Vastaa aiheeseen: Klassisen musiikin pakkosyöttö saa harrastuksen lopahtamaan

Muutama ajatus asiasta (ja sen vierestä) juolahti tässä mieleeni. Sain kasvaa lapsuuteni ja nuoruuteni lähes tyystin vailla klassisen musiikin pakkosyöttöä. Piano- tai viuluvirtuoosia minusta ei tullut (soittotunneillekin menin vasta oma-aloitteisesti 19-vuotiaana), mutta sainpahan omaksua vapaasti ja itsekseni kaikenlaista musiikkia, niin poppia kuin taidettakin. Suureksi ilokseni tämä sai aikaan sen, että minulle muodostui hyvin laaja ja kirjava musiikkimaku, ja ainakin suhteellisen genrevapaa asennoituminen musiikkiin.
Ns. klassisen musiikin löysin ”kiellettyä reittiä” – elokuvamusiikin kautta. John Williamsin Star Wars (1977) ja Erich Wolfgang Korngoldin The Sea Hawk (1940) olivat ensimmäiset kosketukseni sinfoniaorkesterille kirjoitettuun musiikkiin. Elokuvamusiikin melodisuus, rakenteellinen keveys ja tietysti myös elokuvan tapahtumien musiikille antama tulkintakonteksti tekivät siitä helpon lähtökohdan, josta oli hyvä hivuttautua myös ”puhdasoppisen” klassisen ja varsinkin uuden (klassisen) musiikin maailmaan.
Jälkeenpäin olen tajunnut, kuinka tärkeää oli se, että musiikki oli minulle saatavilla, odottamassa löytäjäänsä eikä kukaan ollut arvottamassa sitä. Olen vuosikausia kuunnellut sujuvasti niin Boulezia, Glassia, kuin vaikka Depeche Modeakin eikä minulle ole koskaan tullut mieleenkään, että eri tyylejä tai genrejä pitäisi jollakin lailla vakavissaan arvottaa. Toki jokainen meistä luo omia mielensisäisiä maailmojaan, joissa musiikkia voi mielin määrin luokitella erilaisin arvokriteerein, mutta näiden kriteerien pohjalta käyty ”asiantuntijakeskustelu” tai ”kasvatus” on aika hedelmätöntä. Mukavia kahvipöytäkeskusteluja aiheesta toki voi saada.
Musiikkikasvatusta on varmasti monenlaista (yhtä monenlaista kun on musiikkikasvattajiakin), eikä pidä uskoa kasvatuksen olevan niin kaikkivoipa, että se yksin riittäisi herättämään tai tuhoamaan mielenkiinnon musiikin harrastamisen muutoin kuin joissain extremetapauksissa, joissa opettajan ja oppilaan välinen vuorovaikutus on joko äärimmäisen rikasta ja antoisaa tai sitten äärimmilleen tulehtunutta ja nujertavaa.