Takana on kuoromme ensimmäisen kauden viimeiset harjoitukset. Oikeastaan niistä on ehtinyt jo vierähtää hetki, ennen kuin allekirjoittanut räpiköi itsensä töistä lomalle ja kirjoittamisen ääreen. Kun edessä on vain aikaa olla ja hengittää, olo on hyvä, hämmentävä ja seesteinen. Itseasiassa, olo on melkeinpä samanlainen kuin harjoituksissamme alkulämmittelyn ja äänenavauksen jälkeen; rentoutunut ja aktiivinen. Mieli avoinna.
Kulunut puoli vuotta on hujahtanut kuorossamme nopeasti. Olemme viettäneet aikaa Brahmsin Deutsches Requiemia harjoitellen, osallistuneet Bartokin Ihmeellinen mandariini -teokseen, sekä heittäneet spontaanin keikan Sanomatalolla. Samalla kuoron oma ääni ja olemus on kehittynyt aktiivisesti. Aloimme äänittää harjoituksiamme varhain, ja uskon sen edistäneen äänenmuodostustamme runsaasti. Vaikka laulaisikin kauniisti, parhaan mahdollisen soinnin löytämiseksi tulee etsiä yhteinen ääni. Kun kuoroa kuuntelee ulkopuolelta, on helpompi havaita sen yhtenäisyyden merkitys. Kuorothan ovat lopulta kuin yksi soitin, sellaisenaan tai osana orkesteria.
Viimeisissä harjoituksissamme ennen kesän taukoa tunnelma on innokas. Brahms kajahtaa. ”Jos se ei virtaa, se ei oo mitään.” kuuluu johtajamme Patin ohjeistus. Deutsches Requiem on teoksena vahvojen melodioiden, pitkien teemojen ja tekstin ympärille kulkeutuva sielunmessu. Brahmsin kerrotaan halunneen korostaa teoksen inhimillistä luonnetta, sen lohduttavaa ja kannustavaa sanomaa eläville. Välillä pysähdymme pohtimaan teoksen eri osien luonteenpiirteitä, ja mielikuvia jotka auttavat meitä ilmaisemaan musiikin tunnetilaa. On vaikea uskoa että ylipäätänsä olisi olemassa musiikkia jolla ei olisi merkitystä, kerrottavaa. Jotta pystyisimme ymmärtämään ja ilmaisemaan esittämäämme teosta mahdollisimman hyvin, meidän tulee omaksua se.
Olen harrastanut kuorolaulua yli puolet elämästäni, enkä enää siitä luopuisi. Ilmaisun voima tekee gutaa. Kuoroissa ihmisten ikä, sukupuoli, se mistä tulee, mitä tekee ja niin edelleen, ovat toissijaisia. Etualalla on kaikkien halu tehdä samaa, nauttia musiikista. Kuoroissa opitaan jatkuvasti. Erilaisten ihmisten luodessa yhteistä syntyy yhteishenkeä, yhteisöllisyyttä, rohkeutta, hyvää oloa, luottamusta ja energiaa. Tällaiset kokemukset auttavat muillakin elämänaloilla, minulle ne ovat auttaneet ymmärtämään ja hyväksymään erilaisuutta. Kuoroissa jokaisella on jotain annettavaa, jotain tuotavaa. Musiikkitalon Kuorossa voi suurimmalla osalla huomata olevan kuorotausta. Ehkä nuo erilaiset kokemukset hyvistä asioista, ja halu tuoda ne osaksi uutta, meidän kuoroa, tekee ilmapiiristä niin innostavan.
Haluan kuitenkin kannustaa kaikkia kuorolaulusta kiinnostuneita etsimään ja kokeilemaan. Kuoroissa voi olla mukana aina täysin kokemattomasta kokeneempaan. Jokainen kuoro on omanlaisensa, pitää vain löytää omaa sykettä miellyttävä meno.
”Ilmaista yhdessä sitä mitä sanoiksi ei saa”, kuten eräs kuorotoverini kerran lausahti. Se on parasta.
Elisa Härmä