Hannu Oskalan tutkintokonsertti

Oli mukava käydä välillä kuuntelemassa, mitä Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla puuhataan. Amfionin konserttisuosituksissa ei ainakaan toistaiseksi ole juuri törmännyt taidemusiikki-genren (mitä se sitten tarkoittaakaan) ulkopuolisiin konsertteihin; niinpä ei ollutkaan suuri yllätys kuulla Hannu Oskalan tutkintokonsertissa partituurimusiikkia (joku syyhän siihen siis löytyi!).

Niin klassisessa (vaikkapa Haydn, Liszt), 1900-luvun alun modernismissa (Stravinski, Bartók), kuin nykymusiikissakin (siis siinä klassisen musiikkimaailman taide-nykymusiikissa) törmää varsin usein kansanmusiikkivaikutteisiin. Viimeksi taisin niihin törmätä Tiensuun uudessa klarinettikonsertossa ”Missa”, jossa viljeltiin ainakin Kari Kriikun klarinetismiin niin sopivia Klezmer-vaikutteita (juutalaista kansanmusiikkiako messussa? Ehkä ne olivat sittenkin vain itäisiä vaikutteita…).

Uudempi tuttavuus, ainakin minulle, oli kansanmusiikki, jossa on nykymusiikkivaikutteita. Hannu Oskalan konsertissa nämä ilmenivät ainakin jonkinlaisena heterofoniaa syvempänä moniäänisyytenä eli polyfoniana (heterofonia=useampi soittaa/laulaa pohjimmiltaan samaa melodiaa eri tavoin koristellen; polyfonia=2 tai useampia itsenäisiä ääniä) sekä varsin rohkeana dissonanssien viljelynä (maanläheisemmin riitasointujen mehukkaana käyttönä).

En ole varma, pidinkö kaikesta kuulemastani, mutta ainakin Oskala pystyy selvästi, taitavasti ja uskottavasti toimimaan raja-aidoista piittaamatta; säveltämään musiikkia, joka ei suoranaisesti asetu puhtaan kansanmusiikin (ja mitähän se sitten on?), eikä nykymusiikinkaan, eli nykkärin tontille.

Elektronisella vahvistuksella oli konsertissa merkittävä rooli, samaten improvisaatiolla. Parhaimmillaan Oskala oli haitareineen, kun yhdisti näitä kahta. Delayt ja loopit on toki kuultu ennenkin, mutta Oskalan tapa käyttää niitä improvisoidessaan haitarillaan oli ihailtavan orgaaninen, ja tosiaan lähempänä ns. vakavaa kuin ns. kevyttä musiikkia. Ainakin tällä alueella Oskala näytti kansanmuusikon olevan tukevasti klassisen koulutuksen saanutta nykymuusikkoa edellä. Vielä enemmän odottaisin Oskalan yhdistelevän improvisaatioon ja elektroniikkaan akustisille soittimille valmiiksi nuotinnettuja elementtejä eli partituurimusiikkia. Tämä konsertti antaa odottaa mielenkiintoisia jatkokokeiluja!

Sivun mennen sanoen: toinen, missä kansanmuusikot, ainakin akateemisesti koulutetut, ovat klassisen musiikin ja jopa pop/jazz-puolen kollegojaan edellä on tuo häkellyttävän elastinen ja svengaava tapa käsitellä rytmiä. Siitä on hirvet kaukana!