikkaa.
Hallinnon laatima ”uudistusstrategia” pohjautuu kokonaisuudessaan – ulkoisin argumentein perusteltuun ja läpiajettuun – ulkoistamisen ideaan eli ”ympäröivään yhteiskuntaan integroitumiseen”. Strategian ”vahvimmat” perusteet ovat talon ulkopuolisia: ”muuttunut toimintaympäristö” ja ”kysynnän muuttuminen” eli ”painottuminen ’uuteen’ (= populaari-) musiikkiin”.
Sibelius-Akatemian hallinnollinen johto (tai sen enemmistö), ei edusta Sibelius-Akatemiaa ympäröivän yhteiskunnan suuntaan, vaan ympäröivää yhteiskuntaa Sibelius-Akatemian suuntaan. Talon ongelma ei ole taiteellinen, vaan hallinnollinen. Hallinto on pettänyt taiteilijansa. Luovuus-osaamis-opettamis-oppimiskysymyksestä on tehty johtamiskysymys ja sen myötä (sisäinen) osaamisympäristö on muutettu luovuuden ja työmotivaation tappavaksi vallankäyttöympäristöksi. Ja kun hallinnollisen vallan käyttäjät ovat ottaneet tehtäväkseen sisältö-, laatu- ja arvokysymyksiin puuttumisen ja niiden ohjailun, sääntelyn, määräilyn ja kontrolloimisen, klassiset muusikot – (erityisesti korkeimman huippuosaamisen edustajat ja puolustajat) – ovat lainsuojattoman asemassa, ja kaikki on päälaellaan.
Ratkaisuksi itse aiheuttamiinsa ongelmiin hallinto tarjoaa ”johtamisjärjestelmiin panostamista” ja ”hallinnon uudistamista”, joka käytännössä merkitsee lisää (harhaan)johtamista, lisää kontrollia, lisää määräyksiä, lisää sääntöjä, lisää byrokratiaa, lisää ongelmia…
Kun ansiokkaan ja mittavan uransa kautta sibelius-akatemialaisuuden ytimeen kuuluva, taidemusiikin suomalainen kärkijoukko nyt ilmaisee huolensa kehityksestä, lausunnon väheksymisperusteeksi riittää, että ”sen antaneet ovat talon ulkopuolisia ihmisiä”. (Tok tok!)
”Djupsjöbacka näkee keskustelussa ’ikivanhan vastakkainasettelun’.”
Mutta ei sitä, että ”vastakkainasettelun” aiheuttajia eivät ole asiansa takana seisovat taidemuusikot, vaan (heidät pettänyt) hallintoväki, media ja taidemusiikin alasajosta hyötyvät osapuolet; eikä sitä, että Bachin, Haydnin, Mozartin, Beethovenin, Schubertin, Brahmsin, Brucknerin…Sibeliuksen… ja lausunnon antajien saavutusten takana ei ole ”ikivanha vastakkainasettelu” eikä ”upouusi rinnakkainasettelu” vaan omistautuminen, – korkean ihanteen, taidon ja motivoituneisuuden perustalta kohoava – vapaus omistautua musiikilliselle luovuudelle ja luovalle muusikkoudelle.
Jos Juilliardin ”kylmänkovat ammattilaiset” todellakin ovat opettaneet taidemuusikoille ”elämän realiteetteja” asenteella ”tämä on bisnestä lapsikulta”, ei ole ihme, että maa on konkurssissa ja vetää muun maailman mukanaan.
Siitä, kuinka luovuudelta ja ilmaisunvapaudelta hallinnoidaan olemassaolon oikeus ja elinmahdollisuudet, olemme saaneet hirtehisen havainnollisia esimerkkejä Amfionin sivuillakin.