Vastaa aiheeseen: Virtuositeetin estetiikka?

En mielelläni naputtelisi koneella,kun kädet on väsyneet harjoittelusta,mutta pakko puolustaa tätä lgrohn-raukkaa.Miten on mahdollista että tällaisella palstalla tulee hänen asialliseen kysymykseensä noin MONTA vastaväitettä,ja NOIN monisanaistakin?Voihan olla että lgrohnissa on jotain hiukan näsäviisasta,siis hänen persoonassaan,joka sitten aiheuttaa tällaisen ryöpyn.Hän silti puhuu asiaa.Mielestäni hän on myös erittäin rohkea seisoessaan yksin vastustajiaan vasten.
Siis olen hänen kanssaan samaa mieltä,että pelkkä tekninen suoritus,nopeus ja muusikkojen ”virtuoosisuus”(se mitä ihmiset yleensä käsittää sanalla virtuoosisuus-ei se,mistä sanoista tuo sana on johdettu) on aivan liian arvostettua.Eikä se ole pelkästään yleisön syy.Suurin osa emotionaalisesti/henkisesti terveistä ihmisistä huomaa tämän saman asian.Pitäisi kai kuunnella tavallisten ihmisten mielipidettä,kysyä heiltä konsertin jälkeen,liikutuitko?Tarkkailla,kuinka moni niistää ja pyyhkii kyyneliä,mikä ilme ihmisillä on kun he lähtevät konsertista.Minä koen soittamisen palvelemiseksi.Olen huolissani siitä,mitä yleisöni kokee.Haluan että he saavat jotain ravintoa,vahvistuvat,saavat rohkeutta,heidän murheensa/jopa fyysinen kipunsa hellittää,että he saavat todellakin jotain lipunhintansa vastineeksi,kun ovat vaivautuneet tulemaan konserttiini.On kunnioitettava yleisöä yksilöinä,joista jokainen on arvokas.Minulla ainakin on vastuu ja huoli siitä,mitä yleisöni saa.Tätä vastuuta ,jota voisi jopa kutsua lähimmäisenrakkaudeksi,pitäisi olla lisää.Mulle tulee jopa huono omatunto,jos soitan ”virtuoosisia” jaksoja ilman tunnetta tai musiikillista merkitystä tai ilman iloa(vaikka olisin soittanut ne virheettömästi ja nopeusennätyksiä hipoen)-olenhan tarjoillut yleisölleni silloin pelkkää tyhjää kilinää.En myöskään haluaisi ketään pakottaa kuuntelemaan penkissään teoksia,jotka eivät mielestäni ole vakavasti otettavaa musiikkia.Näistä sydämen asioista on vaikea verbaalisesti väitellä-joko sydäntä on tai sitten ei,me olemme erilaisia.
Päivänselvää,että minkä tahansa instrumentin hallinta on elinikäinen projekti,ja että mitään musiikkia ei voi tietenkään soittaa ilman tekniikkaa,ja varsinkin-esim juuri hitaan ja pelkästään kauniin musiikin taiteellisesti onnistunut esitys onkin juuri kaikkein eniten tekniikkaa vaativaa.Uskoisin että lgrohn puhuu siitä,mitkä arvot asetetaan etusijalle,ja että hän on ilmiselvästi pettynyt joihinkin konsertti- ja levynkuuntelukokemuksiinsa.Hänen mielipiteensä on varteenotettava musiikkiyleisön eräs kanta,ja pitäisi saada jokaisen vastuullisen muusikon tarkistamaan,miten on hänen oman esittämisensä laita.Jos yleisöni lähtee konsertista kokien,että ei saanut sydämelleen mitään ravintoa-olen epäonnistunut.Jos taas soittaisin pelkästään kaikinpuolin teknisesti onnistuneesti,mutta en koskettaisi ketään,kokisin huijanneeni yleisöäni.
Plus tämä ,olen myös hirveän kriittinen teknisen onnistumiseni suhteen,mutta se onkin mun oma yksityisasia.Tekniikan eteen on tehtävä jatkuvasti työtä,se on armotonta puurtamista,mutta yleisö ei saa joutua kärsimään siitä,että se huomaa,että teos on vaikea,ja että soittaja on ”joutunut” harjoittelemaan sitä nimenomaista kappaletta 25 vuotta vaikka joka toinen päivä tunnin.Ei,en halua että yleisöni kunnioittaa minua,koska se tajuaa,että olen niin paljon tehnyt työtä.Joku toinen instrumentalisti ehkä osaa arvostaa työn määrää,joka on tarvittu onnistuneeseen esitykseen,mutta yleisön ei tarvitse sitä ajatella.Heille on tarjottava musiikkia ja ravintoa.Heidän ei tarvitse eläytyä siihen raatamiseen,joka konserttia on pakostakin edeltänyt.Heillä on omat työnsä ja raatamisensa,esim tietokoneen äärellä klo 8-16 joka päivä.Nämä puurtavat ihmiset tarvitsevat konsertissa henkistä helpotusta teknistä kylmää suoritusta vaativan työnsä vastapainoksi.