Samuel Beckett – sanat vai musiikki?

Mielestäni kaikella on semantiikkansa. Kieli on yhtälailla sopimusjärjestelmä, jossa tietyille sanoille on keksitty merkitys, aivan kuten musiikissakin on monille sävelkuluille, soinnuille ja muillekin ominaisuuksille kehittynyt merkityksiä, usein jopa sovittuja. Kielihän ei ole absoluuttinen, sillä sanat eivät ole mitenkään yksiselitteisesti avattavissa. Samalla sanalla voi olla täysin erilaisia merkityksiä riippuen keneltä kysyy. Mutta sanoilla on merkityksiä, kuten musiikillakin on.

Otetaan vaikka kuuluisa esimerkki ”tuima”, jolla on kielialueesta riippuen vastakohtainen tarkoitus. On siis hieman väärin väittää, että kieli eroasi tässä suhteessa merkittävästi musiikista, ja että kielen merkitykset olisivat jotenkin erilailla, tarkasti avattavissa kuin musiikin. Sitten on onomatopoetiikka, joka jossain määrin voi liittää sanan soinnin sen sisältämään merkitykseen, mutta tässäkin on omat hankaluutensa. ”Lötkö” on lötkö, ”ärtynyt” kuulostaakin jo vihaiselta, ”rähistä” kertoo jo kaiken tuosta verbistä. Mutta vaihdetaanpa kielialuetta, otetaan vaikka saksan sana ”zärtlichkeit”, tuleeko mieleen jotain lempeää vaiko oksennuksen sekainen raivokohtaus?

Musiikilla on useimmiten semantiikkansa, aivan kuten kielelläkin.

Zärtilch on kutakuinkin (kuten aina, sinnepäin) käännettynä hellä, lempeä.

Mikä on pelkkää musiikkia? Saako joku soittaa sitä musiikkia, vai onko siinä jo liikaa muuta informaatiota? Mutta sehän ei suinkaan käy päinsä, että teoksella olisi jokin nimi, koska sehän ohjaisi aivan liikaa tulkintaa mielestäsi. Eikä auta, että samoja topoksia olisi käytetty maailman sivu ihan samalla lailla kuin lauseita, joilla on niinikään merkitys.

Voisitko sinä esittää jonkin ajatuksen käyttämällä vain itse keksimiäsi sanoja? Ja huom. Sanat eivät saa muistuttaa mitään tuttua sanaa, ettei tulkitsija voisi johtaa sanojen merkityksiä niistä. Etkö huomaa, että kirjoittaessasi käytät merkkijärjestelmää, joka on puhtaasti sopimus- ja tottumiskysymys? Eikö musiikissa ole sopimus- ja tottumiskysymyksiä mielestäsi? Mitä, jos musiikki herättää minussa ajatuksia, eikö se silloin ikään kuin välitä niitä? Joku muu varmasti tulkitsee musiikin erilailla kuin minä, mutta ajatuksia varmasti välittyy. Vai ovatko kieli ja sanat siinä mielessä erilaisia kuin musiikki, että kielen avulla ajatukset välittyvät täsmälleen, aina ja kaikille juuri niinkuin puhuja/kirjoittaja tahtoo?

http://www.youtube.com/watch?v=TICCV2ZQe8E

Ensimmäisen minuutin aikana ”maalaismaisemassa on hei tosi kivaa, aurinko nousee ja elämiäkin on saatu paikalle, ainkin muutama lintu. Tule sinäkin!”.

On tämä vähän hedelmätöntä jankanta lgrohnin kanssa samoista asioista aina vain. Nimenomaan jankkaaminen on turhauttavaa, kun ei tämä keskustelun standardeja oikein noudata.

Anteeksi, mistä löysit sanat ja nimen tuolle näytteelle? Minulle Mahler välitti ajatuksen puhtaasti musiikillisesti. Täten tällä musiikilla on semantiikka, jihuu.

Mielenkiintoista, että vesität minun mielikuvitukseni ja ajatukseni johonkin esittelyyn ja oppimaani. En ole yhtäkään luentoa Mahlerin musiikista kuullut, eikä tuossa viidennessä sinfoniassa ole mitään ohjelmaakaan. Tuo kyseinen pätkä herätti minussa ajatuksen, ei sen ihmeempää. Ehkä se herätti sen siksi, että musiikin parissa tovin jos toisenkin viettäneenä uskon osaavani ”musiikin kieltä”. Kuunneltuani kerran jos kolmannenkin Mahleria, luulen tuntevani hänen käyttämänsä ”murteen”. Jos verrataan taas puhuttuun kieleen, minulle japanin kielellä lausuttu runo ei tarkoita mitään, koska en ymmärrä sanaakaan siitä. Jos ymmärtäisin sanankin, se saattaisi herättää jo mielikuvia. Jos ymmärrän sen täysin, ei mitään ongelmaa olisi.

Kieltäkin pitää osata, jotta sillä olisi merkityssisältö, eikö vain? Mitä paremmin kielialueen kulttuuria tuntee, sitä syvempiä merkityksiä kielestä löytyy. Sama pätee musiikkiin.

Joo, ei väännetä. Toistetaan vaan mantraa ja uskotaan siihen.

En liity mitenkään semiotiikan opiskeluun Helsingin yliopistossa, mutta kiva juttu, että olen nyt sitten virallinen esimerkki liirum-laarumista ja musiikin filosofian rappiosta.
Aika merkittävään asemaan sitä pääsee äkkiä yhden keskustelufoorumin ansiosta! Rappiohan on sitä, että on eri mieltä.

Moneskohan suomalainen olen, jonka lgroh on leimannut foorumin välityksellä. Melko nopeasti alkoi nimittely taas.

Tämä keskustelu on oiva esimerkki musiikillisen keskustelun rappiosta.

Eiköhän tämäkin keskustelu jää tähän. Kuivuu keskustelu kasaan aika äkkiä, kun lähtee luisumaan tutuille poluille.