Georges Aperghis: Contretemps, SEESAW, Parlando ja Teeter-totter
Klangforum Wien
Emilio Pomárico
Sylvain Cambreling
Donatienne Michel-Dansac
Uli Fussenegger
Kairos 2012
Kreikkalaissyntyisen, mutta jo 1960-luvulla Ranskaan muuttaneen, Georges Aperghisin (1945-) nimi yhdistetään usein musiikkiteatteriin. Hänelle muun muassa myönnettiin viime vuonna Kunststiftung NRW:n Mauricio Kagel -palkinto taiteellisesta työstään. 2000-luvulla Aperghis on yhä laajentanut musiikkiteatterin käsitettä hyödyntämällä uusia ja moninaisia audiovisuaalisia tekniikoita. Suomessakaan Aperghis ei varmasti ihan vieras nimi ole, sillä hän vieraili Viitasaaren Musiikin aika -festivaaleilla vuonna 2007.
Aperghisin instrumentaalinen musiikki on esillä Kairoksen julkaisemalla uutukaisella neljän teoksen verran. Ensimmäinen teos Contretemps (2005-2006) koostaa jonkinlaisen hysteerisen mosaiikin, jossa sopraano Donatienne Michel-Dansac hyppii paikoitellen maanisesti rekisteristä toiseen ja samanaikaisesti taustalla soitinosuudet kiilaavat kilpaa toistensa eteen. Sopraanon lausahdus ”crazy, crazy” alleviivaa äänten keskinäistä kamppailua, hysteeristä polyfoniaa. Välistä sopraanon maanisen akrobaattiset liikesarjat tuovat mieleen äänitaiteilija Diamanda Galasin äärimmäiset operaattiset maneerit. Ranskankielinen termi contretemps käsittää useita merkityksiä: musiikillisessa mielessä se viittaa synkopointiin; sanakirjan mukaisesti se tarkoittaa vastoinkäymistä tai äkillistä tapahtumaa. Osuvammin tuo voitaisiin kuitenkin kääntää kirjaimellisesti ’aikaa vasten’. Teoksen hysteria syntyy juuri neuroottisista ja maanisista rytmeistä sekä äänten poikkeamista ja syrjäytymisistä yhteisen ajan tuolle puolen. Äänet luovat illuusion yhteisestä ajasta, yhteisestä päämäärästä, mutta tuo illuusio särjetään jatkuvasti, ajan tuolla puolen.
SEESAW (2008) sekä Teeter-totter (2008) molemmat viittaavat kiikkulautaan. Molemmissa teoksissa tämä ajatus tulee esille äänten välisinä peilautuvina ja sahaavina liikkeinä sekä tasapainon keinunnassa puolin ja toisin. Molemmat teokset myös nojaavat vähään materiaaliin ja pieniin liikkeisiin, jotka välillä ruuhkautetaan toden teolla. Näistä kahdesta teoksesta Teeter-totter on ehkä luonteeltaan hieman hermostuneempi. Teos on kuin luonnonlakeja uhmaava heiluri, jonka liike päättyy äkillisesti.
Parlando on virtuoosinen sooloteos kontrabassolle. Aperghis kirjoitti teoksen erityisesti basisti Uli Fusseneggerille. Nimensä mukaisesti Aperghis yrittää saada basson puhumaan, nauramaan, kysymään, voihkimaan, vaikertelemaan ja saivartelemaan. Teos sisältää kauttaaltaan puheenomaisia fraaseja, lyhyitä puheenvuoroja. Kuulija voi vain yrittää miettiä mihin suuntaan keskustelu tai yksinpuhelu on kehittymässä. Aperghisin kytköksen musiikkiteatteriin voi kuulla bassolle kirjoitetussa inhimillisenkaltaisessa dramatiikassa. Basso ei kuitenkaan vain yksinkertaisesti pyri jäljittelemään inhimilllistä puhetta tai toimintaa vaan kyse on myös basson oman äänen etsimisestä, musiikillisesta puheesta, joka käsittää soittimen idiomaattiset tekniikat ja ääntämiset. Fussenegger yrittää saada basson puhumaan monilla kielillä ja erilaisilla murteilla, kuten muun muassa jazzahtavilla släppäyksillä.
Ihmisfiguurin draama, teatterillisuus, on vahvasti läsnä Aperghisilla, etenkin teoksissa Contretemps ja Parlando. Tämä draama tulee esiin soinnillisessa mielessä äkillisinä purkauksina, pakonomaisina toistoina ja odottamattomina hyppyinä. Peräkkäin kuunneltuna teokset muodostavat vaativan dialogin, joka saattaa helposti uuvuttaa heikkohermoisen kuuntelijan. Paikoitellen ilmapiiri keskutelujen ympärillä on kovin hermostunut, ja jopa hysteerinen. Täytyy kuitenkin muistaa, että hyvä keskustelu ei rakennu vain puheen ympärille vaan kuunteleminen on aivan yhtä tärkeää kuin puhuminen. Toisinaan vaativat keskustelut ovat palkitsevampia kuin tutut keskustelut. Hysterian kohdalla täytyykin valmistautua antamaan tilaa toisen puheelle ja oireille, kuten Freudin sohvalla.