Kanadalaispianisti Angela Hewitt oli mahduttanut Hämeen-vierailulleen myös resitaalin kahden Sinfonia Lahden kanssa esittämänsä konsertin lisäksi. Perjantai-illan ohjelmistona olivat J.S. Bachin ikoniset Goldberg-variaatiot – sehän sopi, etenkin kun edellispäivänä säveltäjämestarin syntymästä oli kulunut tasan 328 vuotta. Lahden musiikkiopiston Kalevi Aho -salin kamariakustiikka loi musisointiin välittömyyttä: soittajan jokainen kosketus piirtyi esille ääriviivojaan myöten, irtonaisena ja kaiun hohdosta riisuttuna.
Hewitt antoi aloitusaarian puoliskoille tilaa hengittää erillään. Runsaissa korukuvioissa oli juhlavaa vilkettä ja harkintaa. Usein sävelkuva sai tuekseen varsin laaja-alaisia käsieleitä, joita oli ilo seurata. Esimerkiksi 10. variaation fugetassa retorisen kysyvät johtajanelkeet veivät esitystä aivan uusiin ulottuvuuksiin. Tällöin ei haitannut edes se, että samassa vauhdissa variaation alkuosan kertauksessa soittavalta kädeltä pääsi karkaamaan kokonainen ääni kuulumattomiin – yksi teoksen tuhansista.
Valon nopeudella matkaavia juoksutuksia tämän hetken arvostetuimpiin kuuluva Bach-spesialisti teki sykkeeltään mielenkiintoisemmiksi padoten välillä virtoja hienovaraisesti; lataamalla korukuvioihin aavistuksen junnaavuutta. Mieleenpainuvia olivat myös soittajan riemukkaat ilmeet 4. variaation leikkisässä jyrkkyydessä, alkuaarian fraseerauksesta ensipuoliskon lopulla muistuttava variaatio 13, sekä toiseksi viimeisen variaation täyden koneiston roihuava hurma.
25. variaation etäisen, hidasliikkeisen murhemielisyyden Hewitt päätti raa’an dissonoivasti roiskahtavaan loppuräjähdykseen. Tämän kaltaisia intensiteetin ja suoranaisesti äänenvoimakkuuden lopputiivistymiä pianisti rakensi muutenkin pitkin teosta. Myös ranskalaisessa alkusoitossa ilmeni yhä toistuva, muotoa määrittävä piirre: kertausjaksojen välinen hienoinen tauko, joka tässä tapauksessa korosti variaation jo ennestään erityisen kahtiajakoista ilmettä.
Bachin vuonna 1741 julkaistut variaatiot (alun perin otsikoitu sulavasti nimellä Clavier Ubung bestehend in einer Aria mit verschiedenen Veraenderungen vors Clavicimbal mit 2 Manualen) nousivat 1900-luvulla säveltäjän laajasta kosketinsoitintuotannosta kenties kaikkein kuuluisimmaksi suureksi kokonaisuudeksi. Tätä kehitystä luotsasivat muun muassa Wanda Landowskan, Glenn Gouldin ja lukuisten muiden menestyneet tallenteet. Varmasti syynä on myös teoksen suhteellinen sopivuus nykyiseen käsitykseen konsertista yhden illan suunniteltuna kokonaisuutena niin kestonsa kuin dramatiikkansa (josta esimerkkinä ennen kaikkea toistuva aaria) puolesta, verrattuna esimerkiksi Das Wohltemperierte Klavier -kokoelmien vielä variaatioita selvempään katalogimaisuuteen. Teoksen suosion voidaan katsoa 1800-luvulla olleen hieman vähäisempää tai ainakin vähemmän julkista, vaikka esimerkiksi Beethovenin ja Brahmsin Goldbergiin viittaavat omat variaatioteokset sekä maininnat Lisztin kiertueohjelmistoissa ilmentävät omalla tavallaan teoksen tuntemusta. 1700-luvun loppupuolella Bachia käsittelevissä kirjoituksissa useammin maininnan ansaitsevat Bachin muut kosketinteokset, pääasiassa fuugat. Kaukaisemmalta, paikallisemmalta sekä vähemmän teos- ja säveltäjäkeskeiseltä vuosisadalta on ymmärrettävästi säilynyt teoksen tunnettuudesta hyvin vähän tietoa.
Tunnettuja lienevät olleet variaatioiden viimeisen osan hyödyntämät kansanlaulumelodiat Kraut und Rüben haben mich vertrieben (antivegaaninen Kaali ja juurekset ovat karkottaneet minut) sekä Ich bin so lang nicht bei dir gewest (Olen ollut sinusta niin pitkään erossa). Teoksen variaatioiden pohjalla oleva bassolinja on myös niin yksinkertainen, että sen on täytynyt herättää kuulijassaan muistumia. Ottaessaan käsittelyyn tällaisen arkkityypin Bach loi edellytykset variaatiogenressä ennennäkemättömän runsaalle ja vapaamuotoiselle sävellystyyppien sekä soittotekniikoiden kavalkadille.
Juhlallisesta kansanlaulukuorosta Hewitt siirtyi teoksen päättävään aariaan loppusointua asteittain miltei kuulumattomaksi häivyttäen, mutta viimein attaccana. Ylimääräiseksi kappaleeksi pianisti oli valinnut kestosuosikkikoraalin, jota hän tulkitsi yhtäältä nöyrin, toisaalta jylhin sävyin. Kristus, valo valkeuden kantaatista BWV 147 tuntui virtuoosisen tyylipaletin jälkeen koskettavan koruttomalta, ja henki melodian ikuisuutta.
___________________________________________________
Kuuntele:
Spotifysta löytyvällä Goldberg-soittolistalla on alkuperäisteoksen tulkintojen lisäksi kuultavissa esim. Jukka Tiensuun variaatioiden välille säveltämä harmonikkakappale Erz sekä Joseph Rheinbergerin ja Max Regerin rönsyilevä sovitus kahdelle pianolle.
Suositeltava aarreaitta taidemusiikkistriimaajalle on myös soittolistan tekijän muita listoja kokoava sovellus, Ulysses’ classical.