Amerikkalaissäveltäjä, Helsingin juhlaviikkojen vieras Philip Glass esittäytyy Amfionin Jari Kallion erikoisraportissa. Minimalistisesta musiikistaan tunnettu Glass pohtii mm. säveltäjän koulutusta ja levymarkkinoiden tulevaisuutta sekä kertoo yhteistyöstään elokuvaohjaaja Woody Allenin kanssa.
”Kun säveltäjä ei ole työssään ja toimeentulossaan riippuvainen muista, hän ei ole kenellekään mitään velkaa, eikä hänen tarvitse kiittää ketään. Hän on vapaa. Tämä on minun neuvoni nuorille säveltäjille”, kertoo Helsingin juhlaviikkojen säveltäjävieras Philip Glass.
76-vuotias Glass on kuusikymmentäluvulla minimalisteina aloittaneiden amerikkalaissäveltäjien joukosta tunnetuin. Hänen laaja tuotantonsa kattaa yli kaksikymmentä oopperaa, kymmenen sinfoniaa, yhtye- ja kamarimusiikkia, soolopianoteoksia sekä musiikkia kymmeniin elokuviin ja näytelmiin. Tuotteliaan sävellystyönsä ohella Glass on ollut koko uransa ajan myös aktiivinen esiintyjä yhtye- ja soolokonserteissaan.
”Esittäjän luova panos on yhtä tärkeä kuin säveltäjän. Esitettyäni omaa musiikkiani tarpeeksi, aloin myös tulkita sitä. Huomasin soittavani kappaleitani eri tavoin. Soittaminen yleisön edessä ohjaa keskittymään ja kuuntelemaan musiikkia. Ja säveltämisessä on pohjimmiltaan kysymys kuulemisesta”, Glass pohtii ja katsoo konservatorioiden tekevän pahan virheen pyrkiessään erottamaan säveltäjän ja esittäjän roolit toisistaan.
”Kun ryhdyin opiskelemaan sävellystä, minua kehotettiin unohtamaan soitinopinnot, koska saatoin nyt jättää musiikkini esittämisen muiden harteille; erittäin huono neuvo!”
Glassin mukaan koulutuksen tulee tarjota säveltäjille mahdollisimman hyvät käytännön valmiudet harjoittaa ammattiaan.
”Säveltäjän ei ole kovin mielekästä kirjoittaa musiikkia, jos sille ei löydy esittäjiä. Olen aina toiminut siten, että saatuani sävellystilauksen etsin ensin sille esittäjät ja sävellän musiikin vasta sen jälkeen. Siksi minulla ei ole esittämättä jäänyttä musiikkia.”
Kaksoisrooli säveltäjänä ja esittäjänä on ollut Glassille aina mielekäs.
”Pidin itseäni menestyneenä jo kolmekymppisenä. Sain säveltää ja esittää oman yhtyeeni kanssa juuri sellaista musiikkia kuin halusin. Ja minulla oli yleisö, vaikkakin aluksi vain parinkymmenen hengen yleisö”, säveltäjä sanoo, mutta muistuttaa samalla kyenneensä elättämään itsensä musiikillaan ensimmäistä kertaa vasta 45-vuotiaana. Siihen saakka Glass hankki elantonsa sekalaisilla päivätöillä, kuten autokuskina ja muuttomiehenä.
”Siksi olenkin iloinen aina, kun joku maksaa minulle musiikkini esittämisestä.”
Huomiota herättävää Glassissa on myös se, kuinka luontevasti ja arkisesti hän puhuu myös rahasta. Glass ei mystifioi säveltäjän roolia vaan muistuttaa, että kysymys myös elinkeinosta, käytännön toimeentulosta.
Käytännön syyt saivat Glassin myös jättämään perinteiset levy-yhtiöt kymmenisen vuotta sitten ja perustamaan oman levy-yhtiön, Orange Mountain Musicin.
”Tässä kohtaa numerot ratkaisevat. CBS ja Nonesuch suostuivat julkaisemaan minulta korkeintaan yhden levyn vuodessa, kun taas oman yhtiöni kautta pystyn julkaisemaan viisi albumia vuodessa. Pärjäämme kahdella työntekijällä, jotka tekevät työnsä suurimmaksi osaksi kotoa käsin. Levyjen säilytysvaraston vuokraan menee vain tuhat dollaria. Tällä tavoin ansaitsen itse kuutisen dollaria levyltä, kun Nonesuchilla sain dollarin levyltä.
Perinteisen levyteollisuuden Glass näkee monien muiden tavoin lähestyvän tiensä päätä.
”Aikoinaan levy-yhtiöillä oli isot pääkonttorit Manhattanin Rockefeller Plazalla. Niissä työskenteli satoja ihmisiä kahden kerroksen kokoisissa tiloissa. Levymyynnin supistuessa ne lakkasivat palkkaamasta uutta henkilökuntaa, ja uskoisin niiden joutuvan lopettamaan toimintansa kokonaan muutaman vuoden kuluessa.”
Omalla levymerkillään Glass onkin ehtinyt julkaista jo yli kahdeksankymmenen albumin verran omaa musiikkiaan. Näistä merkittävä osa sisältää erityyppisiä musiikkiteatteriteoksia, kuten oopperoita ja elokuvamusiikkia. Säveltäjän ajatuksissa nämä kaksi genreä ovat läheistä sukua toisilleen.
”Oopperan ja elokuvan rakennusaineina ovat samat ’neljä elementtiä’ eli teksti, liike, musiikki ja kuvallinen kerronta. Eroja on lähinnä säveltäjän roolissa. Hollywoodissa säveltäjällä on monta pomoa: ohjaaja, tuottaja ja tuotantoyhtiö. Oopperatalossa taas säveltäjä on pomo. Hän valikoi ohjaajan, joka puolestaan valikoi lavastajan, joka taas valosuunnittelijan ja niin edelleen. Mutta he kaikki vastaavat tekemisistään säveltäjälle.”
Vaikka säveltäjä nähdäänkin Hollywoodissa usein vain osana tuotantokoneistoa, pitää Glass elokuvasäveltäjiä kollegiaalisena joukkona, jossa kaikki aidosti tukevat ja kannustavat toisiaan.
”Kysyin kerran Hollywood-veteraani Elmer Bernsteinilta, mitä eroa hänen mielestään on elokuvasäveltäjien ja klassisen puolen säveltäjien välillä. Hänestä ainoa ero on siinä, että elokuvasäveltäjät ovat kiltimpiä toisilleen.”
Hollywood on tarjonnut perinteisesti enemmän vapautta säveltäjille, jotka ovat ehtineet hankkia meriittinsä muilla musiikin aloilla ennen elokuvauraansa. Näin kävi esimerkiksi Erich Wolfgang Korngoldin ja Bernard Herrmannin kohdalla. Glass vaikuttaisi kuuluvan samaan etuoikeutettuun joukkoon kuvaillessaan yhteistyötä Woody Allenin kanssa Cassandra’s Dreamin (2007) parissa.
”Yhteistyömme alussa Woody Allen kysyi minulta, miten toimimme. Sanoin hänelle, että ensin katsomme elokuvan yhdessä ja sitten hänen tulee kertoa minulle, mihin kohtauksiin musiikkia halutaan. Hän vastasi kuitenkin, että minun tehtäväni on tietää, mihin kohtauksiin musiikkia tarvitaan ja minkälaista sen pitää olla. Mikä luottamuksen osoitus säveltäjälle!”
Oopperaa, mutta ei pelimusiikkia
Monet Glassin oopperoista, kuten Einstein on the Beach (1976), Satyagraha (1980) ja Walt Disney -ooppera The Perfect American (2012), rakentuvat tunnettujen historiallisten henkilöiden ympärille.
”Einstein, Gandhi ja Disney ovat erinomaisia oopperan aiheita, koska kaikki tietävät heistä tarpeeksi jo entuudestaan. Näin oopperan ei tarvitse rajoittua heidän tarinansa kertomiseen, vaan heidän kauttaan on mahdollista käsitellä tärkeämpiä aiheita. Minua kiehtovat erityisesti henkilöt, joilla on ollut pää pilvissä ja jalat mudassa.”
The Perfect Americanin libretto tarjosi Glassille mahdollisuuden käsitellä inhimillisiin saavutuksiin sisältyviä ristiriitoja Disneyn hahmon kautta.
”Disney painosti ihmisiä luovuuteen. Kun oopperassani Disneyltä kysytään, miten hän pystyi luomaan valtavan tuotantonsa, hän vastaa yksinkertaisesti, ettei pystynytkään, vaan hänen palkkaamansa animaattorit tekivät työn hänen puolestaan. Disney toteaa kuitenkin lopuksi, että ilman häntä animaattorit eivät olisi luoneet mitään.”
Oopperan ja elokuvamusiikin ohella Glassia on alkanut kiinnostaa myös tietokone- ja konsolipelien tarjoamat mahdollisuudet säveltäjälle. Uutta aluevaltausta säveltäjä pitää kuitenkin epätodennäköisenä.
”Vaikka pelimusiikki on minusta erittäin kiinnostava alue, totuus on, että ei siellä minua tarvita. Alalla työskentelee jo niin monia lahjakkaita säveltäjiä, jotka tekevät todella kaunista musiikkia.”
Nuorempien kollegojensa työstä Glass puhuu kunnioittavasti ja mielenkiinnolla.
”Pidän nuorten säveltäjien musiikista sitä enemmän, mitä vähemmän se muistuttaa minun musiikkiani. Oma musiikkinihan on minulle jo tuttua, joten en ole niinkään kiinnostunut jostakin sitä muistuttavasta. Nimenomaan erilaisuus on mielenkiintoista.”
Omassa tuotannossaan Glass kertoo pyrkivänsä jokaisen teoksen kohdalla aina uudistumaan, mutta toteaa tällaisen tavoitteen olevan tuomittu epäonnistumaan.
”Joka aamu peilistä minua katsoo sama kaveri, joten totta kai musiikissanikin toistuvat samankaltaiset ratkaisut. Muutoksia tapahtuu välttämättä, mutta vain vähitellen.”
Nuo sanat pätevät erinomaisesti Glassin tuotantoon. Vaikka saman aikakauden teoksissa on paljon päällekkäisyyksiä ja ideoiden kierrätystä, Glassin sävelkieli on kuitenkin alati kehittynyt. Alkuvuosien pelkistynyt minimalismi on kasvanut kohti neoklassistista ja jopa romanttista ilmaisua menettämättä kuitenkaan omaa identiteettiään.
Vaikka Glass voikin nykyään nauttia asemastaan amerikkalaisen musiikin grand old manina, jota arvostavat sekä suuri yleisö että enenevässä määrin myös kriitikot, aina ei ole ollut näin.
”Opiskellessani kuusikymmentäluvun alussa Pariisissa näytin ensimmäisiä pelkistettyjä sävellyksiäni paikallisille muusikoille. Heidän kommenttinsa oli ’ce n’est pas la musique’, ei tuo ole musiikkia”, Glass naurahtaa.
Nykyisin taas monet eturivin muusikot Leonard Cohenista Kronos -kvartettiin pitävät mahdollisuutta työskennellä Glassin kanssa etuoikeutenaan.
_________________________
Helsingin juhlaviikot – Fokus: Philip Glass
Su 18.8.2013 klo 21:00, Temppeliaukion kirkko, Philip Glass: Pianoresitaali (loppuunmyyty)
Ti 20.8.2013 klo 19.00, Musiikkitalo, Kinokonsertti Koyaanisqatsi (lopppuunmyyty)
Ke 21.8.2013 klo 19.00, Savoy-teatteri, Philip Glass Ensemble: Retrospektiivi (loppuunmyyty)