Viime viikolla oli Helsingin yliopistolla ja kaupungilla muutenkin eräänlainen tšekkiläinen festivaali. Oopperassa esitettiin loppuunmyytyjä näytöksiä Janá?ekin Tapaus Makropuloksesta – ja yliopistolla väitteli Tiina Vainiomäki monivuotisen tutkimustyön jälkeen Leoš Janá?ekin puhemelodian teoriasta. Tämä oli odotettu tapahtuma. Jo Erkki Salmenhaara sanoi aikoinaan nähtyään Vainiomäen ensimmäisen seminaarityön Janá?ekin puhemelodiateoriasta, että vihdoinkin joku esittää sen tajuttavasti, kaikki vain puhuvat siitä, mutta idea jää hämäräksi. Näin ei käynyt kellekään väitöksen jälkeen, jonka kustoksena toimin päärakennuksen salissa XII 8.9. 2012 klo 12.15. Vainiomäen työ oli julkaistu otsakkeella The Musical Realism of Leoš Janá?ek. From Speech Melody to a Theory of Composition. (Acta semiotica fennica XLI, Approaches to Musical Semiotics 15, 354 s.). Työ on luettavissa lähinnä netissä sillä itse painos oli suppea. On luultavaa, että teos uudelleenpainetaan jossain kansainvälisessä musiikkisarjassa.
Itse asiassa musiikkitieteellämme on pitkät perinteet Tšekin suuntaan. Jo Timo Mäkinen kävi aikoinaan ahkeraan Brnossa ja tutustui siellä kollegaansa Jiri Fukacsiin, yhteen johtavista musiikintutkijoista tuolla alueella. Hän kävi sitten Suomessakin mm. Antti Sairasen organisoimassa Puumalan minivaalissa, jossa hänen sellistityttärensä esiintyi, ja sittemmin laitoksemme vieraana HY:ssä. Mutta jo häntä ennen tunsin Jaroslav Jiránekin ja Vladimir Karbusickyn, nuo legendaariset hahmot. Jiránek kutsui usein Prahan kevät festivaaliin ja Karbusicky lähetti Hampurista kaikki luentonsa siististi puhtaaksikirjoitettuina ja kirjasiksi taitettuina. Ne käsittelivät Tšekin musiikkia, Mahleria, musiikin historiaa kuten polemiikkia Hans Heinrich Eggebrechtin näkemyksiä vastaan jne. He olivat kerran vieraina Imatralla ja Savonlinnassa katsomassa Taikahuilua (1993), josta sitten pidettiin paneeli Imatran valtionhotellissa (se on videofilmattuna MTV:n toimesta, historiallinen dokumentti). Lisäksi on mainittava Jarmila Doubravova, musiikin semiotiikan tutkija, kuten kaikki muutkin edellä mainitut.
Lisäksi kolme vuotta sitten tšekkiläiset vaihto-opiskelijamme Martin Polák ja Martin Pechá?ek järjestivät hienon Janá?ek-illan, jossa jälkimmäinen Martin tulkitsi aidosti säveltäjän harvoin kuultuja pianoteoksia – mutta tietenkin myös Umpeen kasvaneella polulla -sarjan. Emme siis olleet aivan osattomia Tšekin musiikista ennen näitä tapahtumia.
Juuri Prahassa pidetyssä Martin?n syntymän 100-vuotisseminaarissa aikoinaan tutustuin Michael Beckermaniin, hänet oli nyt kutsuttu Tiina Vainiomäen vastaväittäjäksi; hän on maailman johtavia Janá?ek-spesialisteja, New York Universityn professori, sen musiikkitieteen laitoksen esimies sekä American Musicological Societyn varapuheenjohtaja.
Itse väitöksessä Beckerman pohti ensinnä kysymystä, miksi tutkia Janá?ekia. Kun hän itse aloitti 70-luvulla, hänelle sanottiin: miksi ottaa kohteeksi tuollainen ’second-rate composer’ kun on tärkeämpiäkin. Janá?ekia ei ole siis aina arvostettu. Mutta nyt on tilanne kääntynyt Beckermanin mielestä. Janá?ekin puhemelodian teoria on kiehtova sinänsä, vaikkei hän olisi säveltänyt riviäkään itse musiikkia. Juuri tämän teorian juuria mm. Herbartin filosofiassa ja kauden muissa teorioissa Vainiomäki selvitteli. Jatkossa Beckerman korosti interdisiplinäärisyyden ja transdisiplinäärisyyden eroja. Sitten hän varoitti dikotomiasta Moravian kansanmusiikki – vokaalista, Böömin – soittimellista. Niiden sekoittumia oli ja musiikki oli jo itsessään transdisiplinääristä. Tällä alalla ei ole juuri muita auktoriteetteja kuin Jiri Fukacs. Joku laulu kuuluu yhtä aikaa kahdelle kansakunnalle.
Millaista oli Janá?ekin russofilia ja realismi? Vainiomäen mukaan hänessä ilmeni panslavismia. Beckermannn puhui tšekien antipatiasta Neuvostoliittoa kohtaan. Oliko teoretisointi Janá?ekille toissijaista harrastusta? Vainiomäen mielestä Janá?ek pyrki hahmottamaan ajatuksiaan jollain käsitteellisellä tavalla. Jen?fa liittyy kansanlauluun, jolla representoidaan kylän tyttöjä. Beckermanin mukaan Janá?ek ei koskaan sitoutunut modernismiin, koska siltä puuttui systemaattisuus. Onko Jen?fa traaginen ooppera? Jos on, niin miten? Vainiomäen mukaan tutkijoiden mielestä se on ja se on liikuttava.
Beckermanin esitelmä Janá?ekista maanantaina 11.9. Yliopistolla Fabianinkatu 26:n juhlasalissa oli antoisa katsaus tämän merkittävän musiikkitieteilijän ajatuksiin. Hän pohti fanfaarin toposta mm. Janá?ekin Sinfoniettassa. Mikä on fanfaarin funktio? Topoksena se on jotain, joka kuuluttaa jonkin alkua tai loppua. Onko sen funktio siis muodossa alkava tai päättävä tai kuten sanotaan lingvistiikassa verbeistä: inkohatiivinen vai terminatiivinen. Fanfaari on tietenkin semioottisesti ottaen indeksimerkki. Adornon mielestä esim. Wagnerin Rienzi oli kuin yksi jättimäinen näyttämöllä puhallettu fanfaari. Mutta olennaista on, että kun fanfaarin elettä toistetaan, siitä tulee jotain muuta. Itse asiassa fanfaarin funktio on samankaltainen Sibeliuksella ja Janá?ekilla.
Tästä Beckerman siirtyi pohtimaan, miten musiikissa luodaan illuusioita. Niillä täytyy olla kehystäviä taitteita, tällöin ne ympäröivät keskiosaa, middle partia. Janá?ekin sinfonietassa maalaisihmiset tekevät retken kaupunkiin ja he ihailevat kirkon ja linnan kauneutta. Janá?ek haluaa musiikillaan viestiä jotain linnaan liittyvää, fanfaarit ovat sen kuulutuksia. Kuitenkin lisäisin tähän, että musiikissa middle on usein funktioltaan motus, kuten Asafjev sanoi, ts. se pitää musiikkia liikkeessä. BAB-mallissa middle on eräänlainen understatement, sivulause … mutta Bekcermanin mielestä pääasia saattaakin olla siinä. Esim. Dvo?ákin sellokonserton middle on tällainen. Se edustaa musiikillista keskeytystä; usein keskiosa on hidas. Miksi? Niissä on jotain jota ilmaistaan espressivo. Esim. Dvo?ákin Uuden maailman sinfoniassa kuolemaa representoidaan juuri middle-sektiossa. Tietysti on myös olemassa keijukaismaisia scherzoja keskiosina. Mutta tärkeitä asioita voi olla kätkettynä keskiosaan kuten, Viktor Ullmannin teoksissa. Hänellä middle on kumouksellinen. Theresienstadtin oloissa hän saattoi kätkeä kritiikin middle-osaan.
Lopuksi Bekcermann, joka huomioi luennossaan vähän jokaisen kuulijan, puhui myös Sibeliuksen Finlandiasta koettuaan sen juuri edellisenä perjantaina Lahden Sibelius-festivaalilla. Kyseessä oli Finlandian ensiversio lehdistön juhlassa 1897. Mutta tässä välissä Beckerman oli jo hankkinut netistä kolme eri versiota Finlandiasta. Saimme nyt kuulla ne peräkanaa. Oma tulkintani oli seuraava: 1. versio: Finlandia-hymni vain ilmenee tai ilmaantuu lopussa, sitä edeltävä taistelumusiikki ei mitenkään valmista sitä, se vain haihtuu, ja sitten alkaa hymni. 2. versio: hymnistä tulee eräänlainen ’telos’, edeltävän musiikin päämäärä, johon se pyrkii ja jonka se generoi; semiotiikassa kutsun sitä geno-merkiksi. 3. versio: hymni toistetaan ja näin siitä tulee retoorinen kuvio. Nimittäin sitä ei toisteta kokonaan, vaan ainoastaan alku, joten retorinen figuuri on ellipsi. Tämä on kaikkein wagneriaanisin. Wagner tajusi, että jos hän keksi jonkin hyvä melodian, sitä piti toistaa, sitä piti antaa runsain mitoin. Hieman niin kuin Berliinin ravintoloissa sanotaan lieber etwas gutes und dafür ein bisschen mehr! Mieluummin jotain hyvää ja vähän lisää.
Viikonvaihde huipentui Janá?ekin merkeissä tiistaina Tapaus Makropuloksen esitykseen Kansallisoopperassa. Onnistunut ohjaus, musiikin johto (Mikko Franck) ja ennen kaikkea loistava Karita Mattila juuri kuin hänelle kirjoitetussa roolissa. Oopperassa käy aina niin, että joku elementti hallitsee alusta alkaen muita ja näin oli juuri tässäkin esityksessä. Emilia Martyn kohtalossa on jotain samaa kuin Wagnerin Kundryn. Mutta ero on siinä, että kun Kundry on itse vastuussa ikuisesta elämästään, on Janá?ekin sankaritar lääketieteellisen kokeen viaton uhri. Vaikka hän on tunteeton, alkavat muut lopulta osoittaa häntä kohtaan myötätuntoa. ?apekin juoni on nerokkaasti rakennettu niin, että kaikki tähtää loppukohtaukseen. Koko alun ikävystyttävä oikeusjuttu monimutkaisine sukulaisuussuhteineen tulee tajuttavaksi vasta aivan lopussa. Siinä Janá?ekin puhemelodia kohoaa varsinaiseen melokseen.